Kilpailuohjeet

Yleistä:

Nuorten Jukola on kansainvälinen 7-osuuksinen viestisuunnistuskilpailu seurajoukkueille. Osallistuminen eri osuuksille on rajattu siten, että kullekin osuudelle saavat osallistua ainoastaan kohdassa “Radat ja osuudet” mainittuihin sarjoihin kuuluvat kilpailijat.

Yhdistelmäjoukkueen voivat koota seurat, joilla ei ole riittävää määrää nuoria muodostamaan omaa joukkuetta. Yhdistelmäjoukkue voidaan koota myös saman kunnan koulujen oppilaista tai nuorisojärjestön jäsenistä.

Kaikkien seurajoukkueiden kokoonpanossa ovat voimassa osuuskohtaiset ikä- ja sukupuolirajoitukset.

Kilpailun järjestäjä kokoaa yhdistelmäjoukkueita suunnistajapankkiin ilmoittautuneista yksittäisistä suunnistajista.

 

Kilpailusäännöt:

Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä, Nuorten Jukolan järjestelyohjetta sekä järjestäjien antamia ohjeita. Suunnistuspiikkareiden käyttö on kielletty, nastarit on sallittu.

Kilpailun järjestää Navi ry. Kilpailun taustayhteisöjä ovat Suomen Suunnistusliitto ja Kaukametsäläiset ry.

Lopulliset kilpailuohjeet julkaistaan kilpailun internetsivuilla torstaina 13.8.2020 klo

16.00 ja ne ovat nähtävillä tulostaululla.

 

Kilpailun vastuuhenkilöt:

 

Kilpailunjohtaja Niina Liukkonen 040 704 4470 , niina.s.liukkonen@gmail.com
Talous Johanna Suutari   suutarijohanna@gmail.com
Info Milka Viita 050 404 9534, milka.93@hotmail.com
Tiedotus Heli Kauppinen 0445 664579, heli.pauliina.kauppinen@gmail.com
Huolto Juha Pasonen   juha.pasonen@topjupek.fi
Ratamestari Juhani Sihvonen 045 77319462, juhani.sihvonen@jukola.com
Ratamestariryhmä Jussi Partti partti.j@gmail.com
Vaihto/maali Jukka Kurttila   ju.kurttila@gmail.com
Lähtö Veli Kovanen   veli.kovanen@pp.inet.fi
Tulospalvelu Aki Tenhunen aki.tenhunen@windowslive.com
Turvallisuuspäällikkö Hannu Seppänen hannu.seppanen@surffi.fi
Kilpailukeskus Marko Manninen marko.manninen@luukku.com
Sähköt Kari Mihailov mihailovkari@gmail.com
Markkinointi Mika Ahola, Matti Malinen mika.ahola@lumme-energia.fi, matti.malinen@gmail.com
Ohjelma Anitta Sihvonen anitta.sihvonen@mikseimikkeli.fi
Kutsuvieraat Jorma Pöntinen jorma.pontinen@gmail.com
SSL:n TA Mika Kantola, 0407381901, kuntsi.kantola@gmail.com
Ratavalvoja Heikki Peltola Kalevan Rasti
Tuomarineuvosto Anu Reiman /AngA
Jorma Laukkanen /KS
Mikko Eskola /TP
Heikki Jokinen /LS-37
Kilpailun suojelija Hanna Kosonen

 

Tapahtumapaikat, osoitteet, opastus ja pysäköinti:

Kilpailukeskuksena toimii Mikkelin Ravirata. Opastus kilpailukeskukseen Kuopion, Lahden ja Lappeenrannan suunnasta tulevat ohjataan VT5 Pitkäjärven liittymästä Raviradan P-alueille. Jyväskylän suunta ohjataan Raviradan P-alueille VT 13:lta Tuskun liittymästä. Ajoaika valtateiden opastuksista pysäköintiin on noin 5-10 min. Opasteet ovat paikoillaan perjantaina 14.8.2020 klo 16.00. Pysäköinti on maksuton. Saapuminen kilpailukeskukseen on sallittu vain pysäköinnistä tai alueen katuverkostoa käyttämällä. Kulku kilpailualueen läpi on ehdottomasti kielletty.

