Vehka-Jukola 1992

Venlat

Venlojen viestiin starttasi helteessä ennätysmäärä, 578 kvartettia, 5 enemmän kuin kaksi vuotta aiemmin Juvalla. Kahden ensimmäisen osuuden pituus oli 6,7-6,8 km, kolmannen 5,6-5,7 km ja neljännen 8,5-8,6 km. Noususumma kertoi hyvin keskimääräisestä maastosta.

Norjalaiset NTHI ja Halden SK olivat kevään Tvåmilan parhaat. Suomalaisilta kisa oli mennyt penkin alle, sillä Pargas IF oli ainoana 10:n joukossa, seitsemäntenä. Ruotsalaiset OK Måsen, Stora Tuna IK, Domnarvets GoIF ja IFK Södertälje, joka oli edellisvuoden Venla-voittaja, olivat sijoilla 3-6. Tampereen Pyrintö arveltiin toiseksi kotimaiseksi kärkeen sijoittujaksi.

Avausosuudelta tuli ensimmäisenä oslolaisen Bäkkelagets SK:n Hanne Staff vanavedessään Domnarvetin ja norjalaisen Porsgrunn OL:n viestinviejät. Parhaana suomalaisena tuli neljäntenä Ounasvaaran Hiihtoseuran Terhi Holster. Tulevan voittajan Kalevan Rastin Elina Raijas vaihtoi seitsemäntenä. Suosikeista vain Södertälje oli jäänyt runsaasti, sija 56 4.04 kärjen jäljessä.

Toisella osuudelta Tullinge SK:n Maria Jonsson ja Stora Tunan Karin Gunnarsson repäisivät lähes kolmen minuutin eron Haldeniin, jolle Parainen jäi 42 sekuntia ja Elisabeth Drotzin hyvin nostama Södertälje, Sturla IF, Rastikarhut, Oulun Suunnistajat kahdeksantena jne. hiukan lisää. Osuuden nopeimman yksityisajan teki Hämeenlinnan Suunnistajien Liisa Anttila toista minuuttia osuuden toista nopeampana ja hän nosti joukkuettaan 71 sijaa kymmenenneksi.

Kolmannella osuudella kärki tiivistyi, kun letka ajoi karkulaisia kiinni. Stora Tunan Katarina Allberg oli vaihdossa kuitenkin vielä 2.02 Kalevan Rastin Heidi Haapasaloa ennen. OK Hedströmmen, Lynx, Rastikarhut, Tullinge, Hämeenlinna sekä Södertälje kahdeksantena vaihtoivat reilun puolen minuutin sisällä KR:n jälkeen. NTHI oli 11. 3.53 kärjestä ja omasi erinomaiset mahdollisuudet ainakin toiseksi. Pargas IF menetti sijoittumismahdollisuutensa kärkeen ja Pyrintökin tippui hiukan. Osuuden nopein oli Lynxin Sari Laitinen, josta Haapasalo jäi kaksi sekuntia.

Ankkuriosuudella kärjessä lähteneen Stora Tunan viestinviejä pummasi alussa vähän, joten takaa-ajajat, Rastikarhujen Marja Pyymäki, Oulun Suunnistajien Mari Lukkarinen, KR:n Tarja Silvennoinen ja Södertäljen Katarina Borg tavoittivat hänet. Lukkarinen johti jo puolella minuutilla, mutta teki lopussa pari virhettä ja niin tarkasti edennyt KR:n Silvennoinen vei joensuulaiset voittoon. Stora Tunan Anna-Karin Jansson terävöityi loppua kohden ja toi joukkueensa toiseksi. Rastikarhut oli kolmas, Oulu neljäs vajaan minuutin voittajasta, Södertälje, Hedströmmen ja NTHI seuraavina. Annika Viilo nosti Tampereen Pyrinnön 11:nneksi osuuden parhaalla ajalla ja hän oli yli minuutin toiseksi vikkelintä Lukkarista nopeampi.


