Nuorten Jukola 2018

Vuoden 2018 Nuorten Jukola Saarijärven Kusiaismäessä paikallisen Pullistuksen järjestämänä. Kilpailun voittoa lähti puolustamaan kahden edellisviestin ykkönen Tampereen Pyrintö. Tamperelaisten voittoputkea lähtivät ennakkoon hanakammin katkaisemaan Helsingin Suunnistajat, Espoon Suunta, Kouvolan Suunnistajat, Lynx ja MS Parma.

1. Osuus 4,4km

Aloittajat syöksyivät maastoon Ounasvaaran Jussi Rantalan johdolla. Kuva: Esko Pekkanen

Aloitusosuudelle ryntäsi 154 joukkuetta ja tuttuun tyyliin osuus oli alle 16-vuotiaille pojille. Ensimmäiset väliajat saatiin 2,5 kilometrin jälkeen ja niiden kertoma olikin hieman poikkeavaa. Jämsän Retki-Veikkojen Aarni Ronkainen oli nimittäin karistanut muut pojat kannoillaan ja leimasi 24 sekunnin erolla Nord Westin aloittajaan. Ykkösosuuden alku osoittautuikin tavallista selvästi vaikeammaksi sillä yhdeksäntenä leimannut Lynxin Anton Packalen oli jo yli kaksi minuuttia Ronkaista jäljessä. Tampereen Pyrintö oli jo reilut 2.30 perässä ja Kouvolan suunnistajat yli 3 minuuttia.

Tilanne 2,5 km väliaikarastilla

Seuraavalla väliaikarastilla Ronkainen oli pystynyt hieman lisäämään eroa, jota oli toiseksi nousseeseen Espoon Suunnan Topias Kemppiin 41 sekuntia. Myös muut joukkueet olivat joutuneet antautumaan Jämsän aloittajalle lisää.

Tilanne 3,1km väliaikarastilla

Ronkainen hoiteli osuuden loppuun vakuuttavasti ja antoi kartan lopulta 1.04 ennen jälleen toiseksi noussutta Nord Westin Maksim Gavriliukia. Kemppi vaihtoi puolestaan 16 sekuntia venäläisen jälkeen. EsSun jälkeen olikin taas minuutin ero, kunnes vaihtoleimauksen suorittivat MS Parma, SK Vuoksi ja IK Falken. Ennakkosuosikeista HS oli osuuden 12. 3.29 jäljessä, Lynx 19. 4.06, TP 25. 4.19 ja Kouvola 38. peräti kuusi minuuttia Jämsää perässä.

Tilanne 1. vaihdossa

2. Osuus 4,1km

Toisen osuus oli ykkösen hajontapari ja viestiä veivät alle 16-vuotiaat pojat tai tytöt. Jämsän Retki-Veikoikkojen Elena Konstari joutui kovaan paikkaan ja takaa tultiinkin monen pojan voimin ohi. Nord Westin Dmitriy Stepanov pystyi tiputtamaan EsSun Kristian Boströmin kyydistään ja lisäämään eroa eri hajonnalla. Ensimmäisellä väliaikarastilla eroa oli 43 sekuntia. OK Trianin Kristian Salo nappasi kärkeä kiinni reilu kaksi minuuttia ja oli väliaikarastilla kolmas. GPS-seurattavista joukkueista kukaan ei sorru suuriin virheisiin vaan erot tulevat pääosin juoksuvauhdissa ja sujuvuudessa.


HTML5-canvas not supported

Tilanne 2,6 km väliaikarastilla

Vaihtoon Stepanov tulee ensimmäisenä, mutta Boström kaventaa eron 22 sekuntiin. Salo on vaihdossa kolmas 1.17 kärjestä, perässään toinen venäläisseura Orienta SKI-O. Kouvolan Suunnistajien Aaro Ojala on osuuden kolmanneksi nopein, nostaa 30 sijaa ja on vaihdossa kahdeksas 3,5 minuuttia Nord Westistä. Ojalan perässä vaihtavat Pyrinnön ykkösen ja kakkosen Akseli Konttila ja Juho Nieminen. Jämsä tippuu 18:nneksi lähes kuusi minuuttia kärjestä. Osuuden pohjat juoksee Kymin Suunnistajien Akseli Virtanen.

Tilanne 2. vaihdossa

3. Osuus 2,5 km

Kolmas osuus on jälleen viestin lyhyin ja tarkoitettu alle 14-vuotiaille tytöille. Espoon Sylvia Kemppi aloittaa räväkästi ja on viidellä ensimmäisellä rastivälillä nopein ja nostaa EsSun ensimmäiseen väliaikaan yli minuutin johtoon. Toisena leimaa Nord West. Seuraavat joukkueet ovatkin jo yli kolme minuuttia perässä.

