Hajontaa Nuorten Jukolassa

Kankaanpään Nuorten Jukolassa osuuspituudet vaihtelevat 3,1 ja 6,3 kilometrin välillä. Ratamestarilla on haastetta tarjota viestissä noin 1500 nuorelle ja eritasoiselle suunnistajalle tasapuoliset osuudet.

– Eri osuuksien hajonnoilla saamme tekemään omaa suunnistusta. Hajonnalla saadaan myös haastetta reitinvalintoihin, sanoo Nuorten Jukolan ratamestari Reijo Mäkilä.

Nuorten Jukolan ratasuunnittelussa ratamestarilla on suuri haaste saada laadittua seitsemälle eri osuudelle tasapuoliset suunnistusradat.

– Tässä täytyy ottaa huomioon huiput ja aloittelijat sekä eri ikäryhmät. Vaativuutta on oltava riittävästi tietyille osuuksille sekä helppoutta nuoremmille, toteaa Mäkilä. Tämänkertainen suurviesti toteutetaan reilulla 60 rastipisteellä ja niiden kautta suunnitelluilla osuuksilla.

Hajonnat mahdollistavat erilaisten ratavaihtoehtojen määrän. Tätä määrää tämänkertaisessa viestissä ei Mäkilä suostu paljastamaan.

– Niitä on riittävästi ja varmasti kaikille riittää suunnistettavaa, toteaa Mäkilä arvoituksellisesti.

Suunnistajan on kartan saadessaan kartan on aloitettava itsenäinen suoritus vaikka ympärillä on sadoittain muita suunnistajia. Kärkijoukkueiden osalta katsojat voivat seurata kisapaikalla näyttötaululta ja kotona tietokoneiden ääressä suunnistajien tuottamia gps-kulkukäyriä.

ratamestari_1
Reijo Mäkilä ratamestaroi Kankaanpään NuJun.

Teksti ja kuva: Jari Vaara.

« Takaisin

Taustayhteisöt

Pääyhteistyökumppani

Yhteistyössä

Yhteistyössä

Yhteistyössä

Yhteistyössä

Osuusisännät

Osuusisännät

Osuusisännät

Osuusisännät