Jukolan radat kulkevat erämaaluonnossa

Jukolan viesti suunnistetaan ensi kesänä erämaaluonnossa, uudessa Sipoonkorven kansallispuistossa.
Suunnistajan näkökulmasta kansallispuiston luonnonkaunis metsä on mieleinen kilpailumaasto.
Pääkaupungin läheisyydestä huolimatta metsäalue on säilynyt kohtuullisen hyvin, joskin asutuksen
läheisyydessä on syntynyt kulku-uria, ja aukkojakin löytyy joillakin radoilla.

Kansallispuiston erityispiirteet vaikuttavat luonnollisesti ratojen ja rastipisteiden suunnitteluun.

– Olimme jo etukäteen selvittäneet kierrettävät ja herkät alueet, joten varsinaisen ratasuunnittelun aikana
ei suuria muutostarpeita kansallispuiston puolelta enää tullut, kertoo Valio-Jukolan pääratamestari Eero
Nevalainen.

– Apuna tässä selvitystyössä olivat alueelta aikaisemmin tehdyt luontoselvitykset ja keskustelut
Metsähallituksen lupakäsittelijöiden kanssa.

Myös rastien rakentamista alueella säädellään.

– Lupaehtoihin kuuluu, että rastirakenteet tehdään sahatavarasta kansallispuiston alueella. Lisäksi
toimintamme on ajallisesti rajattua. Tämä koskee niin rastien kuin muiden tarvittavien maastorakenteiden
pystyttämistä, Nevalainen sanoo.

– Rakenteiden viimeistelytöihin pääsemme maastoon vasta kaksi viikkoa ennen tapahtumaa.

Vastaavasti rakenteet on purettava maastosta hyvää tahtia kilpailun jälkeen.

Ratasuunnitteluun on ratamestarien kertoman mukaan vaikuttanut eniten kilpailukeskuksen sijainti.
Hakunilan urheilupuistosta on jonkin verran matkaa yhtenäiselle metsäalueelle. Sen vuoksi ratoihin sisältyy
normaalia enemmän viitoituksia.

– Lyhimmillekin osuuksille riittää silti suunnistustehtäviä, Eero Nevalainen vakuuttaa.

Maasto vaihtelevaa ja pääosin hyväkulkuista

Sipoonkorven maasto on vaihtelevaa, korkeuserot ovat kohtuullisia. Kansallispuiston esittelytekstissä
mainitaan lehdot, korvet ja pienialaiset soistumat. Ratamestari täydentää kuvausta suunnistajan kannalta:

– Maastossa on hyväkulkuisia pienipiirteisiä kallioalueita, ja joillakin alueilla pääsee nauttimaan
erämaaluonnon tunnusta.

Varsinkin kuntojoukkueiden suunnistajien kannattaa olla tarkkana.

– Paikoin maasto houkuttaa vauhdinpitoon, mutta se kostautuu helposti pummina jos suunnistus ei koko
ajan ole hallinnassa. Varsinkin yöllä tulee olla selvillä missä mennään, muistuttaa Nevalainen.

Joulun jälkeen riehuneet myrskyt eivät kokonaan säästäneet Sipoonkorpeakaan. Ratamestarit ovat
löytäneet maastosta runsaasti yksittäisiä kaatuneita puita.

– Reitteihin vaikuttavia ryteiköitä on tullut vastaan vain muutama. Nämä joko merkitään karttaan tai
raivataan. Nevalainen kertoo.

« Takaisin