Tilanne 2,6 km väliaikarastilla

Vaihtoon Kemppi saapuu myös ykkösenä, mutta on sortunut loppumatkasta lähes 2 minuutin virheeseen ja takaa-ajajat saavuttivat selvästi. Toiseksi nousee OK Trianin Saana Kajander ennen MS Parmaa ja Orienta SKI-O:ta. Eroa EsSuun näillä joukkueilla on hieman alle 1,5 minuuttia. Osuuden nopein on Lynxin Salla Isoherranen, joka nostaa kirkkonummelaiset kuudenneksi. Nord West tippuu puolestaan kahdeksanneksi. Myös Pyrintö menettää hieman sijoja kun Liisa Matinheikki vaihtaa kymmenentenä viisi minuuttia kärjestä. Vielä kauemmas tippuu Amalia Lindénin Kouvolan Suunnistajat, jonka sijoitus on vaihdossa 17. Jämsän Retki-Veikkojen jälkeen. Eroa kaksikolla ykköspaikkaan on yli seitsemän minuuttia.

Tilanne 3. vaihdossa

4. Osuus 2,4 km

Neljäs osuus oli kolmannen mittainen ja tällä kertaa viestiä saivat viedä myös alle 14-vuotiaat pojat. Espoon Suunnan Daniel Rautio säilyttää ykköstilansa, mutta osuuden nopein MS Parman Jussi Ankelo saavuttaa Raution vaihtoon mennessä ja saa saman vaihtoajan. Kolmantena vaihtaa Orienta SKI-O minuutin kärjestä ja neljäntenä osuuden kakkonen Lynxin Florian Fritzen 1.46 EsSua perässä. Pyrintö on vaihdossa yhdeksäs ja yhtä matkaa kulkevat Jämsän Elias Ronkainen sekä Kouvolan Lasse Peltonen 12. ja 13. vajaat seitsemän minuuttia kärjestä.

Tilanne 4. vaihdossa

5. Osuus 3,7 km

Viiden on alle 16-vuotiaille tyttöjen osuus ilman hajontaa. Osuus lähtee EsSun Hanne Hilon komennossa, mutta Parman Elsa Ankelo seuraa aivan perässä. Neljännelle rastille kaksikko tekee koukkauksen ja seuraavalle rastille Ankelo ottaa eri reitinvalinnan. Kun parmalainen tekee kuitenkin virheen ja näin Hilo karkaa ja myös Lynxin Aino Asklöf nousee Ankelon ohi toiseksi.


HTML5-canvas not supported

Tilanne 2,5 km väliaikarastilla

Vaihtoon Hilo saapuu ensimmäisenä 1.42 ennen toisen sijan jälleen napannutta Parmaa. Ankelon jälkeen sekunnin perässä vaihtaa Lynx. Orienta joutuu antautumaan osuudella mutta vaihtaa edelleen hyvin neljäntenä reilu 3 minuuttia kärjestä. Seuraavana vaihtavat HS, TP ja Kouvolan suunnistajat, joiden Liisa Peltonen on osuuden nopein, nostaa kuusi sijaa ja ottaa kärkeä kiinni yli kaksi minuuttia. Eroa EsSuun on vaihdossa 4.26.

Parman Elsa Ankelo ja Lynxin Aino Asklöf vaihtoivat toisena ja kolmantena. Kuva: Esko Pekkanen

Tilanne 5. vaihdossa

6. Osuus 4,9 km

Alle 18-vuotiaille tytöille tarkoitetun toiseksi viimeisen osuudella Espoon Suunnan Maria Määttänen jatkaa yksin kärjessä. 3 kilometrin väliaikaan Lynxin Suvi Heikkilä on joutunut antautumaan minuutin lisää ja ero on nyt 2.39. Parman Tessa Salmia tekee ykköselle virheen ja tippuu viidenneksi. Kolmanneksi nousee Kouvola, jonka Elisa Mattila saavuttaa kärkeä lähes kaksi minuuttia. Neljäntenä juuri ennen Parmaa leimaa Helsingin Suunnistajat.

