Jukolan avaintoiminnot testissä kenraaliharjoituksissa

Hakunilan urheilukeskuksessa tunnelma alkaa tiivistyä ja ilmassa on suurtapahtuman odotusta. Viikon aikana nurmikentät ovat muuttuneet Jukolan viestin kilpailukeskukseksi perinteisine telttakylineen ja maalirakennelmineen.

Rakennustöitä on tehty ahkerasti: vasarat ovat paukkuneet kun kymmenet vapaaehtoiset ovat pystyttäneet aitoja ja synnyttäneet tyhjästä monenlaisia kilpailun kannalta välttämättömiä rakennelmia. Niin ydintoimintoja kuin ravintoloita ja kauppoja varten on noussut kymmeniä suuria telttoja, joiden pystyttämiseen on tarvittu satoja työtunteja.

Kaikki valmiina Jukolaan

Keskiviikkoiltana Hakunilaan kokoontui satojen toimitsijoiden joukko. Tavoitteena oli testata kenraaliharjoituksessa Jukolan viestin kilpailullisia toimintoja. Samalla toimitsijat pääsivät ensi kertaa näkemään, miltä tulevan viikonlopun kilpailu näyttää.

Vaikka paljon on vielä hiottavaa viikonlopun h-hetkeen, asenne oli hyvin myönteinen. Harjoituksissa esiin tulleet huomiot käydään vielä tarkasti läpi ja jos on, puutteisiin keritään vielä puuttua. Kilpailunjohtajalla on syytä hymyyn: Valio-Jukola on valmis vastaanottamaan kymmenettuhannet suunnistajat ja katsojat.

Valio-Jukolan kilpailukeskus Hakunilan urheilupuistossa on virallisesti auki 15.-17.6.2012.Kilpailua seuraamaan voi tulla ilmaiseksi. Parhaiten paikalle pääsee joukkoliikenteellä.

Valio-Jukolan ohjelma

« Takaisin