Punakone pyrkii mukaan Lahti-Hollola Jukolan voittokamppailuun

Tampereen Pyrinnön miesten edustusryhmän, Punakoneen, valmistautuminen Lahti-Hollola Jukolaan on hyvässä vauhdissa.

Ryhmän vastuuvalmentaja Kari Jussila kertoo harjoituskauden lähteneen  käyntiin suunnitelmien mukaan erinomaisesti.

Vuoden 2018 leiritys on parhaillaan käynnissä. Joukkueen terävin kärki, maajoukkuesuunnistajat Johan Runesson, Florian Howald ja Aleksi Niemi, kehittävät MM-peruskuntoa Etelä-Afrikan ylängöillä Dullstroomissa. Joku on puolestaan saattanut nähdä Kuukan veljekset ottamassa vetoja Fuengirolan hiekkarannoilla ja vuorilla Espanjassa. Lisäksi kolme Punakonetta leireilee maajoukkueleirillä Turkissa vuodenvaihteen jälkeen. Ylläksen latujakin on ehditty kolaamaan pienellä porukalla.

Pitkäjänteisen kehitystyön tavoitteena voitto

Punakoneen rosteri on vahvistunut viime vuodesta kahdella maajoukkuemiehellä, kun Otto Simosas ja Aleksi Sorsa liittyivät Pyrinnön miehistöön. Tämän lisäksi viimevuotisesta joukkueesta Runesson ja Howald saavuttivat Joensuu-Jukolan jälkeen MM-pronssit ja Elias Kuukka Suomen mestaruuden. Näiltäkin osin etenemme siis suunnitelmiemme mukaisesti, Jussila täydentää.

Pyrintö on rakentanut uuden sukupolven Punakonetta viisi vuotta. Työn yhtenä kulmakivenä on ollut luoda sellainen Punakone, RedMachine, joka pystyy voittamaan Jukolan viestin. Projektissa on tehty vuosittain erilaisia osuuskokeiluja ja kasvatustehtäviä. Yritys-erehdys -menetelmällä on haluttu oppia, kuinka rakentaa seuralle optimaalinen viestikokoonpano.

Työ tuotti tulosta jo viime vuonna, kun Lappee-Jukolan 13. sija vaihtui Joensuussa kolmanteen.

”Viime vuonna onnistuimme sijoituksellisesti varsin hyvin, mutta tiedämme tehneemme vielä sen verran virheitä, ettemme pystyneet aivan vastaamaan IFK Göteborgin voittoisaan etenemiseen. Toisaalta tiedämme nyt, että joukkueelle on kehittynyt lisää kuntoreserviä paikata pienet virheet jalalla. Tässä mielessä on varsin mukavaa suunnitella tulevaa puolivuotisjaksoa ja kilpailutaktiikkaa siten, että se luo meille mahdollisuuden olla mukana voittokamppailussa Lahti-Hollolan ankkuriosuudella – ja että meillä on maailmanluokan ankkuri, joka pystyy kääntämään Jukolan viestin Punakoneen voitoksi, kun saa siihen tilaisuuden.”, Jussila valottaa joukkueen tavoitteita.

Keväällä luvassa täsmäharjoituksia Hollolassa

Pyrintö leireili viime syksynä Hälvälän harjoitusmaastoissa vajaan viikon verran heti voittoisan 25-mannan jälkeen. Leirillä IFK Göteborgin kärkimiesten kanssa yhteislähdöllä juostussa yökisassa tuli koukkua niin paljon, että lopputulokset eivät olleet julkaisukelpoisia kummankaan joukkueen osalta.

Jussilan mukaan syksyn leiri oli tarpeen, jotta urheilijat osaavat valmistautua tulevaan maastotyyppiin entistä huolellisemmin. Tulevaan Jukolaan valmistautumista helpottaa osaltaan myös runsas maajoukkueiden suppamaastoleiritys kausilla 2016-2018 Viron ja Latvian MM-kisojen ansiosta.

Kevään ja alkukesän aikana pyrintöläiset aikovat tehdä vielä runsaasti täsmäleirejä ja leiripäiviä Hollolassa. Ennen sitä Punakone avaa oman harjoitusleirikeskuksensa Barbateksessa Espanjassa. Leirikeskus on auki maaliskuun alkuun asti. Sen jälkeen alkaa heti kahden viikon pyrintöläisleiritys Sveitsin Ticinossa, seudulla jossa pidetään suunnistuksen EM-kilpailut toukokuussa. Suunnistuksen lisäksi urheilijat tekevät Jukolaan tähtäävä kuivaharjoittelua säännöllisen epäsäännöllisesti talvikauden aikana.

Lahti-Hollola Jukolan nettisivuilla seurataan pitkin kevättä Tampereen Pyrinnön miesten edustusryhmän valmistautumista Jukolaan.

Teksti: Saara Kukkonen
Kuva: Kimmo Hirvonen