Koskensaaren naulatehtaan pihassa sataa lunta ja samalla paistaa aurinko, jossain on naalien häät? Tossut jalkaan ja kohti koota. Silmäilen peruskarttaa, täydennettyä sellaista – selvältä näyttää, mittakaavakin on pikkutarkka 1:25000!
Ykköselle suunnalla, mitään turhaa ei ole kartassa kuvattuna, jos kohta ei tarpeellistakaan. Ojanotkon yli ja uudelle tielle. Kartassa lukee ”ampumarata”, sinne ei ilman autoa mennä tuumin. Käyttämäni tie korvaa kartan polun, pian olen ampumaradalla ja 20 m mäen ylityksen jälkeen olen rastiympyrässä. Pienen arpomisen jälkeen leimaan ykkösen.
Kakkoselle tarjotaan reitinvalintaa. Kierrä kilsan järvi joko oikealta tai vasemmalta. Valitsen vasemman kierron. Sievinen tai Sipilä olisi mennyt suoraan. Jani uiden Seppo kanootilla. Hirviporukka pitää taukoa metsätiellä, juoksen ohi. Mietin missähän on passiketju, tuskin missään kun kerran kahvia juovat. Keskityn taas suunnistukseen. Uudet metsätiet auttavat etenemistä ja kakkonen on suorastaan helppo.
Kolmoselle taas Silvan peukaloon luottaen. Uusi hakkuu auttaa havainnoimaan maastoa. Alitan sähkölinjan, korona-ilmiö rätisyttää linjoissa. Kuulen laukauksen ja vielä kaksi. Joko pojat pelottelevat tai sitten saaliina on porotokka. Heinäpeltoa pitkin kohti rastia, muutaman suon yli ja kipuan rastimäelle. Uusi rakennus sekoittaa hiukan ajatusta, mutta rasti on nykyisen vt 23:n tuntumassa.
Neloselle tarjotaan reitiksi valtatietä ja junarataa. Tietä käytän parisataa metriä, rataa vain nimeksi, sillä harvoin ne veturimiehet heiluttavat ja kieltäväthän säännötkin. Itse itseäni kehuen leimaan nelosen. Vitosväli nousee Palvavuoren rinteille. 25 m nousun jälkeen käsken jalkojani pitämään tason, turhaan. Ensin nousen liian korkealle ja lopulta olen liian alhaalla. Pummaan pari minuuttia epäselvää jyrkännettä. Hengityksen tasaannuttua huomaan tehneeni väärän reitinvalinnan.
Jatkan suunnalla kohti kuutosta. Kun massan saa liikkeelle, sitä ei pysäytä edes kanto, vaikka siihen jääkin ihokudostani muutamia grammoja ja trikoistakin pala kaupan päälle. Olen koko välin kiinni kartalla ja poimin kutosen ongelmitta. Seiska on helppo nakki, ensin suuntaa ja niin ennen rastia tehty hakkuu auttaa minua juoksemaan vanhassa kuusikossa olevalle kumpareelle.
Kasille on ohjattu joen ylitys yhdestä paikkaa. Metsätietä pitkin saavun Könkkölän pihaan. On näemmä ollut pyykkipäivä. Isäntäväki moikkaa takasin kun hymyillen huutelen ”Hej”. Luulevat kai ruotsalaiseksi. Epäluulo on oikeutettua, sillä 37 vuotta sitten tästä pyyhälsi kärjessä Hedemoran Bertil Norman. Liekö tervehtinyt samoin? Kasi löytyy aivan suoraan.
Ysille on muutama kunnon töppäre ja niiden välissä suota. Kolmen koon periaatteeni (kompassi, karttamuovi, kumisukat) on vaillinainen räntäsateessa. Jalat ovat jäässä. Ensimmäinen mäki vasemmalta, pala uutta metsätietä ja toinen mäki melko suoraan yli. Kun harvennetussa rinteessä aikani koluan saavun ysille ja aivan suoraan.
Kympille hiukan vasemmalta. Lampi, männikköä… nastarin alle jää kohmeinen suppilovahvero. Puolimatkaan pysyn kartalla, sitten putoan. Uudet tiet sekoittavat, mutta luotan kompassiin. Keisjärvenjoki on kuihtunut puroksi. Ja sitten… läpi passiketjun! Siihen ei koskaan totu vaikka riski luulla minua hirveksi on äärimmäisen pieni, ajattelee asiaa miltä kantilta tahansa. Rasti löytyy ilman virhettä.
Pajumäellä on harvennettu metsää, saatan päästää muutaman painokelvottoman sanakin. Rasti on vaativa ja se tuotti Jukolassakin ongelmia monelle. Löydän kalliokumpareen takarinteestä muutaman pysähdyksen jälkeen.
Viimeiselle vedän innoissani suoraan. Porrassuo ei tunnu missään! Innoissani hukkaan myös ajatukseni ja pummaan rastia. Haen takana olevalta voimalinjalta itseni kiinni käyn rastilla ja pingon maalia kohti.
Petäjäveden Jukola oli nopea ja helppo – myös minulle. Kartta oli edelleen todella hyvä, eikä maaston kulkukelpoisuutta voi missään nimessä moittia.Hopealle juosseessa GIF:n joukkueessa juoksi kolmatta osuutta muuten eräs S. Jukkola…
Petäjäveden Jukola 13.10.2002
7.osuus 14,2km/1.47