VT 5 Pitkäjärven liittymän jälkeen ajetaan rakenteilla olevan uuden kiertoliittymän läpi. Tämän työmaan kohdalla on noudatettava ERITYISTÄ VAROVAISUUTTA, sillä siinä on tapahtunut useita liikennevahinkoja !

Kilpailutoimisto / INFO:

Seurakohtaisen kilpailumateriaalin (mm. numerot) saa Infosta.

Perjantaina 14.8. info on avoinna klo 17.00 – 21.00 kilpailukeskuksessa. Lauantaina 15.8. info toimii klo 8.00-17.30.

 

Seurojen kilpailumateriaali:

Kilpailumateriaali on noudettavissa seuroittain joko perjantaina klo 17.00 – 21.00 tai lauantaina klo 8.00 alkaen kilpailukeskuksessa olevasta infosta kuittausta vastaan. Samalla kirjataan seuran paikalla olevan vastuuhenkilön yhteystiedot muistiin. Vain ne seurat, jotka ovat maksaneet kaikki maksunsa, saavat kilpailumateriaalin. Suorittamattomat maksut voi maksaa infossa. Kilpailumateriaaliin kuuluu mm. kilpailunumerot, karttojen palautuslipuke, huoltajakortti, mahdolliset vuokra-Emit-kortit ja Emit-tarkistuslipukkeet. Rintanumeroita ei kerätä pois. Seuran edustaja kuittaa vuokratut kilpailukortit saaduiksi seuramateriaalin yhteydessä. Palauttamatta jätetystä kortista laskutetaan seuralta 80 € / kortti.

Huom! Seuramateriaali ei sisällä hakaneuloja.

 

Kartta:

Suunnistuskartta 8/2020 (tulostettu), mittakaava 1:7500, käyräväli 5 m, koko A4S. Kartoittaja on Arvo Paulin (2009), kartan ajantasaistus ja viimeistely

Jorma Kemppi ja Jouni Nykänen. Kartat ovat muovisuojuksessa. Alueen vanha kartta löytyy kilpailun verkkosivuilta. Kilpailukartta on nähtävillä vaihtoalueella.

Alueella on vanhoja juoksuhautoja ja maavalleja, jotka on merkitty uudella IOF:n vahvistamalla merkillä. Katso ote alla.

Maasto:

Maasto on nopeaa kuusi- ja mäntyvaltaista kangasmaastoa, jossa kulkukelpoisuus on hyvä ja korkeuseroja on etenkin harjualueella. Näkyväisyys on pääsääntöisesti hyvä. Alueella on ulkoilureittien lisäksi paljon polkuja ja uria. Lisäksi maastossa on paljon ns. heikkoja uria, joita ei ole piirretty karttaan.

 

Lähtö ja K-piste, viitoitukset:

Viestin lähtö on raviradan pohjoispäässä. Viitoituksen pituus lähdöstä ja vaihdosta

K-pisteelle on noin 240 m. Viitoitus viimeiseltä rastilta vaihtoon/maaliin on noin 190 m.

 

Rastit:

Rastit on merkitty maastoon oranssi-valkoisin rastilipuin. Maastossa on rasteja paikoitellen lähekkäin. Muista tarkistaa koodi! Online-rasteja on käytössä kaikilla osuuksilla. Mallirasti on kilpailukeskuksessa. Mallirastilla on myös nolla-leimasin, jolla on mahdollisuus testata Emit-kortin toimivuus.

Rastin 67 erikoiskohde on lautakasa (kuva).

Rastimääritteet ja koodit:

Kuvalliset rastimääritteet on painettu karttaan. Ratapainatus sisältää rastien järjestysnumerot ja koodit. Lisäksi koodit löytyvät rastimääritteistä. Näytöllistä Emit-korttia käyttävien tulee ottaa huomioon, että leimasimen Emit-koodi ei välttämättä vastaa rastin koodia. Tarkista aina rastikoodi rastilla leimatessasi.

 

Radat ja osuudet:

Osuuspituuksiin sisältyy viitoituksia noin 450 m. Hajonnat muilla paitsi 3. osuudella.

