Jämsän kaupungin Venla joukkueella tsemppihenki päällä

Jämsän kaupungin iloiset Venlat vas. Anna-Liisa Juurinen, Riitta Hjelt, Heli Helminen ja Kaija Hakaniemi

Jämsän kaupungilla on edustusjoukkue sekä Venlan että Jukolan viestissä. – Kaupungin joukkueet on valittu suurta harkintaa ja asian tuntemusta käyttäen, joukkueen manageri Katja Pohjoismäki vakuuttaa.  

Venlojen joukkueen muodostavat juoksujärjestyksessä Riitta Hjelt, Heli Helminen, Anna-Liisa Juurinen ja ankkurina Kaija Hakaniemi. Anna-Liisa on joukkueen ainoa ensikertalainen suunnistuskilpailussa, muiden ollessa jo konkareita Jukolassa. – Kisaan olen valmistautunut lähinnä tankkaamalla hiilareita, Anna-Liisa nauraa.

Joukkueen kilpailunumero on 1178, tavoitteena on, että sijoituksemme on pienempi. – Juoksen aloitusosuuden ja lupailin, että tulen vaihtoon alle viidensadan, joten ehkä hiukan jännittää. Valmistauduin juoksuun pyöräilemällä Jämsän keskustasta kisapaikalle, Riitta kertoo. Joukkueen ankkuri Kaija suhtautuu juoksuosuuteensa rauhallisesti. –Alle kaksi tuntia olisi tavoitteena, hän sanoo. 

Kaupungin joukkueiden kisapaidan selkää koristaa Jämsän Äijä, jota kutsutaan kaikkien jämsäläisten tarinoiden isäksi. Syntyykö tästä ensimmäisestä kaupungin Jukola osallistumisesta uusia tarinoita? Perinne ehkä ainakin, toivottavasti Jämsällä on joukkue myös 2014 Kuopion Jukolassa.

Kaupungin Jukola joukkueen kokoonpano juoksujärjestyksessä: Jussi Lehtimäki, Pasi Pohjoismäki, Tuomas Hjelt, Erkki Mäntylä, Reetta Lakanen ja ankkurina Juha Nokelainen

« Takaisin

Taustayhteisöt

Yhteistyössä

Yhteistyössä

Suomen metsäkeskus
Suomen metsäkeskus

Yhteistyössä

Pääyhteistyökumppani

Osuusisännät - Jukolan viesti

Osuusisännät - Venlojen viesti