Kenraaliharjoituksessa testattiin kilpailutoimintoja

Keskiviikkoilta sujui Louna-Jukolan kilpailukeskuksessa yhden Jukolan viestin väistämättömän perinteen, kenraaliharjoituksen, merkeissä. Arviolta 500 talkoolaista eri toiminnoista tutustui omiin tehtäviinsä osin opastettuina mutta myös omatoimisesti.

Näkyvin kenraalitapahtuma oli itse viestin harjoitus, jossa monikymmenpäinen joukko suunnistajia ”kilpaili” kolmen osuuden viestin lähdöstä vaihtojen kautta maaliin. Todellisten kilpailutilanteiden simuloimiseksi osa juoksijoista sai ohjeeksi esimerkiksi leimata väärällä rastilla tai ottaa vaihdossa väärällä numerolla varustettu kartta. Hyvänä apuna oli iso joukko varusmiehiä, jotka muodostivat ainakin puolet viestiharjoituksen osanottajista.

Talkoolaisissa on paljon ensikertalaisia sekä suunnistusta ja Jukolan viestiä tuntemattomia, jotka näin saivat konkreettista esimakua tulevan viikonlopun tapahtumista ja erityisesti omien tehtäviensä luonteesta. Jopa yksittäisiä parannusta vaativia asioita havaittiin vasta harjoitusten aikana.

– Kaikki vaikuttaa sujuneen erittäin hyvin. Vaikka useimmat asiat ja toiminnot on tehty Jukolassa vuodesta toiseen eivätkä suuret linjat käytännössä muutu, on ehdottoman tärkeää mennä toiminnot läpi jotta puutteet ja jopa virheet saadaan kiinni, kommentoi kilpailun varajohtaja Erkki Haavisto kenraaliharjoituksen lomassa.

Viimeiset viilaukset vielä, ja Louna-Jukola on valmis alkamaan!

Kenraaliharjoituksen viestinviejät on päästetty matkaan. Kuva: Jukka Lämsä.

Kenraaliharjoituksen viestinviejät on päästetty matkaan. Kuva: Jukka Lämsä.

kenraali_2

Kuva: Jukka Lämsä.

Tulospalvelun avustaja Matti Tahvonen ohjeistaa "kilpailijoina" toimivia varusmiehiä leimaamaan väärin. Jukolan viestin ratamestari Jukka Oksa (oik.) seuraa vierestä. Kuva: Antti Veijalainen.

Tulospalvelun avustaja Matti Tahvonen ohjeistaa ”kilpailijoina” toimivia varusmiehiä leimaamaan väärin. Jukolan viestin ratamestari Jukka Oksa (oik.) seuraa vierestä. Kuva: Antti Veijalainen.

« Takaisin

Osuusisännät

Osuusisännät

Pääyhteistyökumppani

Isäntäkaupungit

Taustayhteisöt

Yhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit