Nuorten Jukola 1990

Rastikarhut vei Jukolan nuoret suunnistajat Meri-Porin Yyteriin. Keskuksena oli motocross-rata ja maastona polkujen halkomaa mäntykangasta ja hiekkadyynejä suppineen ja notkoineen. Korkeuserot olivat melko pienet ja maasto avointa. Niinpä vauhti oli kovaa. Nopeimpien tyttöjen kilometrit kestivät 6 ja poikien 5 minuuttia. Kartassa oli palattu mittkaavaan 1:15.000 korkeuskäyrävälin ollessa 2,5 metriä. Tälläkin kertaa järjestelyt olivat erinomaiset. Ainoa pieni häiriö oli, että radioyhteydet väliaikarastille eivät toimineet.
Viestiin lähti ennätysmäärä eli 203 joukkuetta. Niistä kolme oli Viron SNT:sta. 

Osuuksien ikä- ja sukupuolijaot olivat entisellään eli järjestyksessä D13-16+H13-16+D11-14+H/D11-14+H13-16+D15-18+H15-18 ja matkat keskimäärin 3,9+3,9+3,2+3,2+5,2+5,4+6,3 km. Ensimmäinen ja toinen, kolmas ja neljäs sekä seitsemäs osittain kuudennen osuuden kanssa olivat olleet hajontapareina viestin alusta lähtien – ja ovat vielä 2005:kin. Viides osuus on ollut putkiosuus kaiken aikaa. Kun Yyterissä osuuksien hajonnoissa enimmillään oli eroa 300 metriä ja aikaerona pari minuuttia, alla esitetyt I-, III- ja VI- osuuksien väliajat ja muut kuin V-osuuden henkilökohtaiset ajat eivät ole täysin oikeudenmukaisia. Mielenkiinnon vuoksi niitä kuitenkin esitetään ja tekstissä pyritään osuusajoista pikemminkin sanomaan nopein kuin paras.

Lynxin Terhi Hyttinen ja IK Falkenin Yvonne Gunell tulivat avausosuudelta kärjessä kuten vuosi aiemmin Kouvolan NJ:ssakin, mutta nyt eri järjestyksessä. Nyt oli Terhi edellä, tosin vain sekunnin, mutta kuitenkin. Hänen aikansa oli 24.21. Vihdin Viestin Jasmin Virta vaihtoi kolmantena 8 sekuntia Terhin jälkeen ja sitten seurasivat Suunta 2000 (Keminmaalta)/Ella Heiko, Kuopion Suunnistajat/Sanna Ruuskanen, Sippurasti (SipRa – Anjalankoski)/Maarit Sihvola, Lynx III/ Suvi Arola, Lahden Suunnistajat (LS)/Outi Syrjälä, Karkki-Rasti/Teija Frosterus ja kymmenentenä tallinnalainen OK Orion (+1.05). Jono oli jatkuva niin, että 20. oli jäljessä johtavaa 2 ja 75. vain 5 minuuttia.

Väliaikatulokset 1. vaihdosta

Toisella samanikäisten poikien osuudella kovinta henkilökohtaista vauhtia piti edellisen vuoden neljännen osuuden nopein, Tampereen KooVeen Jukka Reunamäki (19.05), joka oli 10 sekuntia nopeampi kuin Helsingin Suunnistajien (HS) Alpo Kuusisto. Jukka nosti 76 sijaa, Alpo peräti yli 80. Kolmanneksi nopein oli Tampereen Pyrinnön (TP) Ilkka Nurminen (20.38) eikä muita 21 minuutin alittajia ollutkaan.
Joukkueista tuli vaihtoon ensimmäisenä lohjalaisen Hiidenkiertäjien (HiKi) Miika Hernelahti käytettyään aikaa 21.25. Seinäjoen Rasti-Jussien (RaJu) Mikko Talvitie vaihtoi toisena (+0.17), heti perässään KooVeen Reunamäki. S2000 ja Oulun Suunnistajat (OuSu) tulivat parina puolisen minuuttia Miikan jälkeen. Kuudennesta eli Jämsän Retki-Veikoista (JRV) alkoi jono, jossa ensimmäinen yli ½ minuutin rako oli sijan 49 jälkeen 5 minuuttia johtavasta.

