Jämsä-Jukolan maastossa luontokohteet kartoitettu

Jämsä-Jukolan alueesta on tehty luontoselitys, jossa on kartoitettu koko alueen luontotyypit, kasvillisuus ja linnusto.

Jukolan kaltaisten suurten massatapahtumien yhteydessä nousee esille myös kysymys siitä, miten suurten joukkojen liikkuminen maastossa vaikuttaa alueen kasvustoon ja eläimiin. Jämsä-Jukolan alueesta on tehty luontoselvitys haittojen minimoimiseksi.

– Radat on suunniteltu siten, että ne kiertävät luontokohteet. Linnustoalueet on kartoitettu ja pesintäkohteita käydään vielä kuluvan kesän aikana tarkkailemassa. Näin radat eivät tule kulkemaan herkkien alueiden läpi, Jämsä-Jukolan ympäristö ja luonto valiokunnan toiminnoista vastaava Seija-Tiitinen Salmela kertoo.

Maastoon tulee polkuja, jotka ennallistuvat parin vuoden sisällä. Herkille alueille ei ratoja suunnitella.

« Takaisin

Taustayhteisöt

Yhteistyössä

Yhteistyössä

Suomen metsäkeskus
Suomen metsäkeskus

Yhteistyössä

Pääyhteistyökumppani

Osuusisännät - Jukolan viesti

Osuusisännät - Venlojen viesti