Jämsä-Jukolassa bitit osaavissa käsissä

Tulevasta kesästä on pakko tulla mahtava, uskoo IT vastaava Mikko Peltonen.

Jämsä-Jukolan IT-vastaava Mikko Peltonen vastaa leipätyönään Ilmavoimien teknillisen koulun tietoturvasta. Jämsässä voidaan luottaa bittien olevan hyvässä järjestyksessä myös kisojen aikana.

Hiukan yli kolmekymppinen, Jämsän Tervasmäessä asuva sinkku, harrastaa suunnistuksen lisäksi useita muitakin liikunnallisia lajeja kuten hiihtoa, sählyä, sulkapalloa, iltalenkkeilyä ja pyöräilyä. – Paras vuodenaika on ehdottomasti kesä, koska silloin pääsen ulkoiluttamaan polkupyöriä. Neljä polkupyörää odottaa jo malttamattomina varastossa milloin ensimmäiset tiet ovat sulia, Mikko intoilee.

Suunnistusharrastus on tuonut mukanaan hauskoja asioita

Suunnistuksen kautta Mikko on saanut paljon kavereita, lukuisia hauskoja kilpailu- ja leirireissuja ympäri Suomea ja ulkomaita. – JRV:n oravapolkukouluun menin samoihin aikoihin kuin aloitin koulunkäynnin.

Suunnistuksessa kiehtoo lajin monipuolisuus ja haastavuus. Suunnistusta kun voi harrastaa niin monenlaisissa paikoissa ja ratamestarit pystyvät tuomaan haastetta tuttuihin ja helpolta kuulostaviin paikkoihinkin.

– Alun perin lähdin suunnistukseen mukaan, kun serkkuni Laakson Petrikin suunnisti. Petrillä on suunnistustauko menossa, mutta kovasti odottelen milloin hän tekee paluun. Nyt hänenkin olisi hyvä aika ottaa mallia Rauhamäen Kimmosta ja tehdä comeback. Myös äitini käy viikoittain iltarasteilla. Nykyään ei enää tule itse joka viikko rasteilla käytyä.

Mikko on sitä mieltä, että suunnistuksesta löytyy sopiva muoto kenelle tahansa. Ei tarvitse olla huippukuntoinen, vaan ratoja ja eri muotoja löytyy kyllä kunnon ja osaamisen mukaan kaikille. Hän kannustaakin kaikkia lähtemään rohkeasti kokeilemaan.

Jukolassa jo neljätoista kertaa

Mikolle ensimmäinen kerta Jukolassa oli Jyväs-Jukola 15-vuotiaana. Sen jälkeen häneltä on jäänyt väliin vain kaksi Jukolaa hyvistä syistä. Nikkari-Jukolan aikaan hänellä oli RUK:n kurssijuhla ja Mikkeli-Jukola jäi harmittavasti väliin sairastumisen vuoksi. – Muita suunnistuskilpailuja onkin kertynyt niin paljon, että turha niitä on laskea. Nykyään keskityn vain suurviesteihin ja autosuunnistukseen, Mikko naurahtaa.

Suunnistus on antanut Mikolle hienoja kokemuksia, hienoimmat kokemuksista ovat kuitenkin nimenomaan Jukolan viesteistä. – Kesäyössä on aivan mahtavaa juosta ja kilpailla muita vastaan. Tuntuu, että Jukolassa aina juoksu kulkee hyvin, hän vakuuttaa.

IT-vastaavana paljon vartijana

IT-vastaavan tehtävä on koordinoida, että kaikki osa-alueet tulevat hoidetuksi oikein. Tehtäväkenttä on todella laaja. Tietokoneiden määrä tapahtumassa on kasvanut vuosi vuodelta. Jämsä-Jukolassa mennään tekniikan osalta pitkälti edellisinä vuosina hyväksi havaituin keinoin.

– Taisin olla ensimmäinen, joka ilmoittautui Jaskalle IT-tehtäviin. Ilmoitin halukkuuteni rakentamaan tietoverkkoa, mutta katsotaan nyt jääkö siihen hommaan kuinka paljon aikaa.

– Suurimmat haasteet ovat varmasti saada tarvittavat talkoolaiset kasaan. Kevään aikana on ollut ilo huomata kuinka eri puolelta Suomea on saatu innokkaita talkoolaisia mukaan. Tehtävät ovat tähän asti sujuneet hyvin ja aikataulussa. Kevään aikana on tosin vielä paljon töitä tehtävänä ja ongelmia ratkaistavana, Mikko sanoo. Samalla hän on luottavainen, että innokkaiden sektorien vetäjien ja talkoolaisten ansiosta Jämsä-Jukolasta tulee hieno tapahtuma.

Työtuntejaan Mikko ei uskalla laskea, aikaa tehtävään kuluu paljon. – Onneksi aikaisempien vuosien Jukolan viestien järjestäjiltä on saanut hyviä vinkkejä ja ohjeita. Asioita ei tarvitse keksiä alusta asti uudestaan vaan voi hyödyntää edellisten vuosien kokemuksen. Tätä kannattaa seuraavien vuosien järjestäjienkin hyödyntää ja jakaa tietoa eteenpäin, jotta työmäärä ei kasva liian suureksi ja kehitystä tapahtuu.

Mikko hehkuttaa, että tulevasta kesästä on pakko tulla mahtava.– Onhan Keski-Suomessa kaksi Suomen hienointa tapahtumaa, Jämsä-Jukola ja Naamat-festivaalit Muuramessa.

 

« Takaisin

Taustayhteisöt

Yhteistyössä

Yhteistyössä

Suomen metsäkeskus
Suomen metsäkeskus

Yhteistyössä

Pääyhteistyökumppani

Osuusisännät - Jukolan viesti

Osuusisännät - Venlojen viesti