Kärjen tilanne toisessa vaihdossa:

1. HiKi 48.16, 2. RaJu +0.17, 3. KooVee +0.19, 4. S2000 Markku Kantomaa +0.32, 5. OuSu Matti Karppinen +0.35, 6. JRV Petri Laakso +1.16, 7. Ruokolahden Suunnistajat Esa Hynynen +1.21, 8. SipRa Kimmo Kossila +1.22, 9. LS Ville Repo +1.23, 10. Hämeenlinnan Suunnistajat (HlS) Mikko Pirilä +1.26.

Lynx vaihtoi sijalla 26 3 minuuttia keulasta.

Väliaikatulokset 2. vaihdossa

Kuten vuotta aikaisemminkin, Hämeenlinnan Satu Mäkitammi vei joukkueensa johtoon kolmannella osuudella. Hän oli myös osuutensa nopein (16.40) ja teki jopa kovemman ajan kuin kukaan pojista seuraavalla osuudella. Tällaista ei ole toista kertaa NJ:n historiassa tapahtunut (2005), vaan pojat ovat yleensä olleet tällä hajontaparilla pari minuuttia tyttöjä nopeampia. Satu ohitti osuuden puolessa välissä viimeisenkin edellään lähteneen eli Oulun Titta Korkalon ja tuli vaihtoon tätä 1,5 minuuttia ennen. RaJun Elina Pienimäki (maajoukkuehiihtäjänä tunnettu) vaihtoi kolmantena 2,5 minuuttia Sadusta kannoillaan Falkenin Andrea Vikström. Harva jono alkoi sijasta 5 lähes viisi minuuttia johtavasta. Merkittävää on todeta Lynxin paluu kärkikastiin.
Sadun jälkeen osuuden toiseksi nopein oli OuSun Titta 19.01 ja kolmantena Falkenin Andrea 19.20.
Kolmannen vaihdon tilanne:

1. HlS 48.16, 2. OuSu +1.30, 3. RaJu +2.37, 4. Falken +2.44, 5. HiKi Vendla Lindholm +4.42, 6. Hyvinkään Rasti (HyRa) Paula Tukiainen +4.50, 7. S2000 Auli Korteniemi +4.51, 8. Lynx I Marika Boström +5.04, 9. Turun Suunnistajat (TuS) Siv Friman +5.07, 10. Paimion Rasti (PR) Satu Vesalainen +5.23.

 

Väliaikatulokset 3. vaihdossa

Hämeenlinnan Jarkko Mykkänenkin toisti edellisvuoden temppunsa; jatkoi Sadulta saamaansa viestiä johdossa vaihtaen. Oulun Heikki Leinonen supisti kuitenkin lähtöeroa minuutilla. Edellisvaihdon pari RaJu-Falken vaihtoi paikkoja ja tuli seuraavana yli 3 minuuttia johtavasta. TuS:n Juha Vaininen nousi hyvällä ajallaan viidenneksi ohi seuraavan 4 joukkueen harvahkon ryhmän.
Kärkipään vaihtoväliajat neljän osuuden jälkeen näyttivät seuraavilta:

1. HlS 1.24.54, 2. OuSu +0.27, 3. Falken Sebastian Björklund +3.12, 4. RaJu Anssi Raittila +3.25, 5. TuS +4.16, 6. HiKi Pasi Rönnblad +4.49, 7. HyRa Sami Vähänen +5.08, 8. S2000 Jukka Holster +5.15, 9. Lynx I Ville Sundberg +5.20, 10. Suunta 941 (S941, Jyväskylä) Lasse Karjalainen +6.32.

Osuuden kiersi nopeimmin Kangasalan Kisan Petteri Laitinen (16.57). Seuraaviksi vikkelimmät olivat Michael Torrkulla Femman 17.22, Toni Louhisola Lynx II 17.24, Tuukka Ryynänen Pihkaniskat 17.27 ja OuSun Leinonen 17.29. Neljä muuta poikaa alitti vielä 18 minuuttia.

Väliaikatuloksia 4. vaihdossa

Poikien viides, putkiosuus teki sen, mitä usein, tiivisti joukon. Kun lähtiessä ero 1-10. oli 6,5 minuuttia, se osuuden päätyttyä oli vain 1,5 minuuttia. Merkittävin muutos oli sijoilla 14 ja 15 lähteneiden Paimion Rastin ja Sibbo-Vargarnan (SV) nousu 3: ja 4:nneksi. Oulun Suunnistajien Jaakko Leinonen vei joukkoa yhdessä Turun Tommi Tölkön kanssa ja heistä em. parivaljakkoon oli runsas minuutti.
Kärjen tilanne viidennessä vaihdossa:

1. OuSu 1.59.09, 2. TuS +0.04, 3. PR Jaakko Röytiö +1.08, 4. SV Vesa-Pekka Melleri +1.09, 5. HyRa Jari Nikkinen +1.13, 6. HlS Mikko Kero +1.21, 7. Femman Anders Lax +1.21, 8. S941 Jari Liuha +1.25, 9. S2000 Tuomas Pussila +1.29, 10. Falken Jan Vesterbacka +1.30, 11. Lynx I Jimmy Norrman +1.38.