Stora Tuna IK :n Anna-Karin Jansson saa Katarina Allberg:lta ensimmäisenä kartan ankkuriosuudelle. Kalevan Rastin Tarja Silvonnoinen tuli voittajana maaliin. Kuva Seppo Bütt.Parhaitten tulokset:

  1. Kalevan Rasti 1 3.12.05 (Elina Raijas 7-46.18, Hennariikka Lonka 11-1.35.59, Heidi Haapasalo 2-2.13.49, Tarja Silvennoinen)
  2. Stora Tuna IK 1 SWE 3.12.44 (Karin Svensk 8-46.30, Karin Gunnarsson 2-1.31.23, Katarina Allberg 1-2.11.47, Anna-Karin Jansson)
  3. Rastikarhut 1 3.12.47 (Anne Nurmi 36-49.42, Pirjo Aalto 7-1.35.11, Riikka Ankelo 5-2.14.07, Marja Pyymäki)
  4. Oulun Suunnistajat 1 3.13.00 (Kirsi Honkanen 18-47.23, Mervi Ikonen 8-1.35.15, Tuija Tammelin 9-2.15.12, Mari Lukkarinen),
  5. IFK Södertälje SWE 3.13.37 (Anita Seger 56-50.03, Elisabeth Drotz 5-1.35.01, Arja Hannus 8-2.14.25, Katarina Borg),
6. OK Hedströmmen SWE 3.16.18, 7. NTHI NOR 3.16.34, 8. Tullinge SK 1 SWE 3.17.30, 9. Tullinge SK 2 SWE 3.17.35, 10. Halden SK NOR 3.18.05, 11. Tampereen Pyrintö 1 3.18.22, 12. Lynx 1 3.18.31, 13. Sundsvalls OK 1 SWE 3.18.42, 14. Pargas IF 1 3.18.53, 15. OK Tyr 1 SWE 3.21.11.

Jukolan viesti

Helle tasaantui illaksi, mutta Vehka-Jukolan yössäkään ei tarvinnut palella. Hiukan edellisvuotta vähemmän eli 1131 joukkuetta ryntäsi tällä kertaa varsin lyhyen lähtösuoran päästä maastoon nostattaen valtaisan pölypilven. Kun ensimmäinen osuus oli 12 km ja aikaa siihen tulisi kulumaan runsas tunti, yleisöllä oli aikaa pohdiskella, olisivatko asiantuntijat oikeassa, kun kärkeen povattiin kevään Tiomila- ja edellisvuoden Jukola-voittaja IFK Södertäljeä ja Tiomilan seuraavia IK Hakarpspojkarnia, Halden SK:a ja Angelniemen Ankkuria, joka oli Rajamäen Rykmentin ohella menestynyt kotimaan pikkuviesteissäkin.

Ensimmäiseltä osuudelta tuli kärjessä tuttu mies, aloitusosuuden voittaja jo 1987 ja 1990, Lahden TH:n Timo Karppinen yhdessä IFK Södertäljen Lennart Olssonin kanssa. He olivat satakunta metriä edellä pääletkaa, jota veti norjalainen Stord IL. Miehiä tuli tiuhana jonona ja 200. oli keulasta noin 10 minuuttia. Kotimaisille suosikeille kisa ei alkanut aivan hyvin, sillä sekä RR, Femman että AngA olivat jääneet 6-7 minuuttia. Muut suosikit olivat lähempänä Karppista.


Timo Karppinen, Lahden Työväen Hiihtäjät, oli avausosuuden nopein. Kuva Aki Saranen.Toisella, puolisen kilometriä pitemmällä osuudella kärkeen kiri Pargas IF:n Ari Ääri. Pian hänen jälkeensä vaihtoivat Halden, Södertäljen kakkosjoukkue, IFK Göteborg ja huiman nousun tehnyt Angelniemen Tero Heikkilä, jolla oli osuuden ylivoimaisesti paras aika (nosti 143 sijaa) sekä kuudentena Espoon Suunta. Jono oli yhtenäinen, sillä kahdeskymmenes joukkue oli jäänyt kärjestä vain pari minuuttia.

