Ensi kesän Jämsä-Jukola rakentuu aikataulussaan

Lauantaina 10.11. Jämsä-Jukola isännöi vuosittain järjestettävää Jukola-kokousta, jossa vaihdetaan ajatuksia ja kokemuksia edellisen vuoden ja tulevien kilpailujen järjestelyistä. Jukolan johtoryhmän mukaan Jämsässä ollaan edellä monissa asioissa aiempien vuosien järjestelyjä.
– Kartta- ja ratasuunnittelu esimerkiksi on yksi tällainen hyvin edistynyt kokonaisuus, kilpailunjohtaja Jaakko Lajunen sanoo.
Kokouksen lämmin ja avoin ilmapiiri edisti runsasta keskustelua ja avoimet kysymykset saivat yhteistuumin vastauksensa.
– Kokouksen tärkein anti oli siirtää tietoa Vantaan Valio-Jukolan järjestäjien kokemuksista meille ja edelleen tulevien vuosien järjestäjille. Me saimme vinkkejä, joista tärkeimmät kohdistuvat pääosin eri toimintojen aikataulutukseen niin, että mahdollisimman aikaisessa vaiheessa lopulliset suunnitelmat olisivat valmiina, Lajunen kertoo.

Suunnistus kahmii näkyvyyttä

Jukola on tapahtumana aina mittava. Jämsän kaupunki on omalla panoksellaan helpottanut Jämsän Retki-Veikkojen Jukola-organisaation työtä. Jämsän kaupungin hallituksen puheenjohtaja Voitto Suosaari kertoi kaupungin tukevan tapahtumaa rahallisesti, mutta myös henkilöstönsä ja toimintojensa kautta.
Viime kesän Vantaan Valio-Jukolassa lyötiin kaikki osallistujaennätykset. Nähtäväksi jää, kuinka paljon kävijöitä Jämsä vetää. Suomen Suunnistusliiton toimitusjohtaja Mika Ilomäki kertoi, että suunnistuksella lajina menee hyvin.
– Etenkin aikuisväestön keskuudessa harrastajamäärät ovat kasvussa. Myös lajin näkyvyys ensi vuonna on todella hyvä. Moni laji olisi kateellinen suunnistuksen saamasta tv-ajasta”, Ilomäki tietää.
Suunnistuksen huippuliigassa on neljä osakilpailua, suunnistuksen Nordic Orienteering Tour käy Turussa, lisäksi Jämsä-Jukola ja suunnistuksen MM-kisat Vuokatissa. Kaikissa mukana myös tv-kamerat, mikä tarkoittaa tv-lähetystä noin kerran viikossa.

Selkeä työlista

Perinteisessä kokouksessa oli Jämsä-Jukolan organisaation lisäksi mukana edustus Valio-Jukolasta sekä tulevien vuosien Jukolan viestien edustajat. Jukolan viestin paikkakunnat on päätetty aina vuoteen 2017 saakka.
Jukolan viestin perustajayhteisön Kaukametsäläisten puheenjohtaja Juhani Sihvonen palkitsi lauantaina Valio-Jukolan vastuuhenkilöitä onnistuneista järjestelyistä.
– Se, että olemme edellä järjestelyissä, oli erittäin mieluisa yllätys. Eniten meillä on tehtävää käynnissä olevien yhteistyöneuvottelujen loppuun saattamisessa tässä nykyisessä haasteellisessa taloustilanteessa. Myös järjestämiseen tarvittavien lupien osalta olemme etenemässä, Jaakko Lajunen päättää.

Jämsäläiset saivat edellisen Jukolan järjestäjiltä seuraavalle järjestävälle seuralle kiertävän tunnustuspalkinnon.

Kuva: Valtteri Vallittu

« Takaisin

Taustayhteisöt

Yhteistyössä

Yhteistyössä

Suomen metsäkeskus
Suomen metsäkeskus

Yhteistyössä

Pääyhteistyökumppani

Osuusisännät - Jukolan viesti

Osuusisännät - Venlojen viesti