Talkootiedotteet

Talkoolaisen käsikirja

Talkoolaisen käsikirja

Kangasala-Jukolaan talkoolaiseksi on hyvä tutustua talkoolaisen käsikirjaan ja kaikkeen muuhunkin kilpailusivustolla löytyvään materiaaliin.

Talkoouutiset

Joulukuu 2018

Joulu on jo ovella, ja Jukolaan, suunnistajien toiseen jouluun, on  puoli vuotta aikaa!

Tonttuja on 600 kirjautuneena järjestelmään ja sovittuna reipas määrä urheiluseuratonttuja tuohon lisäksi. Onkohan Korvatunturilla  tonttuja enemmän kuin meillä?!  Valiokunnat ovat jo järjestelleet joukkojaan tonttuparaatia varten. Kuviot alkavat hahmottua yhä tarkemmiksi.

Jos katsoisin joulupukin kaukoputkella tai kopterikameralla, voisin nähdä kuinka joka puolelta Suomea lähtee tonttujen kasvavia jonoja kohti Kangasalaa. Siis mielikuvana, ajatusleikkinä. Kuin Korvatunturilta poroineen kiertämään maailmaa. Vain toisin päin.Tunnen arvostusta ja iloa jokaisesta talkooilmoittautumisesta. Kaikki ovat tulossa tekemään Jukolan ja Venlojen viestiä; mahdollistamaan upeaa ja ainutlaatuista suunnistustapahtumaa tuhansille metsäänmenijöille.

Samalla kun tämä nostattaa mieltä, on se myös hyvä, lämmin ja hellä. Se, että  lupautuu vapaaehtoisiksi tuomaan toisille iloa ja onnistumisia on lahja. Sehän on joulumieltä keskellä kesää!

– Talkoolaisten päätonttu

– – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – –

Tammikuussa on tulossa uusi Järjestyksenvalvojakurssi. Kurssimaksu maksetaan puolestasi, kun sitoudut toimimaan järjestyksenvalvojana Jukolassa kesällä 2019. Tiedustelut ja ilmoittautumiset tapani.saarinen@jukola.com

– – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – –

Ensi vuoden puolella talkoolaisten järjestäytyminen ja yksityiskohtaisemmat tiedotukset alkavat tiivistyä, ole kuulolla ja pidä sähköpostisi voimassa.

– – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – –

Talkoouutiset tammikuu 2019

Ennätysjukola on tulossa! 16 720 suunnistajaa on ilmoittautunut ensimmäisessä ilmoittautumisportaassa. Mahtavaa! Myös talkoolaisten ilmoittautumistahti on voimistunut.

Löysin juuri Jukola-toimistolla käydessäni vanhoja Jukolan kisaoppaita. Löysin oman joukkueeni Venloista vudoelta 1979, joka on ensimmäinen kerta, kun olen voinut ikäni puolesta osallistua viestiin. Joukkueessani juoksivat lisäkseni isosiskoni ja äitini. Meillä meni muistaakseni ihan kohtuullisesti. Silloin joukkueita oli 231. Siitä on  kauan. Venlojen viesti on paitsi muuttunut neliosuuksiseksi, myös paisunut kauniin pullataikinan tavoin suureksi ja mahtavaksi. Jukolan viestistä puhumattakaan. (Ehken jatka nyt tarinaa siitä kun pikkusiskokin tuli joukkueeseemme ja niitä tuhansia muita ikimuistoisia tarinoita Venloista ja Jukolasta…)

Tervetuloa tekemään siis mahdollisesti kaikkien aikojen suurinta  Jukolaa Kangasalle! Olemme entistä iloisempia kun talkoolaisia on näin runsaasti ja joka päivä ilmoittautuu useita uusia. Yhteensä meitä on nyt reilut 900. Uskon, että saamme kasaan kaikki tarvittavat henkilöt.

KUKA OLISI HYVÄ KAVERI, jonka kanssasinä  haluaisit talkoita tehdä? Kenen kanssa haluaisit viettää kesäyötä talkoillen ja luoden uusia ikimuistoisia elämyksiä?  Mieti ja ota ystävä mukaan! Tekijöitä toki vielä tarvitaan. Kerro myös lähipiirissäsi henkilöille, joita kiinnostaa tämä talkoo ja tulkaa yhdessä:

TALKOOINFO maanantaina 18.02. klo 18.00 Kangasalla Pitkäjärven koululla

* Yleistä tietoa Jukolasta

*Tietoa talkootehtävistä ja talkoolaisen eduista,  majoittumisesta ja kuljetuksista

* Tietoa liikennejärjestelyistä Jukolan aikana

Paikalla talkoovastaavia eri valiokunnista,  pääset tutustumaan ja näkemään vastuuhenkilöitä ja kysymään tehtävistä!  Nähdään siellä!

LÄMPIMÄSTI TERVETULOA!

– – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – –

Talkoovaatteet ovat tilattavissa Jukola-kaupasta!

https://jukolakauppa.fi/talkoolaiset

Talkoolaiset saavat maksutta T-paidan ja puffin tai lippiksen. Lisää Jukola-kaupan vaatteita voi talkoolainen tilata oman maun mukaan. Tilaa verkkokaupasta ja nouda Jukola-toimistolta. Toimistolla voit sovittaa vaatteita ennen tilaustasi.

– – – – – – – – – – – – – – – – – –  – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – –

Talkoolaisten koulutukset alkavat huhtikuussa

Paikkana Kangasalan lukio

  • Tiistaina 16.4. klo 18-19.15 yhteinen osuus ja valiokunnan koulutus 19.15-20.45
  • Toimisto-, ohjelma ja VIP-valiokunta
  • Kenttä sekä ympäristö- ja huoltovaliokunta
  • Kartta- ja ratavaliokunta
  • Keskiviikkona 22.5. klo 18-19.15 yhteinen osuus, valiokunnan koulutus 19.15-20.45
  • Ravintolavaliokunta
  • Kilpailutoimintavaliokunta
  • Areenatuotanto
  • IT-valiokunta
  • Lauantaina 25.5. klo 10-11.15 yhteinen osuus, valiokunnan koulutus 11.15-12.45
  • Liikenne-, turvallisuus- ja ensiapuvaliokunta
  • Viestintävaliokunta
  • Talous- ja markkinointivaliokunta

– – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – –

Ikimuistoinen on varmasti ollut myös Jukola, joka järjestettiin Kangasalla viimeksi eli vuonna 1952. Mukana kisassa ollut isäni kertoi, että Tampereen Rautatieasemalta noustiin junaan, joka vei kilpailijat ennalta tuntemattomaan paikkaan. Se oli jossain Suinulassa, Kangasalla. Junavaunut jäivät radalle kilpailijoiden pukeutumissuojiksi. Ei tainnut olla kisasaunaaa, suihkua, ravintolaa, kisakauppoja, tv-rasteja…   Muistaakohan isäni oikein? Jukolan tarina on pitkä ja mielenkiintoinen.

Neljän kuukauden kuluttua ollaan kaikki nokatusten  ihmettelemässä ja ihailemassa sekä uusia muistoja tekemässä!

Tapaamisiin!

talkoopäällikkö

Marja Molin

Talkoouutiset Maaliskuu 2019

Tässä sinulle maaliskuun talkoouutiset!  Meidän yhteinen suuri voimannäytös ja -ponnistus lähenee kevään etenemisen myötä. Päiviä Jukolaan on enää 75!

Talkoolaisia on kasassa tasan 1390 tällä hetkellä. Meitä on monta. Olemme yhdessä kesäviikonlopun kangasalalaisella pellolla ja huolehdimme, että maailman suurin suunnistusviestitapahtuma toteutuu.

Se on hienoa!  Kiitos, että olet mukana!

Näissä uutisissa on tietoa koulutuspäivistä, linkkejä työvuorihin ja vaatetilaukseen ja muutamia tärkeitä pointteja talkoolaiselle.

Kulkeminen kisapaikalle

Talkoolaisille suositellaan erittäin lämpimästi kulkemista talkoobussilla Kangasalan keskustasta kisapaikalle. Parkkeeraa maksuttomasti Pikkolan koululle ja pääset ID-kortillasi maksuttomasti bussilla kisapaikalle ja takaisin. Bussilla pääset paljon lähemmäksi kisakeskusta kuin omalla autolla.

Myös Tampereelta ja Pälkäneeltä on bussikuljetus.  Tästä saat tarkempaa tietoa koulutusilloissa ja vielä myöhemmin talkoouutisissa. Talkoolaisille on varattu yöpymiseen oma teltta-alue kisakeskuksesta. Telttapaikkoja ei tarvitse varata etukäteen.

Talkootehtäväsi

On ilo kertoa, että osa talkooalueista jo melkein täytetty, joten on mahdollista, että sinua pyydetään muuhun tehtävään kuin olit ensisijaisesti toivonut. Toukokuun alkupuolella teemme yleiskatsauksen talkoolaistilanteeseen siitä näkövinkkelistä, että kaikki keskeisimmät paikat ja hetket kisan aikana on varmasti täytetty.

Koulutuspäivät

Kaikissa koulutuspäivissä on yhteinen yhteinen osuus ja oman valiokuntasi oma koulutusosuus.  Jos et kuitenkaan pääse oman valiokuntasi koulutuspäivänä paikalle, niin yhteisosaan voit osallistua minä päivänä tahansa.

Liikenne-, ensiapu- ja turvallisuusvaliokunnan talkoolaisille tiedoksi, että tämän valiokunnan vetäjät ovat paikalla jokaisena pävänä, joten voit valita päiväsi.