Kolmas osuus oli runsaat 14 km. Kun pilviä ei ollut, yö ei ollut kovin pimeä, vaikka etelässä oltiinkin. Suuria muutoksia ei tullut, ei liioin isoja repeämiä, vaikka ero johtavasta 20:nenteen joukkueeseen kasvoi lähes 6 minuuttiin. Keulassa oli kuitenkin joitakin harvinaisempia yöspesialistien seuroja. Ensimmäisinä tulivat yhdessä Trollhättans SOKn tanskalainen huippumies Carsten Jörgensen ja Pielaveden Sammon Raimo Kankkunen. Muutaman kymmenen metrin päässä heitä seurasivat Sundsvalls OK, Kouvolan Rasti ja IKHP. NTHI:n kakkonen tuli yksin kuudentena 100 metrin päässä ja siitä puolen minuutin kuluttua alkoi yhtenäinen jono, jota johti Stord IL. Suosikit olivat edelleen hyvissä asemissa enintään pari minuuttia keulasta. Halden tosin putosi sijalle 30, lähes kuutisen minuuttia kärjestä. Osuuden nopein oli ruotsalaisen OK Triangelin virolainen Sixten Sild.

Neljäs ja viides osuus olivat runsaat 8 km. Neljännellä Sundsvallin Lars Pettersson karkasi muilta ja tuli yli minuuttia ennen seuraavia vaihtoon. Silloin tuli kuuden miehen letka, jossa olivat Trollhättan, Södertälje, Nydalens SK Norjasta, Rajamäki, Angelniemi ja Kouvola, josta kahdeksas, IKHP oli jäänyt toista minuuttia. Helsingin Suunnistajien Matti Karvonen oli lähes 2 min. joutuisampi kuin osuuden toiseksi nopein.

Viidenneltä osuudelta kärjessä tuli osuuden toiseksi nopein, Angelniemen Markku Kaartinen heti perässään Trollhättan ja puolen minuutin päässä Rajamäki. Myös Södertälje, Sundsvall, IKHP ja seitsemäs Kouvola säilyttivät asemansa kärjessä. Nopeimmin rastit kiersi Stora Tunan Niklas Löwegren. Kahdeskymmenes joukkue oli kärkeä jäljessä 9,5 minuuttia.

Kuudes osuus aamun jo valjettua oli vähän yli 10 km. Kun Angelniemen viestinviejälle sattui useita pikkuvirheitä, kärkeen siirtyi Södertäljen Melker Karlsson. Hän lähetti lähes 1,5 minuutin erolla ankkurinsa taipaleelle ennen IKHP:ia, jota Angelniemi ja Rajamäki seurasivat puolen minuutin päässä ja Trollhättan sekä kuudentena Sundsvall vähän enemmän jääneinä. Kovinta kiirettä osuudella piti Tampereen Pyrinnön Ari Anjala, joka oli lähes minuutin nopeampi kuin Virtain-Ruoveden Harri Välimäki.

Ankkuriosuus oli lähes 14 km. Kun Södertäljen Michael Wehlinin alku oli tahmeaa, IKHP:n Johan Ivarsson ajoi hänet kiinni, myöhemmin myös Rajamäen Reijo Mattinen. He kulkivat tasavauhtia kunkin ollessa välillä muutamalla metrillä johdossa. Kuin varkain Ivarsson jätti toiseksi viimeisellä ”matkaseuransa” ja tuli maaliin puolisen minuuttia ennen Rajamäen Mattista, joka vielä maaliviivalla oletti olevansa voittaja. Wehlin tuli kolmantena vähän Mattisen takana.

Sundsvall jäi voittajasta 4 minuuttia ja tuli neljäntenä, Angelniemi oli viides ja Trollhättan kuudes. Södertäljen kakkonen oli seitsemäs 8 minuuttia kärjestä perässään Kouvola, yhdeksäntenä OK77 Kauniaisista ja Pargas IF kymmentenä. Halden oli 11. Kuten tavallista, erot kasvoivat, tosin vähän, ankkuriosuudella, sillä kahdeskymmenes jäi voittajasta 14 minuuttia. Osuudella piti kovinta kiirettä Reijo Mattinen, joka oli sekunnin Ivarssonia nopeampi.

Suomalaisjoukkueita oli kahdenkymmenen parhaan joukossa 8, norjalaisia 2 ja ruotsalaisia 10.

IFK Södertälje voitti omakseen Jukolan seitsemännen kiertopalkinnon, Jukolan kiven. Sillä oli selvästi enemmän pisteitä kuin toisella, NTHI:llä.

