Puttaa Jukolassa rahaa lasten ja nuorten suunnistusharrastukselle

Järjestyksessään 71. Jukolan viesti ja 42. Venlojen viesti juostaan 15.-16. kesäkuuta Kangasalla. Sitowise on tiiviisti mukana kisatunnelmissa – poikkea taukopaikallemme kisakeskukseen (esittelypaikka H4) moikkaamaan meitä!

Sitowisellä on Jukolassa käynnissä leikkimielinen golf-puttauskisa, johon osallistumalla autat keräämään varoja lasten ja nuorten suunnistuksen Nuori Suunta -toimintaan. Sitowise lahjoittaa jokaisesta puttauksesta euron hyväntekeväisyyteen. Tavoitteena on saada kasaan 500 euron potti.

Suomessa on noin 15 000 suunnistavaa lasta ja nuorta, ja valtaosa harrastaa lajia urheiluseurassa. Suunnistusliiton Nuori Suunta -toiminnan tavoitteena on tukea lasten ja nuorten suunnistusharrastusta.

Aktiiviset suunnistusseurat tarjoavat lapsille ja nuorille esimerkiksi suunnistusharjoituksia, saliharjoituksia, leirejä ja tapahtumia. Lisäksi toiminnan puitteissa järjestetään myös koulutusta seuroille, millä halutaan edistää ohjaajien osaamista ja ohjauksen lapsilähtöisyyttä.

“Suunnistus taitaa olla yksi sitowiseläisten suosituimmista harrastuksista – meillä on monia innokkaita suunnistajia harrastajista SM-tason urheilijoihin. Sitowise myös vastaa Jukolan telttavarausjärjestelmän ylläpidosta, joten olemme Jukolassa mukana täysin sydämin, rakkaudesta lajiin”, iloitsee Sitowisen Smart City -liiketoiminta-alueen johtaja Teemu Virtanen, innokas suunnistaja itsekin.

Millaisia odotuksia sitowiseläisillä on tämän vuoden Jukolaan? “Sitowisellä on toki omat joukkueet Jukolassa ja Venloissa, mutta suurin osa suunnistaa omissa seurajoukkueissaan. Sitowiseläisten tavoitteet ovat kaikkea kirkkaimman kärjen ja maaliin selviytymisen välillä”, hymyilee projektipäällikkö Aleksi Leskinen, joka itse suunnistaa Jukolassa kirkkonummelaisen Lynxin väreissä.

Sitowise on suuri suomalainen rakennusalan suunnittelu- ja konsultointiyhtiö, kaupunkiseutujen monialahankkeiden johtava osaaja sekä tiedolla johtamisen ja tietomallintamisen edelläkävijä. Meillä tehdään työtä, jonka tulokset näkyvät arjessa viihtyisänä ja turvallisena elinympäristönä sekä sujuvina digipalveluina. Rakennamme myös määrätietoisesti parasta työpaikkaa huippuosaajillemme. Palvelemme asiakkaitamme paikallisesti 20 kaupungissa ympäri Suomen. www.sitowise.com