
Tiedote 10.5.2024
Espoo-Jukola 2028 suunnistetaan Espoon ja Kirkkonummen metsissä
Espooseen ja Espoon Suunnalle myönnetty vuoden 2028 Jukolan ja Venlojen Viesti
tunnetaan jatkossa nimellä Espoo-Jukola 2028. Tapahtuman nimi otetaan virallisesti
käyttöön tulevana viikonloppuna, kun Espoon Suunta isännöi sprinttisuunnistuksen
suomenmestaruuskilpailut Espoossa Tapiolan alueella.
Vuoden 2028 tapahtuma suunnistetaan puolestaan Espoon ja Kirkkonummen metsissä ja
tapahtumakeskus eli Jukolan kylä tullaan rakentamaan Ämmäsmäen alueelle läntisen
Espoon ja Kirkkonummen rajalle. Jukolan ja Venlojen viestit suunnistetaan nyt ensimmäistä
kertaa Espoossa koko tapahtuman vuonna 1949 alkaneen historian aikana.
– Meillä oli useita erilaisia nimivaihtoehtoja pöydällä, mutta lopulta halusimme
kunnioittaa strategista kumppaniamme Espoon kaupunkia, koska se on merkittävällä
tavalla mukana mahdollistamassa upean tapahtuman saamisen
pääkaupunkiseudulle, kertoo kilpailujohtaja Kari-Pekka Seppänen seuran päätöksen
taustoista. Espoo nimenä on varmasti tunnettu sekä kotimaassa että ulkomailla ja
kaupungin nimen ottaminen tapahtuman nimeen kertoo jokaiselle isäntäkaupungin
ilman epäselvyyksiä, Seppänen jatkaa.
Espoo-Jukola 2028 nostaa uudenlaisia ajatuksia suunnistajien kartoille
Espoo-Jukola 2028 -tapahtuman brändiä, tone of voicea, värejä ja mm. graafista muotokieltä
on rakennettu tiiviissä yhteistyössä Espoon Suunnan suunnistajien ja markkinointiviestinnän
ammattilaisten kanssa. Pohjana on seuran jäsenien kanssa toteutettu arvokeskustelu
espoolaisuudesta ja Espoon Suunnan arvoista ja unelmista.
Markkinointiviestinnän ja brändäämisen ammattilaiset, Jani Halme Toinen PHD:sta ja Art Director
Reetta Haanpää mainostoimisto Kuubista tiimeineen, ovat haastaneet meidät suunnistajat
ajattelutyössäuudella lailla ja johdattaneet Espoo-Jukola 2028 -tapahtumaa rohkeaan ja uudenlaiseen
ajatteluun ja suunnannäyttäjän rooliin, kertoo Espoo-Jukola 2028 -markkinointitiimiä vetävä
Harri Hollo mielenkiintoisesta brändityön prosessista. Espoolainen neljän vuoden projekti on
todella iso mahdollisuus tuoda lajiamme uudella tavalla niin suunnistajien kuin laajan yleisön
tiedoisuutteen Espoossa ja kaupungin rajojen ulkopuolella, Hollo jatkaa.
– Espoo-Jukola 2028 -tapahtumassa yhdistyvät kaikki suunnistamisen ja
nykyespoolaisuuden hyvät puolet. Se on nykyaikainen, avoin ja rohkeasti uudistuva.
Samaan aikaan suomalainen, uussuomalainen ja kansainvälinen. Kaikesta
tekemisestä – myös markkinoinnissa – henkii tapahtumalle ja lajille ominainen
yhteisöllisyys, kiteyttää tapahtuman markkinointiviestinnän brand bookia luomassa
ollut Jani Halme Toinen PHD:sta.
Jukola ja suunnistus sopivat erinomaisesti Espoon strategiaan
Jukola on yksi niistä urheilukilpailuista, jotka vahvistavat Espoon asemaa houkuttelevana ja
monipuolisena tapahtumakaupunkina. “Jukolan Viesti sopii erinomaisesti luonnonläheiseen
Espooseen, hyvien liikenneyhteyksien äärelle. Espoo on aktiivinen urheilukaupunki ja olen
usein todennut, että parhaiten onnistumme myös liikkumiseen kannustamisessa, kun teemme
sitä yhdessä urheiluseurojen ja koko yhteisön kanssa. Suurissa urheilutapahtumissa jaetaan
elämyksiä, kokemuksia ja innostusta ja toivonkin, että kisan tunnelma ja näkyvyys tartuttavat
liikkumisen kipinää myös tuleville suunnistuksen harrastajille”, Espoon kaupunginjohtaja
Jukka Mäkelä kertoo.