Tilanne 3,0 km väliaikarastilla

Määttänen pystyy säilyttämään ykkössijan vaihtoon saakka mutta Mattila nostaa Kouvolan toiseksi ja vaihdossa eroa on enää 1.29. Hieman Mattilan jälkeen vaihtaa Lynx. Parma vaihtaa neljäntenä samaan aikaan Helsingin Suunnistajien kanssa. Eroa kaksikolla on kärkeen jo viisi minuuttia. Voittoa puolustanut Tampereen Pyrintö menettää osuudella viimeiset mahdollisuudet voiton uusimiseen. Oona Luoma jää yli kolme minuuttia lisää ja on vaihdossa kahdeksasta 7,5 minuuttia EsSusta.

Tilanne 6. vaihdossa

7. Osuus 5,4 km

Edellisvuonna Espoon toiseksi ankkuroinut Mikko Tervakoski tekee pitkällä kakkosvälillä kiertävän valinnan. Kun Tervakoski hieman koukkaa rastia, saavuttaa välin suoraan juossut Kouvolan Arttu Lindqvist hänet. Lynxin Juuso Viskari ei pysy Lindqvistin vauhdissa, mutta etenee varmasti kolmantena. Parman Oskari Lepistö ja HS:n Ville Mannonen tekevät isot virheet kakkoselle ja Pyrinnön Mikko Eerola ja Jämsän Retki-Veikkojen Lassi Vaismaa ohittat kaksikon. Mannonen pääsee kuitenkin Pyrinnön ja JRV:n letkaan, Lepistön jäädessä seitsemänneksi.


HTML5-canvas not supported

Tilanne 3,0 km väliaikarastilla

Seuraavat välit kärkikaksikko etenee yhdessä Tervakosken vetämänä. Kun pojille sattuu vielä sama hajonta, ei eroja synny. Samaa hajontaa kiertävät myös Pyrintö, JRV ja HS, joista Mannosella on pieniä seuraamisvaikeuksia. Yleisörastin jälkeiselle loppulenkille lähdetään järjestyksessä EsSu, KS, Lynx, JRV, TP ja HS.


HTML5-canvas not supported

Tilanne 4,7 km väliaikarastilla

Nuorten Jukolan voitto ratkeaa neljänneksi viimeisellä välillä. Jo edellisellä välillä Lindqvist hakee hieman eri reittiä ja 14:sta hän lähtee suoraan Tervakosken suunnatessa polulle. Lindqvist on nopeampi ja leimaa rastilla noin 15 sekuntia ennen. Kun Lindqvist ei viimeisillä väleillä tee virheitä, pääsevät kouvolalaiset juhlimaan voittoa maalisuoralla. Tervakoski ankkuroi jo toista kertaa peräkkäin toiseksi eron ollessa maalissa 30 sekuntia. Juuso Viskari tuo Lynxin varmasti kolmanneksi.

Kolmannesta sijasta käydäänkin totinen otatus. Osuuden nopein Nord Westin Nikolay Kudriavtsev ajaa väkisin HS:n ankkurin Matias Salosen kiinni, eikä anna viimeisillä väleillä mitään mahdollisuuksia. Näin venäläisille historian paras sijoitus, kolmas. Viides sija ratkeaa dramaattisesti. Jämsän Lassi Vaismaa kuvittelee neljänneksi viimeisellä välillä olevansa eri tiellä ja lähtee väärään suuntaan. Kolmen minuutin harhailun aikana Arola kuittaa ja tuo Paimion maaliin viidentenä. Vaismaa kerkeää kuitenkin korjata virheensä ennen kuin seuraavat saavat kiinni ja näin jämsäläisille upea kuudes sija. Seitsemänneksi suunnistaa tällä kertaa paras ruotsalaisjoukkue Hakarspojkarna. Kahdeksas on Turun Suunnistajat 19 sekuntia ennen MS Parmaa. Ankkureista toiseksi nopein Niklas Heikkilä ankkuroi Kouvolan Suunnistajat kymmenenneksi.

Taistelussa neljännestä sijasta Pyrinnön Eerola saa pienen eron 14. Rastilla, mutta pieni koukkaus 15:lle tuo Vaismaan jälleen kantaan. Jämsäläinen on lopussa vahvempi ja sinetöi Retki-Veikoille hienon neljännen sijan. Pyrinnön voittoputki päättyy, kun Eerola ylittää maalilinjan viidentenä. HS:n Mannola tippuu Eerolan ja Vaismaan vauhdista, mutta tuo Helsingin Suunnistajille varmasti kuudennen sijan. Seitsemäs on MS Parma, kahdeksas Espoon Suunnan kakkosjoukkue ennen venäläisiä Kuzmolovoa ja Nord Westiä.


HTML5-canvas not supported

Kouvolan Suunnistajat juhlivat Nuorten Jukola voittoa. Kuva: Esko Pekkanen

Lopputulokset