Vantaan ja Valio-Jukolan kumppanuussopimus allekirjoitettiin

Vantaan kaupunki allekirjoitti 12.11.2011 Valio-Jukolan järjestämistä koskevan kumppanuussopimuksen Pihkaniskat ry:n ja Keravan Urheilijat ry:n muodostaman seurayhtymän kanssa. Vantaa maksaa Jukolan järjestäjille kumppanuussopimuksen mukaisena kohdeavustuksena 100 000 euroa ja solmii järjestäjien kanssa erillisen sopimuksen Venlojen viestin ankkuriosuuden osuusisännöinnistä.

Valio-Jukola 2012 järjestetään Vantaalla 16.-17.6.2012. Kilpailukeskus on Hakunilan urheilupuistossa, jonne odotetaan saapuvan yli 15 000 suunnistajaa. Kilpailujen toteuttamiseen tarvitaan lähes 1 800 talkoolaista. Tapahtuman laajuuden sekä kansallisen ja kansainvälisen merkittävyyden vuoksi Vantaan kaupunginhallitus päätti tukea tapahtumaa taloudellisesti sekä työ- ja materiaalipanoksella.

”Toivomme suuren joukon vantaalaisia osallistuvan tapahtumaan kilpailijoina, talkoolaisina ja katsojina. Vantaalla järjestettävä  Valio-Jukola antaa meille mahdollisuuden tehdä Vantaata tunnetuksi aktiivisena ja elinvoimaisena kaupunkina.”, Vantaan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Tapani Mäkinen sanoo.

”Kaupungin tuki ja osaava henkilöstö luovat loistavat edellytykset Valio-Jukolan onnistumiselle. Maailman suurimman suunnistuskilpailun ja Suomen suurimman aikuisliikuntatapahtuman järjestäminen pääkaupunkiseudulla ilman isäntäkuntana toimivan Vantaan kaupungin vahvaa tukea ei olisi mahdollista.”, sanoo kilpailun varajohtaja Vesa Lehtomäki.

Valio-Jukola 2012 on järjestyksessään 64. Jukolan viesti. Venlojen viesti juostaan Vantaalla 35. kerran. Kilpailukeskuksena toimii Hakunilan urheilupuisto. Tapahtuman järjestelyistä vastaavat paikalliset suunnistusseurat Pihkaniskat ry ja Keravan Urheilijat ry. Lue lisää tapahtumasta: www.jukola.com/2012.

« Takaisin