Jonossa olivat vielä HiKi ja RaJu, joiden jälkeen oli 2 minuutin väli.Osuuden nopeimmat olivat SV:n Melleri 28.18, PR:n Röytiö +0.16, Ounasvaaran Hiihtoseuran Tero Lahtinen +0.16, Femmanin Lax +0.32, S941:n Liuha +0.50 ja PR II:n Mikko Tammi +0.59.

Väliaikatulokset 5. vaihdossa

Terävin kärki vaihtui kuudennella osuudella ja osuudelle ominaisia suuria vaihteluita tapahtui. Oulu, Paimio ja Sipoo putosivat kärkikymmeniköstä ja tilalle tulivat kaksi Lynxin joukkuetta ja Rasti-Jussit. Hyvinkään Rastin virolaisvahvistus Kylli Kaljus nosti vahvalla juoksullaan joukkueensa kärkeen. Toinen kova juoksutykki Hämeenlinnan Liisa Anttila vaihtoi 10 sekuntia myöhemmin. Lynx-ykkösen Heidi Liljeström tuli kolmantena 29 sekuntia kärjestä. Falken ja S2000 vaihtoivat vielä alle minuutin keulasta.
Osuuden nopein oli Lynxin kakkosjoukkueen Monica Boström 34.02. OK77:n Saila Korento oli toisena, 34.29, Kylli kolmantena, 34.37 ja seuraavina kaksi sekuntia hitaampina Liisa Anttila ja Vakka-Rastin Sanna Laaksonen.
Ennen ankkuriosuutta tilanne oli:

1. HyRa 2.35.59, 2. HlS +0.10, 3. Lynx I +0.29, 4. Falken Yvonne Backman +0.50, 5. S2000 Minna Koivuniemi +0.52, 6. Lynx II Monica Boström +2.09, 7. RaJu Johanna Heikkinen +2.42, 8. Femman Johanna Paro +2.46, 9. TuS Hanna Pullinen +3.12, 10. S941 Milla Vehkaoja +6.28, 11. KangKi Kirsi Reiman +6.30, 12. Vehkalahden Veikot (VeVe) Marjo Rämä +6.36,

josta oli 1,5 minuuttia seuraavaan.

Väliaikatulokset 6. vaihdossa

Hyvinkään ankkuri oli Jyrki Nikkinen, Hämeenlinnan Tero Viljanen ja Lynxin Max Packalen. Kun takaa tulevista ei ollut ryhmän uhkaajiksi, kirkkaimmat mitalit jaettiin heidän keskensä. Max osoittautui juoksuvoimaisimmaksi ja kun rastien löytäminenkään ei tuottanut tuskaa, hän sai Hyvinkään Jyrkin kiinni kakkosella ja Teron kolmosella. Tero jäi vähitellen juoksemalla ja Jyrkille tuli pientä hakua. Niin Max toi Lynxin voittoon. Eroa ei lopulta Hämeenlinnaan kuitenkaan ollut kuin 44 sekuntia. Hyvinkää jäi jo lähes 3 minuuttia. Lynxin kakkosen Mika Juntto ohitti Falkenin ja kävi kovan kirikamppailun S2000:n Mikko Heikon kanssa neljännestä sijasta; häviten kuitenkin sekunnilla. TuS ja Femman muodostivat seuraavan parin minuuttia myöhemmin. Rasti-Jussit, Sibbo ja Falken mahtuivat vielä kymmenen joukkoon.

Osuuden nopein oli Sipoon Pasi Liitiäinen ajallaan 31.21, jolla hän oli puolisen minuuttia nopeampi kuin Paimion Juha Suominen. Pohjankyrön Rastin Petri Saari ja Malaxin Joakim Holmback kiersivät reitin 32 minuutissa ja alle 33 minuutin olivat vielä Pihkaniskojen Ville Rousu, Lynxin Packalen, Ruokolahden Joel Jäntti, Nokian Riku Rintanen ja Karkki-Rastin Kari Laine. Huomion arvoista on, että suurin osa nopeimmista on muista kuin aivan kärjen joukkueista.

