Maailmanmestari testasi Valio-Jukolan harjoitusradat

Ranskalainen suunnistuksen maailmanmestari Thierry Gueorgiou tutustui ensimmäisten joukossa Jukola 2012:sta harjoitusmaastoihin syyskuun alkupuolella. Suomeen harjoittelemaan ja kilpailemaan saapunut suunnistaja kävi kokeilemassa tulevan Valio-Jukolan harjoitusmaastoja viime viikolla ennen SM-pitkän matkan kilpailua.

Tuleva Jukolan viesti kiinnostaa maailmanmestaria, sillä mies halusi Landbon harjoitusradalle heti suoraan lentokentältä.

– Jukola on varmuudella ensi vuonnakin tärkeimpiä kilpailujani ja olemme Kalevan Rastissa tottuneet tekemään valmistautumisen huolella. On hyvä aloittaa tutustuminen heti mahdollisuuden tullen, Gueorgiou kertoi.

Tänä vuonna Kalevan Rastin kokenut ankkuri juoksi viestissä kolmannen osuuden. Yöosuus kiinnostaa miestä myös tulevana vuonna.

– Joukkueenjohto päättää aikanaan minunkin osuuteni, mutta pisin yöosuus ja ankkuriosuus varmuudella kiinnostavat. Juuri pisimmät osuudet taitavat käydä täällä Landbon harjoituskartan vieressä, tutkiskeli maailmanmestari Sipoonkorven vanhoja karttoja.

Ranskan kotikisoissa Gueorgiou saavutti kolme maailmanmestaruutta. Jatkosuunnitelmat suunnistuksen parissa ovat vielä auki.

– Jukolan viestin lisäksi olen lupaillut osallistuvani ensi vuonna Ruotsin rastiviikolle. Kun tavoitteet ovat tällä tasolla, ei olla tietysti enää kovin kaukana huippu-urheilijan uran jatkamisesta myös MM-tasolla. Lopullisen päätöksen siitä teen kuitenkin marraskuussa, vihjasi Thierry tulevaisuuden suunnitelmistaan.

Jukolan harjoitusmaastossa käymisen jälkeen kokenut suunnistaja uskoo, että myös ensi vuonna tulossa on suunnistuksellisesti haastava Jukolan viesti.

– Näyttää tulevan teknisesti taas vaativa Jukola, varsinkin yöllä. Olen toki vuosien varrella harjoitellut paljon Helsingin lähimaastoissa, ja tämä tuntuu siltä tutulta suomalaismetsältä, kommentoi Thierry seitsemän kilometrin harjoitusradan jälkeen.

Vuoden 2012 Jukolan viestin vanhat kartat ovat näytillä Valio-Jukolan kotisivuilla. Jukolan viestin harjoituskartat ja -radat tulevat myyntiin viikonloppuna 10.9. järjestettävässä esi-Jukolassa. Lisätietoja esi-Jukolasta.

Teksti: Urpo Väänänen, Kuva: Vili Väänänen

« Takaisin