Kotka-Jukolan järjestelysopimus allekirjoitettu

Nimet paperissa
Kotka-Jukolan järjestelysopimus allekirjoitettu

Ajatus Jukolan Viestin hakemisesta Kotkaan virisi jo vuonna 2017. Kotka-Jukola 2026 -tapahtuman järjestelyoikeudet myönnettiin Vehkalahden Veikoille ja Kymin Suunnistajille vuonna 2020.

  • Ajatus oli VeVen, mutta yhdessä haettiin. Projekti on lähentänyt seuroja ja lisännyt hyvää yhteistyötä, KyS:n puheenjohtaja Pauli Kainiemi sanoo.
Viralliset järjestelysopimukset Suomen Suunnistusliiton ja Kaukametsäläiset ry:n kanssa on allekirjoitettu runsas vuosi ennen h-hetkeä.
  • Saattoi olla, että ajatus syntyi pienellä porukalla meidän keittiön pöydän ympärillä. Tällä hetkellä kisaorganisaatiossa on 220 vapaaehtoista, kilpailunjohtaja ja VeVeä edustava Ari Kukkonen kertoi.
Todennäköisesti maailman suurin ja arvostetuin viestisuunnistustapahtuma järjestetään ensimmäisen kerran Kotkassa 13.-14.6. 2026 Kymin lentokentän maastossa.
  • Paikalle Kotkaan odotetaan jopa 30 000 katsojaa, 20 000 kilpailijaa ja 1 500 talkoolaista, Kukkonen sanoi.
Tapahtuman järjestäminen perustuu pääosin vapaaehtoistyöhön. Mukaan voi ilmoittautua osoitteessa https://jukola.com/2026/talkoolaiset/talkoolaiseksi-jukolaan/.
  • Kaikilla on ainutlaatuinen mahdollisuus olla mukana rakentamassa yhteisöllisyyttä ja lähteä talkoisiin mukaan, Kukkonen kannustaa.
Ensimmäinen Jukolan Viesti järjestettiin vuonna 1949 41 joukkueen voimin. Tänä vuonna maailman suunnistusperhe kokoontuu Mikkelissä. Kotka-Jukola 2026 on 77. Jukolan viesti ja 48. Venlojen viesti.
  • Jukolan Viestissä samalla radalla kohtaavat maailman paras suunnistaja ja kuntoilija, tapahtuman järjestämisoikeudet omistavan Kaukametsäläiset ry:n puheenjohtaja Juhani Sihvonen kertoi.
Jukolan Viesti on Meripäivien ohella Kotkan suurin tapahtuma vuonna 2026.
  • Olemme iloisia, että tämä maata kiertävä massiivinen tapahtuma järjestetään Kotkassa. Odotamme innolla, kaupunginjohtaja Esa Sirviö sanoi.
Suunnistusliiton toimitusjohtaja Mika Ilomäki lupaa Etelä-Kymenlaakson aluetalouteen piristysruisketta ja näkyvyyttä.
  • YLE tekee tapahtumasta 12 tuntia suoraa lähetystä ja signaalia lähetetään 40 maahan, Suunnistusliiton toiminnanjohtaja Mika Ilomäki kertoi.