Suunnistajankaupan Jukola käynnistyi vilkkaasti

Kauppias Jukka Westerlund odottaa erinomaista Jukola-viikonloppua. Jo ennen Venlojen lähtöä väkeä pyörii kaupassa tungokseen asti. Viikonlopuksi varatut runsaat 80 myyjää ovat tarpeeseen.

–   Kiva että väki on tullut ajoissa paikalle, Westerlund kiittelee. Kun Jukola järjestetään ihmisten ilmoilla, voi käydä niin että monet suunnistajat pistäytyvät vain juoksemassa oman osuutensa.

Syyksi vilkkaaseen alkuun hän arvelee hyvin perille mennyttä liikennetiedotusta, joka on saanut suunnistajat ja kisavieraat ajoissa liikkeelle ja hyvissä ajoin perille.

Pakko saada -tuotetta ei Westerlund harmikseen pysty nimeämään.

– Kaikki on keksitty, mitä suunnistaja tarvitsee lähdön ja maalin välillä, hän kuittaa.

Onneksi tuotteet sentään kehittyvät.

– Suunnistuskengät ovat vuosi vuodelta parempia ja edelleen halpoja, kun otamme huomioon, mitä niiden tekeminen vaatii.

« Takaisin