Tekeviä käsiä tarvitaan vielä

16 000 kilpailijan viesti vaatii 1 600 toimitsijaa

16 000 kilpailijan viesti vaatii 1 600 toimitsijaa. Photo (c) Kuopio-Jukola 2014.

Kuopio-Jukola 2014 on ainutlaatuinen näyte suomalaisesta talkootyöstä. Onnistuakseen järjestelyt vaativat 1600 vapaaehtoisen panoksen lukuisiin eri tehtäviin. Suunnistuksen parissa yhdessä tekemisen into on vielä säilynyt – vuosittain eri puolella Suomea järjestettävä Jukolan viesti onnistutaan järjestämään isolla talkooporukalla. Näin nyt myös Kuopiossa ja Pohjois-Savossa!

Monia mielenkiintoisia tehtäviä on vielä jäljellä ja niissä ei vaadita suunnistuksen osaamista. Lisäksi kaikkiin tehtäviin annetaan tarvittava koulutus. Toki määrällisesti suurin tarve on kisaviikonloppuna, mutta esimerkiksi monenlaisia rakennus- ja purkutehtäviä on tarjolla koko kevään ajan sekä kisan jälkeen.

Toimitsijapäällikkö Taina Worster rohkaisee ottamaan rohkeasti yhteyttä. Jos olet jo mukana, kysythän mukaasi sukulaisia, naapureita, työkavereita. Kaikkia tarvitaan nyt!

Toimitsijapäällikkö Taina Worster.

Toimitsijapäällikkö Taina Worster.

– Ravintolatoimintoihin tarvitaan vielä pari sataa talkoolaista, jotta muonitus sujuisi jouhevasti eivätkä työvuorot muodostuisi liian pitkiksi, Taina Worster kertoo.

Kaikissa ravintolaan liittyvissä tehtävissä hygieniapassi ei ole välttämätön, joten kaikki mukaan vaan! Kattokin on pään päällä, joten ravintolaväki ei ole luonnon armoilla.

– Kassatehtäviä, ruokalippujen myyntiä, ruoan jakelua, taustavalmistelua, Worster luettelee,
– Myös grillit ja jäätelökioskit kaipaavat edelleen henkilökuntaa.

Kilpailutoiminnoissa on myös tarjolla vielä monenlaisia opastamis-, valvonta- ja tarkastustehtäviä. Näissäkään tehtävissä ei suunnistustaitoa vaadita. Riittää, että toimitsija osaa olla valppaana ja hänellä on kohtuullinen huomiokyky.

Liikenteenohjaus on yksi Jukolan viestin vaativimmista tehtävistä. Pieniä kyläteitä ajelee viikonloppuna lähes 7000 ajoneuvoa! Kaikki pysäköintipaikat ovat kilpailukeskuksen vieressä olevilla pelloilla. Jotta liikenne olisi sujuvaa, sen ohjaukseen tarvitaan paljon väkeä. Toimitsijatehtäviä on tarjolla vielä tälläkin saralla.

– Nyt sinulla olisi mahdollisuus tehdä hetki niitä tehtäviä, joita olet ehkä halunnut joskus kokeilla, toimitsijapäällikkö sanoo.

– Oletko haaveillut olevasi jäätelökioskin myyjä, haluatko nikkaroida ”olohuonetta” kymmenille tuhansille vieraille, näytätkö grillimestarin taitojasi muillekin kuin naapureillesi? hän kysyy,
– Jos oman retkiteltan kokoamisessa ei ole enää haastetta, meillä olisi muutama isompikin pystytettävänä!

Jukolan huumaa ja hehkua ei voi kokea lähempää kuin vaikkapa vaihtoalueen ja maalin toimitsijana tai vaikkapa metsässä juomarastin toimitsijana.

– Kuopio-Jukolan kisa-areena on aivan oma maailmansa, melkein kuin ulkomailla olisi, Taina Worster hehkuttaa,
– Kuopio-Jukola on myös kaikille toimitsijoille ainutlaatuinen, veikeä kokemus – lumoava elämys!

Ilmoittautuminen toimitsijatehtäviin käy helposti:
1) Täytä lomake, sen löydät tästä:   Toimitsijalomake
2) Tai laita sähköpostia osoitteeseen:  talkoot.2014(at)jukola.com
3) Voit myös soittaa Taina Worster, 040 567 2619

Toimitsijainfoja järjestetään Kuopiossa ma 28.4. ja Vehmersalmella ke 7.5. Myös siellä voit ilmoittautua mukaan. Aikataulut, kokoontumispaikat ja ohjelman löydät tästä:  Toimitsijainfot.

Lisätietoja tehtävistä löydät tältä kisasivustolta kohdasta:  Toimitsijat –>  Tule toimitsijaksi.

 

« Takaisin

Taustayhteisöt

Pääyhteistyökumppani

Yhteistyössä

Yhteistyössä

Yhteistyössä

Yhteistyössä

Osuusisännät

Osuusisännät

Osuusisännät

Osuusisännät

Osuusisännät Venlojen-viesti

Osuusisännät Jukolan-viesti