Jukolan tekijät: markkinointipäällikkö Sampsa Haarasilta

Esittelyvuorossa markkinointipäällikkö Sampsa Haarasilta.

Kuva: Riitta Ketola

1. Nimi, ikä, seura
Sampsa Haarasilta, 62 vuotta, KeU

2. tehtävänimike Valio-Jukolassa
Valio-Jukolan markkinointipäällikkö. Tehtäviin kuuluu organisoida Valio-Jukolan markkinointi kaupallisille yhtiestyökumppaneille, osallistujille ja muille sidosryhmille. Markkinoinnin vastuualueeseen kuuluu myös kutsuvierastoiminto. Hyvin pitkälti on kyse rehellisestä myyntityöstä. Markkinointivaliokunnan onnistumisesta varainhankintatehtävässä riippuu pitkälti Valio-Jukolan taloudellinen onnistumisen.

2. mitä teet, kun et tee Jukolaa
Siviilipuolella olen ollut jo yli 40 vuotta elintarviketeollisuuden varsin moninaisissa tehtävissä. Tällä hetkellä toimin Fazerin tutkimusjohtajana. Harrastuksiin kuuluu kuntourheilu ja seuratoiminta. Vuoden 2012 alusta ryhdyin KeU:n puheenjohtajaksi, työnjako on nyt kuitenkin ensimmäinen puolivuotta sellainen, että keskityn Valio-Jukolaan ja Sirolan Timo varapuheenjohtajana kantaa KeUn päävastuun. Erilaista remonttia ja puskistumaan päässeen ympäristön raivausta riittää mökillä Sysmässä.

4. Moneenko Jukolaan osallistunut ja paras Jukola muisto
Tarkkaa lukua en ole laskenut, noin 30 niitä on. Kytäjän kura-Jukola on jäänyt mieleen: siitä jäi hyvä maku. Olin toisella osuudella, lamppu sammui jo ennen ykköstä, sijoitus nousi noin 100 sijaa ja muutaman kymmenen joukossa kai vaihtoon tulin.

5. Miten olet päätynyt Valio-Jukolan järjestelyihin
Monenlaisissa järjestelyissä on mukana tullut oltua: markkinointivastuussa mm. Fin-5:lla muutama vuosi sitten ja pitkän matkan SM:ssä. Olen tehnyt myös sirkusmarkkinoiden markkinointia, toiminut kansallisen suunnistuskisan kilpailujohtajana ja tehnyt monenlaista talkootehtävää. Edellisessä Jukolassa olin mukana, tottakai. Sellainenkin tehtävä on ollut, että toimin suunnistuksen MM-kilpailujen rastimiehenä 70-luvulla Tampereella.

6. Miten valmistelut sujunut
Todennäköisesti ulkopuolisen silmissä homma on sujunut hienosti. itsekin uskon, että varainkeräys mielessä tulee kaikkien aikojen paras Jukola. Rima on meillä porukassa kuitenkin korkealla, ja aina tuntuu, että hommat on rempallaan. Työmäärä en alunperin ajatellut, mutta on se ollut hurja. Onneksi taakkaa on jakamassa liike-elämässä kuin muissakin yhteiskunnan johtotehtävissä rutinoituneita henkilöitä, joilla on motivaatio kohdallaan ja asioiden etenemiseen voi luottaa ilman paimennustakin. Mutta ei tämä pelkkää päälle päsmäämistä ole, ei sinne päinkään. Kaikkea standityöläisestä ja puhelinmyyjästä johtajana patsasteluun joutuu ja pääsee tekemään. Tuote on hyvä, sen markkinointia ja myyntiä voi ilolla ja ylpeydellä tehdä. Haastavinta on patistaa asioita valmiiksi ja delegoida tehtäviä; kaikki tekevät tätä vapaa-ajallaan, on perhettä, omaa pitkää työpäivää takana.

7. Mitä odotettavissa seuraavan puolen vuoden aikana
Ennen kaikkea operatiivista toteutusta, sopimusten loppuunsaattamista ja erilaista tehtävää, niin että sopimuksen lupaukset meidän puolta tulee hyvin täytettyä. Paljon puhelinsoittoja yhteistyökumppanien kanssa, voisitteko toimittaa sen ja sen, tuleeko teiltä se mainos siihen käsiohjelmaan vai ei… Hässäkkää se tulee olemaan. Isona asian edessä on vielä kolmen osuusisännän saaminen..

8. suurimmat haasteet ja muut odotukset itse kilpailusta
Jos sää suosii, niin paljon saa anteeksi. Kauppa käy ja pienet virheet eivät aiheuta porua. Kaikki hymyilee kilpaa auringon kanssa. Toivottavasti liikenne pelaa, ruokaa ja muuta myytävää riittää kaikille sopivasti, ja tietenkin itse kilpailu sujuu moitteetta.

9. mitä teet kilpailun jälkeen
Vedän viisi viikkoa happea maalla Sysmässä lasten ja lastenlasten kanssa. Ehkä poikkean Lontoossa haistelemaan olympiakaupungin tunnelmaa johonkin pubiin, tuskin itse kisapaikalle. Ja sitten KeUn puheenjohtajuus, Sirkusmarkkinat…  Eli eiköhän puuhaa riitä jatkossakin.

10. vapaa sana
Meillä on hieno tuote, kunniatehtävämme on nostaa sen arvoa, jotta seuraavien Jukoloiden järjestäjillä on entistä parempi tuote markkinoitavana.

« Takaisin