Paikkana Kangasalan lukio, Finnentie 42

o Ti 16.4. klo 18-19.15 yhteinen osuus, valiokunnan koulutus klo 19.15-20.45

  • Toimisto-, ohjelma ja VIP-valiokunta
  • Kenttä sekä ympäristö- ja huoltovaliokunta
  • Kartta- ja ratavaliokunta

o Ke 22.5. klo 18-19.15 yhteinen osuus, valiokunnan koulutus klo 19.15-20.45

  • Ravintolavaliokunta
  • Kilpailutoimintavaliokunta
  • Areenatuotanto
  • IT-valiokunta

o La 25.5. klo 10-11.15 yhteinen osuus, valiokunnan koulutus klo 11.15-12.45

  • Liikenne-, turvallisuus- ja ensiapuvaliokunta
  • Viestintävaliokunta
  • Talous- ja markkinointivaliokunta

Tervetuloa koulutuspäivään! Tällöin saat paljon tietoa talkoolaisena toimimisesta Jukolassa yleensä sekä tarkempaa oman tehtäväalueesi opastusta.

Keskiviikkona 12.6. on Jukolan kenraaliharjoitus. Kenraaliharjoituksen aikataulu ja tarkempi ohjeistus lähempänä tapahtumaa, mutta toivomme mahdollisimman monen talkoolaisen pääsevän paikalle. Kenraaliharjoituksessa talkoolaiset tutustuvat ryhmiensä vetäjiin, työpaikkoihin, käytettäviin välineisiin ja harjoittelevat sekä testaavat toimintoja. Kenraaliharjoitus on ainutlaatuinen tilaisuus harjoitella tapahtumaviikonlopun toimintoja.

Talkoolaisten opas-sivut valmistuvat huhtikuussa. Niihin on koottu tärkeää tietoa siitä, miten Jukolassa toimitaan. Talkooryhmäsi vetäjä huolehtii, että tiedät, mihin tulet ja opastaa sinut tehtävääsi.

Talkoovaatteet ja ID-kortit

Talkoolaisvaatteet, ID-kortti ja muu talkoolaisille jaettava materiaali on saatavilla kesäkuun alusta Kangasalan keskustasta Jukola-toimistolta. Materiaalin jako alkaa viikolla 23. Kenraaliharjoituspäivästä lähtien talkoolaismateriaalit ovat saatavilla kilpailukeskuksessa. Tarkemmat ohjeet aikatauluineen lähempänä h-hetkeä.

Talkoista saatavan talkooasun (t-paita+lippis/buffi) lisäksi talkoolaiset voivat tilata maksullisia Jukola-vaatteita tästä linkistä

Jukola-kauppa:

https://jukolakauppa.fi/talkoolaiset

Rakentaminen alkaa toukouussa

Ohessa linkki, josta voit valita työvuoron tai -vuoroja. Rakentamiseen voi osallistua kaikki, joilla vasara ja porakone pysyy käsissä. Rakentajien vetäjä Jouko Jauhia lähettää tarkempaa tietoa työvuorojen lähestyessä.

Linkki työvuoroihin:

https://www.lyyti.in/Jukola2019Kilpkeskus_ja_kentta_tyovuorot_4354

Vielä mahtuu mukaan kaverisikin!

Talkoouutiset Huhtikuu 1 2019

Upeaa kevättä sinulle!  Talkoolaisten määrä on jälleen kasvanut mukavasti ja meitä on jo yli 1500!  Mahtavaa, että sinä olet mukana. Jokaista talkoolaista tarvitaan. Viimeksi mukaantulleille ja muille muistutukseksi pari  tärkeää asiaa.

Koulutukset

Ensimmäinen  koulutus on tiistaina 16.4. klo 18.00 – 20.45 Kangasalan lukiolla.

Koulutuksessa on kaikille yhteinen osuus klo 18.00 – 19.45 ja valiokuntien osuudet klo 19.45 – 20.45.

16.4.  on vuorossa Toimisto-, Kartta ja rata-, Ympäristö- ja huolto sekä Kenttä ja kilpailukeskusvaliokunnat.

Yleiseen koulutusosioon voit osallistua, vaikket kuuluisi em valiokuntiin. Liikenne-, Pysäköinti-, Ensiapu ja lääkintä sekä Trvallisuusvaliokuntien vetäjät ovat paikalla joka kerta, joten heitä voi tulla tapaamaan ja juttlemaan tehtävistä jokaisena koulutusiltana.

Seuraavat  koulutupäivät:

22.5. klo 18.00-20.45  Yhteinen osuus ja Valiokunnat:  Ravintola, Areena, Kilpailu ja IT.