 

Osuus Sarja Matka (km) Rasteja Tavoiteaika Kärjen vaihtoaika
1 D -16 5,0 13 33 min 11.33
2 H/D -16 5,0 13 27 min 12.00
3 H/D -14 2,6 8 13 min 12.13
4 D -14 3,6 10 27 min 12.40
5 H -14 3,6 10 23 min 13.03
6 D -18 5,2 16 30 min 13.33
7 H/D -18 6,3 18 32 min 14.05

 

Osuudet 1, 2, 4, 5, 6 ja 7 käyvät yleisörastilla kilpailukeskuksen läheisyydessä. Yleisörastin sijainnin näet kilpailukeskuskartasta.

 

Kielletyt alueet:

Karttaan on merkitty kiellettyjä alueita (kuva). Alueella olevan paikallistien (kuva) saa ylittää tai tietä saa käyttää vain sallitulla alueella. Kielletty tiereitti on kuvattu kartalle violeteilla rukseilla. Tiellä on pysäyttäjät vapaan alueen päätepisteissä sekä liikenteen varoittajia. Lisäksi maastoon on merkitty kielletyn alueen nauhoilla pieniä alueita turvallisuuden vuoksi. Nämä pienet alueet eivät ole kartoissa. Tonttialueet ovat suunnistuksen lajisääntöjen mukaisesti kiellettyjä alueita.

Huoltajakarsina 3.–5. osuuksilla:

K-paikalle johtavan viitoituksen varrella on huoltajakarsina, jossa joukkueen huoltaja voi opastaa 3.–5. osuudelle lähtevää suunnistajaa reitin suunnittelussa. Karsinaan pääsee vain huoltajakortilla.

 

Rintanumerot:

Kaikilla osuuksilla käytetään rintanumeroita. Numero on kiinnitettävä selvästi paidan rintamukseen. Omat hakaneulat. Joukkueiden numerointi on pääosin vuoden 2019 viestin sijoitusten mukainen. Joukkuenumeroa, osuusnumeroa tai yritystunnuksia ei saa taittaa piiloon. Numerossa on viivakoodi, jonka tulee säilyä vahingoittumattomana Emit-korttien sisäänkirjautumiseen saakka.

 

Emit-kortit:

Kilpailussa käytetään elektronista Emit-leimausjärjestelmää. Tarkistuslipukkeet jaetaan seuran materiaalipussissa. Kirjoita tarkistuslipukkeeseen joukkueen numero, osuus ja Emit-kortin numero. Vaihtokarsinaan siirryttäessä Emit-kortit luetaan tuloslaskentajärjestelmään ja nollataan. Joukkueen on käytettävä vähintään kolmea eri Emit-korttia, samaa Emit- korttia ei saa missään tapauksessa käyttää kahdella perättäisellä osuudella eikä kahdessa eri joukkueessa.

Jos oma Emit-kortti todetaan toimimattomaksi vaihtoon mentäessä, järjestäjät antavat toimivan kortin lainaksi. Jos uusintalähtöön lähtijän kortti on vielä aiemman osuuden suunnistajalla, lähtijä saa järjestäjiltä kortin lainaksi.

 

Juoksujärjestykset:

Juoksujärjestyksen tulee ilmoittaa internetissä osoitteessa https://registration.jukola.com/?kieli=fi&kisa=nj2020

Joukkueiden juoksujärjestykset on jätettävä ilmoittautumisjärjestelmään viimeistään perjantaina 14.8. klo 21.00 mennessä.

Tämän jälkeen juoksujärjestysmuutoksia otetaan vastaan ja sallitaan vain TA:n hyväksymänä erittäin painavista ja perustelluista syistä.

 

Lähtöluettelo:

Lähtöluettelo on nähtävillä kilpailun www-sivuilla torstaina 13.8. klo 16 ja tulostaululla.

 

Lähtö:

Kilpailun lähtö tapahtuu lauantaina 15.8. klo 11.00. Ensimmäisen osuuden kilpailijoiden Emit-korttien sisäänluku ja nollaus alkaa klo 10.20 ja päättyy 10.50.

