Jukolassa maistuu kotimainen ja lähiruoka

Lahti-Hollola Jukolan ruokapalveluiden tavoitteena on tarjota kilpailuväelle niin paljon kotimaista ruokaa kuin mahdollista. Tarjolla on myös lähiruokaa ja kotimaista kasvivalkuaista. Koulutuskeskus Salpauksen opiskelijat ovat olleet vahvasti mukana ravintolapuolen järjestelyissä.

Lahti-Hollola Jukolassa ei tarvitse kärsiä nälästä. Ruokaa on tarjolla useasta eri pisteestä koostuvassa ravintolamaailmassa. Pääravintolan lisäksi alueelta löytyy kahvila, mallasgrilli ja -rasti, vegegrilli ja makkarapisteet.

”Pääravintolassa on tarjolla kotiruokaa ja vitriinituotteita eli esimerkiksi sämpylää, ruisleipää ja pullaa”, kertoo ravintolapäällikkö Marko Viljamaa. Grillistä löytyy maalaispyttipannua ja lähiruokana Maatilaliha Merosen makkaraa ja nyhtöpossua.

Pääravintolan ruoka sekä vitriinituotteet tulevat Fazer Food Servicen kautta. Muita ruoka- ja juomatoimittajia ovat muun muassa Atria, Olvi ja Nova Cafe. Kaslink toimittaa kilpailuun kotimaisen juomaveden. Päijät-Hämeen ateriapalvelut taas vastasi kilpailukeskuksen rakentajien evästämisestä kevään ja alkukesän ajan.

Kymmenien tuhansien ihmisten tapahtumassa myös syödään paljon. Pääravintolassa tarjoillaan viikonlopun aikana 25 000 ruoka-annosta. Pyttipannua on varattu 8000 annosta, makkaraa 1300 kiloa ja sämpylöitä ja pullia toistakymmentä tuhatta. Ravintolapalveluissa häärii kisaviikonloppuna noin 250 talkoolaista.

Vegegrillistä kotimaista kasvivalkuaista

Koulutuskeskus Salpaus tuo Viljamaan johdolla Jukolaan ensimmäistä kertaa vegegrillin. Grillin lähtökohtana on nimenomaan kotimaisen kasvivalkuaisen käyttö ulkomaisen soijan sijaan.

”Vegegrillissä on tarjolla keltaisesta herneestä tehtyä falafelia sekä härkäpapupitaleipää”, Viljamaa kertoo. Sekä herne että härkäpapu ovat luomutuotteita ja tulevat Arolan tilalta Pornaisista. Salpauksessa on kehitetty monipuolista reseptiikkaa kotimaiselle kasvivalkuaiselle kuten härkäpavulle ja herneelle InnoRuoka -hankkeen voimin.

Opiskelijat keskiössä

Viljamaa päätyi Jukolan ravintolapäälliköksi puolivahingossa. Työkseen hän johtaa Koulutuskeskus Salpauksen ravintolapalveluita eli vastaa opiskelija- ja henkilöstöravintoloista sekä työssäoppimisympäristöistä. ”Olen tehnyt aiemmin isojen tilaisuuksia, mutta Jukolassa en ole ennen ollut”, Viljamaa kertoo. Isojen tapahtumien ruokahuollon järjestäminen on hänestä mielenkiintoista ja innostavaa.

”Lähtökohtana oli se, että Jukola saatiin yhdistettyä opiskelijoihin ja tarjottua heille mielenkiintoinen työssäoppimiskokemus.”

Salpauksen opiskelijat ovatkin olleet mukana muun muassa suunnittelemassa tuotteita. He myös täyttävät esimerkiksi kaikki Fazerin kautta tulevat sämpylät ja leivät. Opiskelijoita tulee olemaan myös kilpailuviikonloppuna töissä useilla ruokapisteillä.

Teksti: Saara Kukkonen
Kuva: Marko Viljamaa