25.5. klo 10.00 – 12.45 Yhteinen osuus ja Valiokunnat: Viestintä, Talous- ja markkinointi sekä Liikenne, turvallisuus  ja ensiapuvaliokuntakokonaisuudet

Koulutuksissa Pääsihteeri Antti Rantala esittelee Kangasalan Jukola yleensä, talkoovastaava Marja Molin kertoo talkoolaisille tärkeistä yhteisistä toimintatavoista ja Turvallisuuspäällikkö Tapani Saarinen liikenne ym-  järjestelyistä. Valiokuntien vetäjät kertovat kunkin valiokunnan omalle talkooporukalle oman alueensa tehtävistä.

Lämpimästi tervetuloa!

– – – – – – – – – – – – – –  – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – –  – – – — – – – – – – – – – – – – – – – – –  – – – – – – – – – – – – – – – –

Uusi talkoolainen; valiokuntasi talkoovastaava tiedottaa sinua tehtävästäsi ja sijoituspaikastasi aina mahdollisimman pian saatuaan järjestelmän  kautta sinusta tiedon.

– – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – — – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – –

Kilpailukeskuksen rakentaminen alkaa toukokuun alussa. Alla olevasta linkistä voit varata työvuoroja, jos pystyt osallistumaan talkooisiin jo toukokuussa.

https://www.lyyti.in/Jukola2019Kilpkeskus_ja_kentta_tyovuorot_4354

– – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – –

Saapuminen Jukolaan

Busseja liikkuu Jukolaan Tampereelta, Pälkäneeltä ja Kangasalta. Tarkemmat tiedot näistä ja monesta muusta asiasta selviää pianjulkaistavasta Talkoolaisen Käsikirjasta.

– – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – –

Jukola on hyvin tunnettu. On ollut hienoa huomata tällä asialla liikkuessani pitkin ja poikin, että Jukola kyllä tunnetaan. Ensimmäiseksi esille tulee ikimuistoiset radiojuonnot yön metsärasteilla kuiskien ja sitten ne valoletkat, jotka häviävät yöhön tai se julmettu jylinä, joka syntyy, kun tuhansia jukolanviestin suunnistajia ryntää kohti metsää lähtölaukauksen pamahdettua.Tiedetään myös, että nykyisin nähdään pallukat liikkumassa kartalla TV-ruuduissa ja että joku jaksaa juosta kameran kanssa huippusuunnistajien perässä metsässä ja on  nähty ne märät, likaiset ja hikiset suunnistajat, jotka kaikkensa antaneina kaatuvat maalilinjalle tai rojahtavat nojaamaan vaihtopuomille. Kaikessa tuossa on oma ainutlaatuinen tunnelmansa.

Ennen kuin tuo kaikki saadaan käyntiin, olette te talkoolaiset tehneet mittavan määrän talkootunteja, tarkasti ja hyvällä fiiliksellä.Näin tehtiin jo maaliskuussa kun kilpailukartat pussitettiin ja järjestettiin kisakuntoon valmiiksi Jukolan tantereelle vietäviksi. Ennätysajassa ja ennätysmäärällä talkoolaisia! Kiitos mukana olleille!

Nähdään pian!

 

Talkoouutiset Toukokuu nro 1   2019

Nyt on tasan kuukausi aikaa Jukolaan!  Ihana odottava tunnelma alkaa tihentyä niin kilpailijoilla kuin järjestäjilläkin.  Mutta kaikki on hyvin! Meillä on homma hienosti hanskassa ja hanskatkin on ihan tallessa.

Jukolaan on ilmoittautunut yli 20 000 suunnistajaa. Vielä voi tulla jälki-ilmoittautuneitakin mukaan.

Meitä talkoolaisia on 1899 juuri tällä hetkellä! Ihan mahtavaa, että sinäkin olet mukana. Upeaa, että on näin paljon hyvää tahtoa toimeenpanevaa väkeä. Saan paljon viestejä talkoolaisilta erilaisissa asioissa. Te olette sitoutuneita tähän hommaan. Se tekee noyrän kiitolliseksi.  Ilolla täällä luen näitä ilmoittautumislomakkeita ja luotan joukkoihin kuin seinään, tästä tulee todella hyvä.

Kävin viime perjantaina kilpailukeskuksessa fiilistelemässä. Jafiilistely  onnistui oikein hyvin, koska pelto oli selvästi jo hahmottumassa kisakeskukseksi. Rakentajat ovat tehneet töitä reipasta tahtia!

Tästä siis jatketaan hyvillä mielin kohti h-hetkeä!

– – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – –

TALKOOLAISKOULUTUKSET JATKUVAT   – TERVEETULOA!

Kangasalan Lukiolla, Finnentie 42

Ke 22.5. klo 18-19.15 yhteinen osuus, valiokunnan koulutus klo 19.15-20.45

Ravintolavaliokunta

Kilpailutoimintavaliokunta

Areenatuotanto

IT-valiokunta

o La 25.5. klo 10-11.15 yhteinen osuus, valiokunnan koulutus klo 11.15-12.45

Liikenne-, turvallisuus- ja ensiapuvaliokunta

Viestintävaliokunta

Talous- ja markkinointivaliokunta

Tervetuloa koulutuspäivään! Tällöin saat paljon tietoa talkoolaisena toimimisesta Jukolassa yleensä sekä tarkempaa oman tehtäväalueesi opastusta.

