Tampereen Pyrintö taistelee Venlojen voitosta

 

Venla Niemi kävi tutustumassa jämsäläismaastoihin.

Venlojen viestin suurimpiin ennakkosuosikkeihin kuuluva Tampereen Pyrinnön Venla-joukkue piipahti Jämsässä tiistai-iltana. Osa joukkueen jäsenistä on ollut mukana maajoukkueen leirityksessä ja viime viikolla Venla Niemi, Saila Kinni ja Riina Kuuselo olivat kisailemassa Nordic Tourilla. Aikaa yhteisille harjoituksille on ollut vähän. Niinpä illan ohjelmaan kuului kahteen eri maastotyyppiin tutustumisen lisäksi saunomista, oleilua ja yhteishengen luomista.

Kevät on kaiken kaikkiaan kulunut suunnitelmien mukaan. Tiomilassa Pyrintö sijoittui parhaana suomalaisseurana viidenneksi. Peniä virheitä tuli, mutta kokonaisuus oli hyvä.

– Vaikka arvokisat ja niissä menestyminen on tärkeää, tulevat kevään suurviestit tärkeysjärjestyksessä heti perässä. On tosi hienoa päästä tekemään yhdessä hyvällä porukalla. Raskaasta viikosta ja arki-illasta huolimatta tytöt halusivat lähteä tutustumaan jämsäläiseen maastoon. Kevään kisoja on käyty paljon Varsinais-Suomessa.  Kun sieltä hypätään keskisuomalaiseen maastoon, on näkyvyys paljon huonompi, kertoo Pyrinnön naisten ryhmän valmentaja Jouni Mähönen.

Jämsässä Pyrintö lähtee tavoittelemaan kärkisijoja edellisistä Venlojen viesteistä tutuksi tulleella nelikolla Niemi, Kinni, Kuuselo ja Anni-Maija Finke. Viimevuotinen pettymys on unohdettu ja vuosina 2009 – 2011 sijoille kolme, yksi ja kaksi sijoittuneella Pyrinnöllä ei kaiketi voi olla muuta tavoitetta kuin voitto.

– Kyllä voittoa lähdetään tavoittelemaan. Koko nelikko on terveenä ja viikonloppua kohti mennään hyvillä mielin. Moni joukkue taistelee voitosta, eikä mitään saa ilmaiseksi.

Myös Venla Niemellä on takanaan raskas kisaviikko maajoukkueen mukana. Siitä huolimatta Venla oli innokkaana testaamassa jämsäläisiä maastoja, joiden peitteisyys yllätti. – Metsä oli tiheämpää kuin odotin ja sai todella suunnistaa koko ajan.

MM-kisajoukkueeseen valittu Venla jaksaa innostua myös Venlojen viestistä. – Jukola on tärkeä seuratapahtuma ja on mukava, kun kisa käydään näin lähellä. Jämsä-Jukolassa on kotikisojen tuntu, vaikka maasto poikkeaakin kotimaastoihin, toteaa tamperelainen Niemi.

 

 

« Takaisin

Taustayhteisöt

Yhteistyössä

Yhteistyössä

Suomen metsäkeskus
Suomen metsäkeskus

Yhteistyössä

Pääyhteistyökumppani

Osuusisännät - Jukolan viesti

Osuusisännät - Venlojen viesti