Parhaitten tulokset:

  1. IK Hakarpspojkarna 1 SWE 8.04.21 (Andreas Rangert 6-1.15.24, Bo Granstedt 22-2.39.38, Fridolf Eskilsson 5-4.06.02, Lennart Söderberg 8-4.58.04, Mats Granstedt 6-5.43.53, Lars Nordgren 2-6.47.12, Johan Ivarsson)
  2. Rajamäen Rykmentti 1 8.04.48 (Marko Väisänen 98-1.21.18, Ari Enroth 13-2.39.13, Jouni Mähönen 12-4.07.09, Petri Harjamäki 5-4.56.31, Heikki Peltola 3-5.42.39, Kaj Roine 4-6.47.39, Reijo Mattinen)
  3. IFK Södertälje 1 SWE 8.05.00 (Lennart Olsson 2-1.14.46, Thomas Andersson 12-2.39.12, Kari Enckell 16-4.07.18, Mikael Boström 3-4.56.17, Petri Forsman 4-5.42.44, Melker Karlsson 1-6.45.48, Michael Wehlin)
  4. Sundsvalls OK 1 SWE 8.08.23 (Thomas Rex 57-1.19.04, Lars Nordin 18-2.39.30, Ulrik Olsson 3-4.05.58, Lars Pettersson 1-4.55.07, Lennart Haglund 5-5.42.50, Jan Nordin 6-6.48.08, Lars Holmqvist),
  5. Angelniemen Ankkuri 1 8.08.27 (Petteri Kähäri 148-1.22.14, Tero Heikkilä 5-2.37.53, Ari Kattainen 14-4.07.11, Mika Ruuhiala 6-4.56.32, Markku Kaartinen 1-5.41.07, Mika Kuisma 3-6.47.39, Jarmo Reiman),
6. Trollhättans SOK 1 SWE 8.09.01, 7. IFK Södertälje 2 SWE 8.12.22, 8. Kouvolan Rasti –72 1 8.12.23, 9. OK77 1 8.12.41, 10. Pargas IF 1 8.12.57, 11. Halden SK 1 NOR 8.13.35, 12. Täby OK 1 SWE 8.14.07, 13. OK Tyr 1 SWE 8.14.10, 14. NTHI 1 NOR 8.14.26, 15. Turun Suunnistajat 1 8.14.27

Jukolan viestin sanoma:

Voittajajoukkueen ankkurin lukema Jukolan sanoma oli osoitettu 75-vuotiaalle Eduskunnalle. Sen otti vastaan varapuhemies Mikko Pesälä. Sanoma kuului:

Jukolan viestiä on jälleen suomalaisen suviyön lämmössä kiidätetty halki vihreiden metsien ja niittyjen, nyt isänmaan juhlavuoden merkeissä.
Tuhannet viestinviejät ja heidän kanssaan kymmenettuhannet muut suunnistajat haluavat tällä viestillään tervehtiä maan eduskuntaa ja sen koko maasta ja kaikista kansalaispiireistä tulevia kansanedustajia.
Täältä tuiman kilpamme keskeltä tahdomme teitä tervehtiä kansalliskirjailijamme Aleksis Kiven sanoin Seitsemästä veljeksestä:
’Mutta huomasivatpa veljetkin aikojen muuttuvan. Tapahtuipa asioita, jotka saattoivat heitä enemmän kuin ennen muistelemaan huomis-päivää ja siirtymään vähän entisistä menoistansa’.

Vehkalahden Jukolassa 14. kesäkuuta 1992

Jukolan viestin suunnistajat

Logo

Perustiedot

Päivämäärä:
13.06.1992
Paikka:
Virolahti
Järjestäjät:
Vehkalahden Veikot

Päätoimihenkilöt

Kilpailun johtaja:
Markku Seppä
Ratamestari:
Jorma Sipilä, Ismo Nopanen (V)
Kilpailunvalvoja:
Matti J. Koski
Ratavalvoja:
Lauri Helminen, KyS

Tulokset

Kartat

Jukolan Viesti
Appletti kuva
1. Osuus jpg – kuva

Kuvia

Jukola 1992. Timo Karppinen, Lahden Työväen Hiihtäjät, oli avausosuuden nopein. Kuva Aki Saranen.
Jukola 1992, Venlojen viesti. Stora Tuna IK :n Anna-Karin Jansson saa Katarina Allberg:lta ensimmäisenä kartan ankkuriosuudelle. Kalevan Rastin Tarja Silvonnoinen tuli voittajana maaliin. Kuva Seppo Bütt.