Liikenne-, ensiapu- ja turvallisuusvaliokunnan talkoolaisille tiedoksi, että tämän valiokunnan vetäjät ovat paikalla jokaisena päivänä, joten voit valita päiväsi.

– – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – –

TALKOOLAISPAITOJEN sovituskoot ovat saapuneet toimistolle. Voit käydä siellä koittamassa, mikä on sinulle sopiva koko.

– – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – –

Nähdään koulutuksissa!

talkoopäällikkö

 

Talkoouutiset Toukokuu nro2  2019

TÄSSÄ sinulle jälleen tietoa Jukolan talkoilusta, ole hyvä. Kiitos, että olet mukana.

TALKOOLAISEN MAJOITTUMINEN

Sinulle on tarjolla Pikkolan koululla Kangasalan keskustassa sisämajoitus. Pikkolasta pääset kisabussilla Kilpailukeskukseen ja auton voit jättää parkkiin Pikkolaan. Tarvitset omat majoitusvälineet, patjan ja makuupussin. Tänne pitää ennakkoon varata paikka oheisesta linkistä.

https://www.lyyti.in/Pikkolan_talkoomajoitus_7424

Kilpailukeskuksessa on varattu teltta-alue talkoolaisia varten. Telttapaikkoja ei tarvitse varata etukäteen. Oma teltta ja yöpymisvälineet.

Kisakeskuksessa on vessat ja käsien/hampaiden pesumahdolllisuus kenttäolosuhteissa.

– – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – –  – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – –

Kenraaliharjoituspäivänä 12.6. Jukolan Kisakeskuksessa on jo alueen kaupatkin auki. Tervemenoa ostoksille!

Aukioloajat kenraalipäivänä

Intersport klo 14-20

Jukola kauppa klo 14-20

Suunnistajan kauppa klo 15-21

Keltamäki klo 14-20

Neon Sport klo 14-20

– – – – – – – – – – – – – –  – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – –

Seuraava talkoolaiskoulutus keskiviikkona 22.5.

 

TALKOOLAISKOULUTUKSET JATKUVAT   – TERVETULOA!

Kangasalan Lukiolla, Finnentie 42

Ke 22.5. klo 18-19.15 yhteinen osuus, valiokunnan koulutus klo 19.15-20.45

Ravintolavaliokunta

Kilpailutoimintavaliokunta

Areenatuotanto

IT-valiokunta

 

o La 25.5. klo 10-11.15 yhteinen osuus, valiokunnan koulutus klo 11.15-12.45

Liikenne-, turvallisuus- ja ensiapuvaliokunta

Viestintävaliokunta

Talous- ja markkinointivaliokunta

Tervetuloa koulutuspäivään! Tällöin saat paljon tietoa talkoolaisena toimimisesta Jukolassa yleensä sekä tarkempaa oman tehtäväalueesi opastusta.

Liikenne-, ensiapu- ja turvallisuusvaliokunnan talkoolaisille tiedoksi, että tämän valiokunnan vetäjät ovat paikalla jokaisena päivänä, joten voit valita päiväsi.

Tervetuloa!

– – – – – – –  – – – – – – – – – – – – – – –  – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – –  – –

Talkoolaisen t-paitojen sovituskoot ovat saapuneet Jukola-toimistolle Kuohunharjuntie 9, Kangasala.

Käy sovittamassa!

– – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – –

TALKOOLAISIA ON PALJON!

Olemme tästä erittäin iloisia. Meillä on mahdollisuus tehdä kaikkien aikojen Jukola monella tapaa.

Talkoolaisten sijoittuminen eri tehtäväalueille ei ole tietenkään mennyt tasaisesti. Meillä on tehtäviä,joista vielä puuttuu osa talkoolaisista. Toivomme kovasti  myönteistä suhtutumista jos tarjoamme sinulle tehtävän vaihtoa.

Tehtäviä vailla tekijöitä on Kilpailuvaliokunnassa vaihto-ja maalialueella. Näissä hommissa saa olla keskellä tapahtumia, mutta osaamiselta ei vaadita mitään erityistä. Vaihtoalueella esimerkiksi ohjaat kädellä näyttämällä kilpailijaa hänen rintanumeronsa mukaista karttaa kohti. Kilpailija vastaa kuitenkin itse täysin siitä, että ottaa oikean kartan.

Liikenteenohjaukseen toivomme myös lisää väkeä. Tehtävään saat hyvän opastuken liikennetiimin vetäjiltä.

– – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – –  – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – –

PARAS MUISTO omalta Jukola-uraltani? Ihan liian vaikea kysymys toki tämä. Muistoja on paljon. Niissä on hauskuutta, iloa, harmia, hikeä, kyyneleitä, sadetta ja pölyä, yhteisöllisyyttä ja paljon metsässä pinkomista. Ja ihan kaikkea siltä väliltä ja  vierestäkin vielä.

Ensimmäinen kokemukseni taisi olla varsin sateinen ja kylmäkin Jukola, heräsin aamulla makuupussistani vesilätäköstä. Minulla on hyvät unenlahjat ja olin kai valvonut Jukolan yössä mahdollisimman pitkään. Itse suunnistuksesta en muista mitään.

Upea oli Ounasvaaralla juostu Jukola, jossa sain juosta samassa joukkueessa äitini ja siskoni kanssa. Maaston pohjoinen karisma lumosi nuoren suunnistajan. Olin keskimmäisellä osuudella, silloin viestinviejiä oli kolme nykyisen neljän sijaan. Muistan, että ensimmäinen rasti sijaitsi rinteessä suolla notkossa. Se näytti jokseenkin haastavalta, kotikulmilla ei ollut tunturin rinteitä, eikä oltu käyty harjoittelemassa. Jännitti, miten mahtaa löytyä. Ei ihan kirkkaasti löytynyt, mutta vaihtoon juoksin kai vielä kovasti paukkuja jäljellä, koska isäni sai minuun huudettua vauhtia ja pääsin ohittamaan muutaman kanssakisailijan  siinä loppusuoralla. Olin vaihdossa sijalla 47. Kangasalan naisjoukkue oli tuolloin aivan huipusti kolmas, seura oli silloin vielä Kangasalan Kisa.

Näitä vanhoja tietoja löytyy  results.jukola.com -sivulta jonne on kerätty tuloksia vuodesta 1949 Jukolan viesti, 1951 Venlojen juoksu (aluksi yksilökisa) ja Nuorten Jukolasta 1986.

Kuinkahan monta nuorta ensikertalaista lähtee tänä vuonna Venlojen tai Jukolan viestiin? Hiukan vielä epävarmana haasteen laadusta ja omista kyvyistä.  Kuinkahan monta isää ja äitiä on loppusuoran varrella kurkku käheänä? Kuinkahan monta onnistumista koetaan? Jokainen osallistuja on onnistunut. Jukola palkitsee kaikki upealla fiiliksellään. Jokainen talkoolainen on osa tämän fiiliksen luomista.

Nähdään Kangasalla!

marjamolin

talkoopäällikkö

 

Talkoouutiset Toukokuu nro 3   2019

 

19 päivää Jukolaan ja meitä jännittää toki jo! Kaikki on mennyt järjestelyissä tosi hyvin. Kiitos talkoolaiset, että olette olleet niin aktiivisesti mukana koulutustilaisuuksissa.

Meillä on täällä Kangasalla todella hyvä kuhina tämän maailmanennätysponnistuksen suhteen!

Nyt tulee tarjolle sellaisia vuoroja, joihin tarvitsemme lisävahvistusta.

Valitse näitä vuoroja oman jo sovitun tehtäväsi lisäksi, jos tunnet, että voit ottaa lisää tehtäviä.

Näissä tehtävissä pärjäät varmasti ja kaikkiin tulee porukan vetäjältä opastus.

Tästä linkistä voit valita pysäköinnin valvonnan vuoroja

https://www.lyyti.in/Jukola2019_P2_tyovuorot_7172

Tästä linkistä voit valita liikenteen ohjauksen vuoroja

https://www.lyyti.in/Jukola2019_Liikenne_tyovuorot_3154

– – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – –

KÄY MIELELLÄÄN HAKEMASSA TALKOOVAATTEET JA ID-KORTTI ETUKÄTEEN

Kangasalan keskustassa, Kuohunharjuntie 13

Jakoajat Jukola-toimistolla:

maanantai  3.6. klo 15 – 19

keskiviikko  5.6. klo 15 – 19

perjantai     7.6. klo 15 – 19

maanantai 10.6. klo 12 – 17

myös:

KISAKESKUKSESSA

kenraaliharjoituspäivänä 12.6. klo 10.00 – 20.00

pe 14.06. klo 10.00 – 20.00

la 15.06. klo 8.00 – 19.00

su 16.06. infon aukioloaikoina tarvittaessa

– – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – –

SAAPUMISESTA KISAKESKUKSEEN

Suosittelemme siis kisabussia. Pääset sillä Tampereelta, Kangasalta ja Pälkäneeltä. Kangasalla on Pikkolan koululla hiekkakentät ilmaista parkkitilaa, samoin Pälkäneellä. Jos sinulla ei ole vielä tullessasi ID-korttia, bussikuski ottaa maksun. Bussifirma on ulkopuolinen yrittäjä, joka ei voi venyä tässä.

