SK Pohjantähden tähtäimessä sijoituksen parantaminen

SK Pohjantähti sijoittui Valio-Jukolassa kuudenneksi joukkueella Marika Teini, Sofia Haajanen, Heini Wennman ja Laura Hokka.

Yksi viime vuosien menestyjistä Venlojen viestissä on ollut SK Pohjantähti, joka on vuodesta 2008 lähtien sijoittunut aina reilusti 20 parhaan joukkoon. Parhaana sijoituksena on kuudes sija viime vuodelta. Täysin kotimaisin voimin kilpaileva SK Pohjantähti voi sanoa suunnistavansa Jämsä-Jukolassa kotimaastoissaan, niin moni joukkueen jäsenistä asuu tai on asunut Jyväskylässä ja oppinut suunnistamaan keskisuomalaismaastoissa.

Vaikka aloittajana usein nähty jämsäläislähtöinen Laura Hokka on tällä kertaa järjestelytehtävissä, saa SK Pohjantähti liikkeelle kovakuntoisen joukkueen. Kevään Tiomilasta tuli 16. sija ja harjoituskausi on sujunut kesää kohti tultaessa paremmin ja paremmin.  Erityisen iloinen joukkueenjohtaja Juha Haajanen on Marttiina Joensuun tervehtymisestä pitkällisten vaivojen jälkeen. 

Haajasen mukaan Venlojen viestissä suunnistavalla nelikolla Sofia Haajanen, Marttiina Joensuu, Marika Teini ja Heini Wennman on jokaisella tavoitteena Vuokatin MM-kisat. Heistä Teini on jo mm-kisapaikkansa varmistanut. Myös Venlojen viesti on tärkeä kilpailu ja tavoitteena on viimevuotisen kuudennen sijan parantaminen. 

Tulevat MM-kisat ovat vaikuttaneet myös joukkueen valmistautumiseen Venlojen viestiin, sillä maajoukkueen ohjelma ja kevään katsastuskisat ovat täyttäneet kalenterin. Niinpä SK Pohjantähteä ei ole nähty joukkueena harjoittelemassa jämsäläisissä metsissä. – Sen verran kokeneita ”keskisuomalaisia” joukkueessa on, ettei maastokokemus voi kovin kauaksi heitellä, uskoo Haajanen. 

 

 

 

 

 

.

 

« Takaisin

Taustayhteisöt

Yhteistyössä

Yhteistyössä

Suomen metsäkeskus
Suomen metsäkeskus

Yhteistyössä

Pääyhteistyökumppani

Osuusisännät - Jukolan viesti

Osuusisännät - Venlojen viesti