Jukolan väen ruokkiminen on iso urakka. Ruokaa on tarjolla ympäri vuorokauden useassa eri ravintolassa. Kilpailijoita ja yleisöä palvelevan ravintolan lisäksi omat ruokalat on myös talkoolaisille ja kutsuvieraille. Aamulla ravintolassa jonotettiin puuroa.
Liisa Jankkari on ollut ravintolassa hommissa aamukolmesta lähtien.
– Yöllä tulivat nälkäiset juoksijat. Heitä oli aika paljon, mutta meillä oli riittävästi talkoolaisia, että väsyneiden juoksijoiden ei tarvinnut odotella.
Liisa Jankkari oli talkoolaisena ensimmäistä kertaa, mutta tämä ei ehkä jää viimeiseksi.
– Aiemmin olleet ovat sanoneet, että tähän voi jäädä koukkuun.
« Takaisin