 

Sisäänluvun ja nollauksen jälkeen kilpailijat siirtyvät lähtöalueen ja K-pisteen väliselle alueelle. Omalle lähtöpaikalle mennään kuuluttajan ohjeiden mukaan. Kilpailijat asettuvat riveihin, joissa kussakin on 10 suunnistajaa. Numerointi on rivin reunassa. Kartat jaetaan kilpailijoille käteen. Lähtijän tulee tarkistaa, että hänen kartassaan on oikea kilpailunumero. Karttaa ei saa avata ennen lähtöä. Lähtö tapahtuu kuuluttajan ohjeiden mukaan. Lähtö videoidaan. Varaslähdön ottanut joukkue hylätään.

Verryttelyalueella on WC.

 

Juomapaikka:

Maastossa ei ole juomapaikkaa.

 

Vaihto:

Vaihtoon saavutaan kilpailuohjeessa olevan kartan mukaisesti saman viimeisen rastin kautta kaikilla osuuksilla. Viimeiseltä rastilta juostaan viitoitusta pitkin opasteiden mukaiseen vaihtokarsinaan. Kaikilla osuuksilla suoritetaan leimaus vaihto/maaliviivalla. Maastosta saapuvan kilpailijan tulee luovuttaa oma karttansa auki levitettynä toimitsijalle ja jatkaa sen jälkeen karttatelineelle, josta hän ottaa oman kilpailunumeronsa mukaisen kartan ja vie sen vaihtopuomilla odottavalle oman joukkueen seuraavan osuuden kilpailijalle. Tarkista, että otat oikean joukkueen ja oikean osuuden kartan! Karttatelineestä väärän kartan ottanut joukkue hylätään. Jos joku on ottanut joukkueesi kartan, ilmoita siitä toimitsijalle. Varakarttapaikasta karttatelineen lähtösuunnan puoleisessa päässä saat varakartan (aikahyvitystä ei anneta). Vaihtoon tullut kilpailija poistuu vaihdon jälkeen leimantarkastukseen. Jos leimaustiedot ovat oikein, niin kilpailija pääsee ulos vaihtoalueelta. Jos leimaustiedoissa on jotain virheitä, ohjataan kilpailija ns. itkumuurille (ohjeet jäljempänä). Viestinomainen vaihto lopetetaan klo 14.50, minkä jälkeen tulevat joukkueet ohjataan suoraan leimojen tarkistukseen.

Huomaattehan, että lähtevä kilpailija saa tulla vaihtopuomille vasta, kun saapuva viestinviejä on leimannut viimeisellä rastilla ja on saapumassa vaihtoon. Näin vältetään tarpeetonta odottelua vaihtopuomilla. Viestinviejien on myös noudatettava joukkueiden numerointia vaihtopuomilla.

 

Maali:

Viimeiseltä rastilta juostaan viitoitusta pitkin opasteiden mukaiseen maalikarsinaan. Sijoitus ratkeaa maaliviivalla. Sijoille 1–40 sijoittuvien joukkueiden maaliintulojärjestyksen ratkaisee maalituomari. Maaliviivan jälkeen sijaitsevassa maalipisteessä suoritetaan leimaus, josta otetaan joukkueen maaliintuloaika.

Sijoittuminen sijoille 41– ratkaistaan maalileimausajan perusteella (viestinomaisesti maaliin tulleet). Maaliintulon jälkeen kilpailija jatkaa leimantarkastukseen. Maali suljetaan klo 17.30.

 

Lähtö-, vaihto- ja maalitoimintojen havainnollistaminen eli ns. vaihtodemo:

Toiminnot havainnollistetaan klo 10.15 mallijuoksijoiden ja kuulutuksen avulla.

 

Uusintalähtö osuuksille 2.–7.:

Uusintalähdössä lähtevien kilpailijoiden tulee luetuttaa ja nollata kilpailukorttinsa sisäänlukuteltassa sekä siirtyä vaihtoalueelle klo 14.50 mennessä. Vaihto suljetaan klo 14.50, jonka jälkeen vaihtopuomi avataan ja kaikki uusintalähtöön osallistuvat kilpailijat siirtyvät karttatelineelle oman karttansa luokse. Uusintalähtö tapahtuu klo

15.00 kuuluttajan ohjeiden mukaisesti.