Lopputulokset joukkuejäsenillä

Lopputulokset vaihtokohtaisin sijoituksin

Tuloksia:

  1. Lynx 1 (Terhi Hyttinen, Janne Wikström, Marika Boström, Ville Sundberg, Jimmy Norrman, Heidi Liljeström, Max Packalen) 3.09.10
  2. . Hämeenlinnan Suunnistajat (Heli Haapea, Mikko Pirilä, Satu Mäkitammi, Jarkko Mykkänen, Mikko Kero, Liisa Anttila, Tero Viljanen) 3.09.54
  3. Hyvinkään Rasti 1 (Tea Ikäheimonen, Jussi Sumanen, Paula Tukiainen, Sami Vähänen, Jari Nikkinen, Kylli Kaljus, Jyrki Nikkinen) 3.12.06
  4. Suunta-2000 1 (Eila Heiko, Markku Kantomaa, Auli Korteniemi, Jukka Holster, Tuomas Pussila, Minna Koivuniemi, Mikko Heiko) 3.14.31,
  5. Lynx 2 (Jeannette Malmsten, Markku Kipinoinen, Henna Sorvari, Toni Louhisola, Totte Packalen, Monica Boström, Mika Juntto) 3.14.32,
  6. Turun Suunnistajat 1 (Eivor Friman, Kari Kauniskangas, Siv Friman, Juha Vaininen, Tommi Tölkkö, Hanna Pullinen, Jukka Nikulainen) 3.15.20,
  7. IF Femman 1 (Hanna Williamsson, Mats Haldin, Sylvia Paro, Michael Torrkulla, Anders Lax, Johanna Paro, Kjell Sand) 3.15.26,
  8. Rasti-Jussit 1 (Kati Hankaniemi, Mikko Talvitie, Elina Pienimäki, Anssi Raittila, Juha-Pekka Pienimäki, Johanna Heikkinen, Mikko Peltonen) 3.16.48,
  9. IF Sibbo-Vargarna 1 (Marika Roos, Niklas Majander, Jeannette Lajunen, Sami Sillman, Vesa-Pekka Melleri, Sanna Sevanto, Pasi Liitiäinen) 3.17.29,
  10. IF Falken 1 (Yvonne Gunell, Anders Söderlund, Andrea Vikström, Sebastian Björklund, Jan Vesterbacka, Yvonne Backman, Lucas Nylund) 3.17.36,
  11. Kangasalan Kisa 1 (Iina Laitinen, Ari Paulin, Eeva Lepo, Petteri Laitinen, Tatu Piiparinen, Kirsi Reiman, Mikko Lepo) 3.18.33,
  12. Paimion Rasti 1 (Inna Launto, Markus Kaarela, Satu Vesalainen, Mika Lyytikäinen, Jaakko Röytiö, Kati Johansson, Juha Suominen) 3.19.06,
  13. Kokkolan Suunnistajat 1 (Kirsi Juola, Juha-Pekka Andersson, Satu Turtola, Samuli Heino, Janne Kempas, Ulla-Maria Pöyhönen, Mika Hirvinen) 3.19.10,
  14. Ruokolahden Suunnistajat 1 (Mari Putkonen, Esa Hynynen, Katariina Pussi, Samuli Siitonen, Ville Mihl, Hannele Tiira, Joel Jäntti) 3.19.13,
  15. KooVee 2 ( Tuula Suutarinen, Pasi Mäntylä, Laura Mattila, Lauri Pyykönen, Mikko Huhtanen, Katja Honkala, Lasse Heliö) 3.19.16,
16. Vehkalahden Veikot 1 3.19.18,
17. Ylistaron Kilpa-Veljet 1 3.19.35,
18. Itä-Päijänteen Rasti 3.19.41,
19. Tampereen Pyrintö 1 3.19.49,
20. Ylivieskan Kuula 3.20.26.
Logo

Perustiedot

Päivämäärä:
11.08.1990
Paikka:
Pori, Yyteri
Järjestäjät:
Rastikarhut

Päätoimihenkilöt

Kilpailun johtaja:
Seppo Sipilä
Ratamestari:
Seppo T Saarinen
Kilpailunvalvoja:
Kauko Loukkalahti KanSu

Tulokset