Kangasalan neljästä näkötornista siintelee Jukola-maasto

Kangasalan maastoja voi tutkailla lintuperspektiivistä vierailemalla neljässä näkötornissa vaikkapa Jukola-harjoitusten välipalana.

Kaikki Kangasalan tornit on rakennettu kulttuurihistoriallisille paikoille, joilla on vieraillut runoilijoita, keisareita ja kuninkaita.

Vehoniemen näkötorni

Lähimpänä Kangasala-Jukolan kilpailukeskusta ja -maastoa sijaitsee Vehoniemen näkötorni, josta on linnuntietä matkaa Jukolan maalipaikalle vain kolme kilometriä.

Ensimmäinen torni rakennettiin paikalle jo vuonna 1892. Nykyinen punainen, neliskulmainen torni on vuodelta 1927.

Samalla käynnillä voi vierailla aivan tornin vieressä sijaitsevassa automuseossa (vapaa pääsy!) ja kahvilassa, joka on kuuluisaa herkullisista munkeistaan.

Navigointiosoite: Vehoniemenharjuntie 92, Kangasala

Keisarinharjun portaat

Keisarinharju on saanut nimensä Aleksanteri I:n vuoden 1819 vierailun mukaan. Nykyään harjulla kulkee leveä polku, mutta 1800-luvulla valtatie Tampereelle kulki harjun kautta. Samalta paikalta maisemia katseli myös Ruotsin kuningas Kustaa III jo vuonna 1775.

Keisarinharjun näkötorni oli Suomen ensimmäinen näkötorni. Se valmistui vuonna 1881. Vuonna 2000 rakennettiin vanhan malliin mukaan uusi puinen torni, joka kuitenkin paloi tuhopoltossa 2006. Tilalle rakennettiin nykyinen näköalatasanne, jolle annettiin nimeksi Keisarinharjun portaat.

Näköalapaikalta on Jukola-keskukseen matkaa linnuntietä tasan neljä kilometriä. Autolla pääsee automuseo Mobilian parkkipaikalle, josta on näköalatasanteelle noin kilometrin matka luontopolkua pitkin.

Navigointiosoite: Kustaa Kolmannen tie 75, Kangasala

Haralanharjun näkötorni

Kesäpäivä Kangasalla -laulun sanoitus syntyi Sakari Topeliuksen kynästä tämän paikan inspiroimana. Tuo Pirkanmaan maakuntalaulu soinee tänä vuonna Jukolassakin.

Ensimmäinen torni rakennettiin 1800-luvun tornibuumin pyörteissä vuonna 1895. Nykyinen punainen torni on vasta reilun kymmenen vuoden ikäinen: sama tuhopolttaja vieraili Keisarinharjun ohella Haralanharjussa vuonna 2006.

Haralanharju ei oikeastaan ole harju, vaan korkea kalliomäki. Suunnistajille tornia ympäröivät metsät ovat tuttuja iltarasteilta ja muista suunnistusharjoituksista.

Jukola-keskuksen bongaamiseen tarvitaan tässä tornissa melkeinpä kaukoputkea: matkaa on linnuntietä 14 kilometriä.

Navigointiosoite: Haralanharjuntie 142, Kangasala

Kirkkoharjun näkötorni

Mitä yhteistä on Helsingin olympiastadionin tornilla ja Kirkkoharjun näkötornilla? Vastaus: ne ovat Suomen ainoat funktionalistista arkkitehtuuria edustavat tornit.

Kirkkoharjun näkötorni sijaitsee aivan Kangasalan keskustan tuntumassa. Kirkkoharjun koulun takaa harjulle nousevaa tietä pääsee tornille autolla, mutta keskustastakin on vain kilometrin verran kävelyreippailua.

Kirkkoharjun näkötornilta lähtee ulkoilureitti, jota pitkin pääsee aina Tampereen Kauppiin asti. Myös Kangasalan MOBO-suunnistusradalle pääsee kätevästi tornilta.

Jukola-keskus siintelee yhdeksän kilometrin päässä idässä.

Navigointiosoite: Kirkkoharjuntie 8, Kangasala

 

Teksti: Outi Hytönen

Kuvat: Antti Harkko