Viestinomaisen lähdön loppuminen, uusintalähdöön sisäänluku ja uusintalähdön aikataulu voi muuttua, riippuen voittajan maaliintuloajasta. Aikataulumuutokset ilmoitetaan kuuluttajan toimesta.

 

Itkumuuri:

Mikäli leimojen tarkistuksessa todetaan olevan epäselvyyksiä, toimitsija tekee hylkäysesityksen, joka selvitetään välittömästi itkumuurilla. Jos suoritus todetaan virheelliseksi puuttuvan tai virheellisen rastileiman tai väärän leimausjärjestyksen takia, pyydetään joukkueen huoltaja tarvittaessa paikalle. Hylkäys vahvistetaan vasta tämän jälkeen.

 

Keskeyttämiset ja hylkäykset:

Keskeyttäneiden kilpailijoiden tulee saapua normaalisti vaihtoon/maaliin. Kilpailija vie seuraavan osuuden kartan vaihtopuomilla odottavalle seuraavan osuuden suunnistajalle. Keskeyttänyt kilpailija ilmoittaa keskeyttäneensä leimantarkistusteltassa. Mikäli kilpailija tulee (pakottavasta syystä) keskeyttäneenä/loukkaantuneena vaihdon/maalin ohi, hänen tulee ilmoittautua leimantarkistusteltassa ja luovuttaa karttansa toimitsijoille.

Hylätty tai keskeyttänyt joukkue saa jatkaa viestiä aina maaliin asti. Jos hylätty tai keskeyttänyt joukkue on kuitenkin vähemmän kuin puoli tuntia jäljessä johtavaa joukkuetta, joukkueen viestin jatkamista viivytetään ja seuraava vielä lähtemätön viestinviejä päästetään lähtemään osuudelleen vasta, kun puoli tuntia on kulunut kärjen vaihdosta. Edellä mainitun joukkueen seuraavan osuuden kartta poistetaan karttatelineestä ja sen tilalle laitetaan joukkueen kilpailu- ja osuusnumerolla varustettu punainen lomake. Vaihtoon tuleva kilpailija ottaa lomakkeen karttatelineestä ja vie sen vaihtopuomilla odottavalle suunnistajalle, joka menee lomakkeen kanssa varakarttapisteelle. Varakarttapisteellä hänelle annetaan kartta ja lähtölupa, kun puoli tuntia kärjen vaihdosta on kulunut.

 

GPS-seuranta:

Osuuksilla 2, 5 ja 7 on GPS-seuranta. Ilmoitettujen joukkueiden on käytettävä annettua GPS- laitetta. Kantoliivi on noudettavissa GPS-teltasta lauantaina klo 10.00 alkaen. Kilpailunumero on esitettävä liiviä noudettaessa. GPS-seurantalaite asennetaan kilpailijalle GPS-teltassa ennen siirtymistä sisäänkirjautumistelttaan.

Suorituksen jälkeen laitteet kerätään pois vaihdon/maalin leimantarkistuspisteestä poistuttaessa. 2. osuudelle GPS-seurantalaitteen saavat ne 22 joukkuetta, jotka ilmoitetaan kisojen www-sivuilla kilpailuviikolla ja kilpailukeskuksen ilmoitustaululla. Osuuksille 5 ja 7 voidaan lisätä tarpeen mukaan seurattavia joukkueita. Lisätyt joukkueet ilmoitetaan kuuluttamalla ja sisäänkirjautumisteltassa. Järjestäjällä on oikeus tarvittaessa vaihtaa GPS-seurattavia joukkueita kilpailun aikana.

Seuranta on nähtävissä kilpailukeskuksessa ja netissä näytettävässä netti-tv-lähetyksessä.