Omalla autolla tullessasi: Jos et pääse noutamaan ID-korttiasi etukäteen, tulosta talkoolaisen ilmoittautumislomake ja ota esille henkilökortti niin pääset talkoolaisen parkkiin, eikä sinun tarvitse maksaa parkkimaksua. Parkkimaksu kerätään P-paikalta lähtiessä.

KIMPPAKYYDEISTÄ

Meiltä on kysytty kimpapkyydillä tulosta, suosittelemme tätäkin. Mutta emme pysty näitä koordinoimaan. Tiedän, että joukossa on henkilöitä, jotka tulevat kauempaa julkisilla ja toivovat kimppakyytiä kenraaliharjoituspäivänä Kangasalta kisakeskukseen. Olkaa silmät auki ja ottakaa odottelevan näköinen kaveri kyytiin!! Kiitos!

– – – – – – – – – – – – – – — – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – –

MUISTUTUKSENA VIELÄ, että emme voi ottaa viralliseksi talkoolaiseksi alle 15-vuotiasta. Meidän kaikkien talkoovakuutus on voimassa vain, kun noudatamme tätä sääntöä. Eli täytyy olla täyttänyt 15-vuotta ennen kilpailu- eli talkoopäiviä.

Nuoremmat lapset voivat olla mukana auttamassa ja katselemassa kisaa, mutta silloin tietenkin täysin vanhempansa vastuulla.

– – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – — – – – – – – – — – – — –

Lisätietoa tulossa yhä tihenevässä tahdissa, olkaa kuulolla! Talkoolaisen Käsikirja jullkaistaan aivan pian! Siihen kannattaa ehdottomasti tutustua ennen kisaviikonloppua!

Ja vaikka meillä onkin täällä viralliset sääkoirat, Bertta ja Konsta, tilanneet hyvän sään,  niin voimme kaikki pistää toiveet säälle menemään!

Mukavaa toukokuun loppua, nähdään Jukolassa!

 

Talkoouutiset toukokuu nro4   2019

 

On toukokuun viimeinen päivä ja kaikki on hyvin! Jukolaan on 15 päivää.

Sääennustekin lupaa mukavia kelejä ensi viikolle, kun Jukolan kisakeskusta edelleen rakennetaan.   Oothan vielä mukana!?

Nyt on Talkoolaisen Käsikirja julkaistu. Tässä on kaikki talkoolaiselle tärkeät asiat koottuna. Lue ennen tuloasi talkoisiin!  Siitä selviää bussikuljetukset, ruokailut, talkoovaatteet, ID-kortit jne

Näin toimitaan Jukolassa -opas on Jukolaväelle suunnattu tietopaketti, siitä, miten Jukolassa toimitaan. Tähän on myös talkoolaisen hyvä tutustua etukäteen.

Molemmat em tietopaketit löytyvät www.jukola.com -sivuilta.

– – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – –  –

Talkoolaispiste avataan ensi maanantaina

Kangasalan keskustassa Kuohunharjuntie 13

aukioloajat:

 

  • maanantai 3.6. klo 15 – 19
  • keskiviikko 5.6. klo 15 – 19           KESKIVIIKOSTA ALKAEN VOI HAKEA ID-KORTIN!
  • perjantai 7.6. klo 15 – 19
  • maanantai 10.6. klo 12 – 17

Talkoolaispiste kilpailukeskuksessa:

  • keskiviikko 12.6 klo 10 – 20 ( kenraaliharjoituspäivä )
  • torstai 13.6.12 – 16
  • perjantai 14.6. klo 10-20
  • lauantai 15.6. klo 8-20

Paitojen kokoa miettiville voi kertoa, että koot vastaavat hyvin normaali kokoluokistaan. Eli M käy normaalisti M-kokoiselle.

– – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – –

Jos olet juuri ilmoittautunut ja et ole vielä saanut viestiä ryhmältäsi niin älä huoli, tulossa on varmasti  pian. Työvuoroja on vielä vapaana.

– – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – –  – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – — – – – – – – – – – – –

Lisää uutisia tulossa! Kiitos talkoolaiset, meitä on jo  2090!

 

Talkoouutiset Toukokuu nro 5  2019

 

Pala palalta se rakentuu ja nyt olisi yksi tärkeä palanen  tarjolla viikonlopuksi. Tule mukaan auttamaan! Laitetaan telttapaikkojen merkkikeppeihin koodilaput. Napsutellaan nitojalla kiinni. Helppo homma, tarkkuutta toki tarvitaan ja jaksamista kulkea alueella.

Aloitamme lauantaina klo 10.00 jolloin opastus tehtävään ja tehtävänjako ja teemme niin pitkän päivän kuin kukin jaksaa.

jatkamme sunnuntaina klo 10.00 – opastus ja homma jatkuu! Tarvittaessa jatkamme maanantaina.