”Jukolan viestin ainutlaatuinen tunnelma ja yhteisöllisyys ovat jo itsessään kokemisen
arvoisia. On hienoa saada Espooseen tapahtuma, joka kokoaa kaiken tasoiset liikkujat
luontoon, sillä Espoo on ehdottomasti Suomen luontoliikunnan pääkaupunki. Jukolassa on
samaa henkeä kuin Espoo liikkuu -yhteisössä”, kertoo Espoon elinvoimajohtaja Mervi
Heinaro.
Heinaro muistuttaa, että Espoossa on huikeat puitteet ulkoilla metsissä, merellisessä
luonnossa tai jopa kansallispuiston erämaassa. Monipuolisia harjoitusmaastoja löytyy sekä
kuntoilijoille että huippusuunnistajille, jotka valmistautuvat Espoo-Jukolaan.
Espoon Suunnalle kunniatehtävänä 2000 talkoolaisen voimannäyte
Jukolan ja Venlojen Viestit keräävät kesäkuisen viikonlopun aikana yhteen maailman
parhaat suunnistajat sekä kaikki suunnistuksesta ja luonnosta nauttivat liikunnan harrastajat.
Jukolan kylästä löytyy aikanaan kaikki pienen kaupungin palvelut ravintoloista,
kenttäsairaalasta, kaupoista, saunasta ja keskusaukiosta alkaen. Espoo-Jukola 2028 tulee
olemaan myös helposti saavutettava, meneehän tapahtuma-alueen vierestä E18-moottoritie.
Tapahtuman aluetaloudellinen vaikutus on aikaisempien tapahtumien
vaikuttavuuslaskelmien mukaan nykyisellään noin 6-7 miljoonan euron välillä.
Jukolan ja Venlojen Viestin järjestäjäseurana toimiva Espoon Suunta on yksi Suomen
johtavista suunnistusseuroista ja isännöi tulevana viikonloppuna sprinttisuunnistuksen
suomenmestaruuskilpailut Espoon Tapiolassa.
“On sanomattakin selvää, että haluamme olla osa Jukolan ja Venlojen Viestin upeaa tarinaa
ja järjestää Jukolan Espoossa”, sanoo seuran puheenjohtaja Riina Korjamo ja muistuttaa
että Jukola-projekti on valtava mahdollisuus espoolaiselle ja koko suomalaiselle
suunnistukselle, onhan tulevaan Jukolan kylään alle 30 minuutin matka kotoaan yli
miljoonalla ihmisellä. Samalla Jukolan saaminen Espooseen avaa sekä suunnistukselle että
espoolaiselle liikunnalle ja yritysyhteistyölle ainutlaatuisia ja innovatiivisiä mahdollisuuksia.
Lajin ja tapahtuman synnyttämä positiivinen kierre tarkoittaa espoolaisille ja
kirkkonummelaisille lapsille ja nuorille entistä parempia mahdollisuuksia harrastaa
suunnistusta sekä tavoitella kilpailullisia unelmia.
Espoon Suunnan seuraava tavoite SM-sprintin jälkeen on avata erilaisista talkoo- ja
vastuutehtävistä kiinnostuneille mahdollisuus ilmoittautua Jukolan vapaaehtoistehtäviin,
paljastaa puheenjohtaja Korjamo ja lähtee SM-sprintin talkoisiin.
Jukolan viestin kaikki oikeudet omistaa Kaukametsäläiset ry. Yhdistyksen tehtävänä on
valvoa ja kehittää ainutlaatuista Jukolan Viestin brändiä ja tapahtumaa.
Lisätietoja:
Espoo-Jukola 2028 -tapahtuman johtaja Kari-Pekka Seppänen
+358 44 0806 943
karipekka.seppanen@espoonsuunta.fi
Jukolan Viesti 2028 Myynti – Markkinointi ja Viestintä / Harri Hollo
+358 40 7440 900
harri.hollo@jukola.com