 

Suunnistajapankki:

Suunnistajapankkiin voi ilmoittautua tästä linkistä: https://registration.jukola.com/?kieli=fi&kisa=nj2020

Lisätietoa suunnistajapankista saat osoitteessa

https://registration.jukola.com/?kieli=fi&kisa=nj2020&suunnistajapankki=nayta&

Juoksijoita voi varata suunnistajapankista klo 9.50 saakka, jonka jälkeen info sijoittaa varaamatta jääneet suunnistajat suunnistajapankin joukkueisiin. Alkuosuuksien juoksijoita voidaan sijoittaa myös vajaisiin joukkueisiin.

Suunnistajapankin joukkueisiin osallistuvilta peritään osuutensa mukainen maksu eli joukkueen osallistumismaksun seitsemäsosa.

Pukeutuminen, pesu ja WC:t:

Pukeutuminen ja pesu ovat kilpailukeskuksen läheisyydessä sisätiloissa jäähallissa ja katsomoiden yhteydessä. Opastus lähtee opaspaalulta. Kilpailukeskuksessa ja vaihtoalueella on useita WC-tiloja, bajamajoja vaihtoalueella ja lisäksi pesutilojen yhteydessä on WC-tilat. Sisätiloissa nastareilla liikkuminen on ehdottomasti kielletty.

 

Ensiapu:

Ensiapupisteen sijainti on merkitty kilpailukeskuskarttaan sekä opastettu kyltein kilpailukeskuksessa. Ensiapupiste sijaitsee raviradan vanhassa katsomossa. Hätätilanteissa yhteys suoraan hätäkeskukseen 112.

 

Palkintojenjako:

Kilpailun 15 parasta seurajoukkuetta palkitaan Nuorten Jukola -mitaleilla. Kunniapalkinnon saa seitsemän parasta seurajoukkuetta. Voittajajoukkue saa vuodeksi haltuunsa kiertopalkinnon ja omakseen kiertopalkinnon pienoismallin.

Palkintojenjakoa varten joukkueet kokoontuvat juhlalavan läheisyyteen sijoituksensa mukaisiin paikkoihin järjestäjän ohjauksen mukaan viimeistään klo 15.30.

Palkintojenjako alkaa klo 15.40. Palkintojenjakoa voidaan aikaistaa, jos kilpailut saadaan vietyä läpi nopeasti.

Palkittavien joukkueiden tulee seurata kuulutusta. Joukkueet siirtyvät palkintojenjakoon käänteisessä järjestyksessä kuuluttajan ja toimitsijoiden ohjeiden mukaisesti. Yhdistelmäjoukkueet eivät voi saada Nuorten Jukola -mitaleja eivätkä kunniapalkintoja.

 

Nuorten Jukolan kiertopalkinto:

Nuorten Jukolan kiertopalkinnon säännöt

  1. OP-Pohjolan lahjoittamasta kiertopalkinnosta kilpaillaan Nuorten Jukola -viestissä vuodesta 2014 alkaen seitsemänä peräkkäisenä vuonna.
  2. Kiertopalkinnon saa vuodeksi haltuunsa seura, jonka joukkue voittaa lopputuloksiltaan hyväksytyn kilpailun. Voittanut seura säilyttää palkinnon huolellisesti, vastaa asiaankuuluvista kaiverruksista ja toimittaa palkinnon seuraavaan kilpailuun. Seura saa muistoksi kiertopalkinnon
  3. Vuosien 2014–2020 kilpailuissa jaetaan kiertopalkintopisteitä 15 parhaalle seurajoukkueelle seuraavasti:
  4. Voitosta saa 25 pistettä ja seuraavista sijoista 20–15–12–11–10–9–8–7–6–5–4–3–2–1 pistettä.
  5. Jos 15 parhaan joukossa samalla seuralla on kaksi tai useampia joukkueita, pisteitä saa ainoastaan parhaiten sijoittunut joukkue. Vapaaksi jäävät pistemäärät siirtyvät seuraavaksi parhaalle seuralle.
  6. Kiertopalkinnon saa omakseen 2020 seitsemän kilpailun jälkeen seura, joka vuosina 2014– 2020 on viidessä kilpailussa saavuttanut korkeimman yhteispistemäärän. Jos useampi seura on saavuttanut samat pisteet, on voittaja se, jolla on eniten voittoja, ellei voitto näinkään ratkea, niin se, jolla on voittojen lisäksi eniten kakkossijoja, sen jälkeen kolmossijoja jne.