Voit ilmoittautua allaolevan  linkin kautta, mutta mukaan voit kyllä pyörähtää ilmankin. Ota mukaan omat eväät. Säänmukainen vaatetus. Nähdään Heponiemessa, Heponiementie 260.

Ilmoittaudu telttapaikkoja merkitsemään tästä:

https://www.lyyti.in/2019_Telttapaikkojen_merkitseminen_6218

Talkooterveisin

talkoopäällikkö/kenttäpäällikkö Mikko Heikkinen

 

Talkoouutiset Kesäkuu nro1  2019

Tämäkin palanen vielä! Jukola-palapeli näyttää kyllä hyvältä jo, kuva hahmottuu. Vielä on muutama pala tarjolla tehtäväksi. Tässä tarjoan sisämajoituksen ovivahdin hommaa, joka tapahtuu Pikkolan koululla Kangasalan keskustassa. Valvontaa on 12.6. alkaen ja vapaita vuoroja on pe 14.6. asti. Tämä on säävarma paikka!

Ohjeistuksen valvontatehtävään saa turvallisuuspäällikötämme Tapani Saariselta.

Valitse tästä linkistä valvontahommaa https://www.lyyti.in/Sisamajoituksen_yovalvonta_7344

Kiitos!

talkooterveisin talkoopäällikkö

 

Talkoouutiset Kesäkuu nro2   2019

Tarjoamme tilaisuuden ruskettua ja nauttia ihanasta maaseutumaisemasta! Samalla laitetaan parkkipaikat järjestykseen.

Käsipareja tarvitaan kiinnittämään opastekennolevyjä valmiisiin kehyksiin

Ota mukaan akkukone ja kärkisarja jos on käytettävissä ( kuluneiden ja rikkoutuneiden kärkien tilalle  saa uudet.) Ilmankin konetta kannattaa tulla.

Toinen talkootehtävä  on parkkipelloille pysäköintilinjojen merkkikeppien laittaminen.

Mukavaa talkoota siis tiedossa hyvässä porukassa ja kelikin näyttää suosivan, paita pois niin ruskettuu.

Kokoontumispaikka on nyt poikkeuksellisesti Pääensiapu/johtokeskuksen tiloissa  os Riipiloukkaantien päässä (kääntyy Heposeläntieltä ja lähellä kisakeskusta)

Tarjottavat vuorot tästä llinkistä:

https://www.lyyti.in/2019Parkkipaikkojen_merkkien_kiinnitys_3988

talkooterveiset

parkkipomot

 

Talkoouutiset Kesäkuu nro 3   2019

Tässä viestissä upea tarjous sinulle Jukolan talkoolainen! Lue alta!

************

Polkujuoksun erikoisosaaja ja Jukolan viestissä paikan päällä oleva Inov-8 tarjoaa kaikille Kangasala-Jukolan talkoolaisille 20 prosentin alennuksen kaikista verkkokaupastaan tilatuista tuotteista. Käytä kassalla koodia “JUKOLA20”.

Erinomainen kenkä Jukolan kisakeskukseen on esimerkiksi vedenpitävä Roclite G 315 GTX. (https://www.inov-8.com/eu/catalogsearch/result/?q=roclite+g+315+GTX)

Tarjous on voimassa 14.6. asti.

– – – – – – – ———- – – —– — – —– – —  – — — – — – – – – — – – – — — —- – — – — – – – – – — – – – – – – – – – –

ID-kortit ovat saapuneet ja seuraava noutoaika on perjantaina klo 15-19 Talkoolaispisteeltä Kuohunharjuntie 13, entinen Makuunin tila, siis eri paikka kuin Jukola-toimisto.

Jos haluat ottaa jonkin porukan vaatteet ja ID-kortit, ilmoita siitä minulle nimilistan kera. marja.molin@gmail.com

Ensimmäisenä päivänä, tänään, hakijoita oli ruuhkaksi asti. Oli mukava nähdä teitä! Perjantaina jatkuu.

– – – – – – – – – – – – – – – – – –  – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – –

Taukoteltta päivälepoa varten esimerkiksi vuorojen välillä huilaamiseen on varattu talkoolaisille Kisakeskuksessa.

– – – – – – – – – – – – – – – – — – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – –

Lue Talkoolaisen Käsikirjaa, sieltä selviää paljon sinua koskevia asioita!

– – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – –

Kisakeskuksessa oli tänään jo melko valmista, kiitos rakentajien. Kävin heitä jututtamassa tänään ja kertoivat, että hyvin sujuu, porukalla on kivaa, läppä lentää ja ilmojakin on  pidellyt!

– – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – –

Jos en muuta keksi niin maanantaina saat infoa kenraaliharjoituksesta, joka pidetään keskiviikkona 12.6. Nähdään siellä!

Talkooterveisin talkoopäällikkö

 

Kisabussit

Lue lisää kisabusseista:

Kisabussit

Kisabussit (pdf)