 

Karttojen palautus ja reittihärveli:

Kartat jaetaan seurojen materiaalipussissa olevaa karttojen palautuslipuketta vastaan Infosta yhteislähdön jälkeen klo 15.00 alkaen. Joukkueiden palautuskarttoihin sisältyy suunnistajien suunnistamien ratojen kartat sekä yksi ”kaikki rastit” -kartta. Nuorten Jukolan reittihärveli avataan sunnuntaina kilpailun jälkeen. Juoksijoita pyydetään piirtämään reittinsä reittihärveliin.

 

Kaupat:

Kilpailukeskuksessa on urheilutarvikemyymälöitä ja esittelypisteitä.

 

Ravintola ja kahvila:

Lämmin pastaruoka (broileri- ja kasvisvaihtoehdot) on tarjolla kisaravintolassa kello

11.00 alkaen. Ruuan hinta on 8 €. Ruokalippuja voi ostaa infosta eikä niitä myydä ravintolassa. Tavallisimmat erityisruokavaliot (L,M,G) on huomioitu. Kilpailukeskuksessa on myös kahvila (take away), josta löytyy mm. leipiä, pullaa, kahvia, teetä ja muita juomia. Lisäksi lettu- ja makkara / hotdog -pisteet. Kahvilassa ja infossa on mahdollista maksaa sekä käteisellä että kortilla. Huomioithan koronaohjeistukset ruokaillessa (käsihygienia, etäisyydet, ruokailu ohjatuilla istumapaikoilla).

 

Vesipiste:

Koronariskin vuoksi ei keskitettyä vesipistettä, omat juomapullot ja vedet mukaan.

 

Turvallisuus:

Avotulen teko sekä kaasu- ja trangia -keittimien käyttö ja tupakointi kilpailukeskuksessa on ehdottomasti kielletty.

 

Tuulisuojat:

Tuulisuojat pystytetään etukäteisvarausten mukaisesti jaetuille paikoille. Tuulisuojapaikkakartta julkaistaan nettisivuilla ja ilmoitustaululla. Tarvittaessa tuulisuojapaikkoja voi varata lisää Infosta, mikäli vapaita paikkoja on vielä jäljellä.

Kaikki teltat on kiinnitettävä riittävän tukevasti ja turvallisesti niin, että ne pysyvät paikoillaan myös mahdollisen rajuilman sattuessa paikalle. Kiinnittämiseen on ensisijaisesti käytettävä noudatettava teltan valmistajan antamia ohjeita. Teltan kiinnittämiseen voi käyttää irtopainoja, kiinteitä tolppia tai maakiiloja. Huomioithan, että rajuilman aikana kiinnitystä voi joutua tehostamaan tai teltan voi joutua jopa purkamaan.

 

Harjoituskartat

Harjoituskarttoja voi ostaa nettisivuilla olevan ohjeen mukaisesti. Harjoitusmaasto sijaitsee 5 km päässä kisakeskuksesta. Harjoitusradoilla rastit on merkitty valko-oransseilla rastilipuilla.

 

Löytötavarat:

Löytötavaroita voi tiedustella Infosta.

 

Siisteys ja jätteet:

Kaikki jätteet laitetaan keräysastioihin, noudata lajitteluohjeita! Myös maastosta on tuotava kaikki jätteet (myös energiageelipussit) pois.

 

Kilpailuohjeita täydennetään ja tarkennetaan tarvittaessa. Lopulliset kilpailuohjeet julkaistaan kilpailukeskuksen ilmoitustaululla ja nettisivuilla.

Kilpailuohjeiden lisäksi noudatetaan suunnistusliiton antamia ohjeita koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi.

 

Hyvää kilpailuonnea!

 

 

10.8.2020 Päivitetty Vesipiste -kappale sekä Tuomarineuvoston henkilöt
11.8.2020 Päivitetty Opastus-kappaleeseen varoitus työmaasta.
13.8.2020 Päivitetty suunnistajapankki-kappaletta