Nuorten Jukola 2014 tarina julkaistu 24.9.2014»

Nuorten Jukola 2014 tarina on julkaistu Jukolan viestin perussivuille. Lue lisää

Löytötavarat noudettavissa KLL:stä 25.8.2014»

Nuorten Jukolan löytötavarat tuodaan Koululiikuntaliiton kisoihin, jossa niitä voi tiedustella infosta.

Kiitokset kaikille, jotka mahdollistivat Nuorten Jukolan! 19.8.2014»

Nuorten Jukola 2014 kiittää kaikkia, jotka mahdollistivat kilpailun järjestämisen Kankaanpäässä. Erityisesti kiitämme maanomistajia, Kankaanpään kaupunkia, kaikkia muita tukijoita, talkoolaisia sekä kaikkia niitä, jotka olivat tukenamme. Kankaanpään Suunnistajat ry ja kilpailun johtaja Erkki Katajisto

Jälkipelien ja muisteluiden aika 17.8.2014»

Kankaanpään Nuorten Jukola on ohi, mutta eipä unohdeta päivää ihan vielä. NuJun tapahtumiin ja tunnelmiin pääset palaamaan LIVE-sivun toimintojen kautta. Tarjolla on monenlaista. Online-tulokset Nyt jo tosin offline… Osuuksittaiset tulokset ja väliajat löytyvät täältä. Tuloksista pystyy myös tekemään erilaisia rajauksia … Lue lisää

Nuorten Jukolan sanoma 2014 16.8.2014»

Viime vuosina kaikenlainen kiusaaminen on ollut runsaasti esillä julkisuudessa. Kiusaaminen tuomitaan, mutta silti sitä esiintyy yleisesti. Kiusaaminen ei ole uusi ilmiö. Kertomuksessaan Jukolan seitsemästä veljeksestä Aleksis Kivi käsittelee kiusaamista useassa yhteydessä. Kiusaaja tulee usein lähipiiristä. Jukolan poikia kiusasivat vouti, lukkari … Lue lisää

Tampere, Helsinki ja Espoo NuJun kärkikolmikko 16.8.2014»

Nuorten Jukolan voittajaksi vuonna 2014 suunnisti ehkä monen arvailuissa ennakkosuosikiksikin laskettu Tampereen Pyrintö, joka lopulta voitti toiseksi tullutta Helsingin Suunnistajia lähes kuusi minuuttia. Kolmannelle sijalle ylsi Espoon Suunta. Alla kärkijoukkueet tuuletuskuvissaan.                   … Lue lisää

Onnistunut lähtö ja kunnon kannustukset 16.8.2014»

Nuorten Jukolan suojelija Ristomatti Hakola ampui lähtölaukauksen klo 11.30. Melkoisella vauhdilla ja kovien kannustusten saattelemana 181 aloittajaa säntäsi matkaan. Voit seurata LIVE-sivulla kilpailun reaaliaikaisia tuloksia, videoscreenin kuvaa, kenttäkuulutusta ja kolmelta osuudelta gps-seurantaa.

Nyt on se päivä 16.8.2014»

Eipä voi Nuorten Jukolan kisa-aamu sen kauniimpi olla kuin Kankaanpäässä tänään! Luvassa on pääasiassa auringonpaistetta myöhemmin päivän mittaan. Viestin aikaan lienee välillä puolipilvistä. Lämpötilan pitäisi pysytellä muutaman asteen alle parinkympin. Tärkeää muistettavaa Jos jostain syystä juoksujärjestyksiin täytyy tehdä muutoksia, viimeinen … Lue lisää

30. NUORTEN JUKOLA lauantaina 22.8.2015, Raaseporissa 15.8.2014»

OK Raseborg järjestää 30. Nuorten Jukolan lauantaina 22. elokuuta 2015 Västerbyn liikuntakeskuksen maastoissa, Tammisaaressa. Tarjolla on nopeakulkuinen avokalliomaasto, jossa runsaasti eritasoisia polkuja, teitä ja latu-uria. Nuorten Jukola 2015 seuroja ja osanottajia varten on tarjolla harjoittelupaketteja keväästä 2015 lähtien. Lisäinfoa harjoituspaketeista … Lue lisää

Perjantai-illan tunnelmia 15.8.2014»

NuJun kilpailukeskuksen liepeillä väkimäärä lisääntyi perjantai-illan aikana. Ensimmäisiä majoittuvia joukkueita saapui neljän aikoihin iltapäivällä. Seuratelttoja pystytettiin ja tavaroita leviteltiin majoitusluokkiin. Mallisuunnistuksessakin riitti vipinää. Järjestäjät tekivät viimeisiä viilauksia kilpailukeskuksen toimintoihin. Iltakuuden jälkeen kuvattiin vaihtotoimintojen demovideo, josta kaikki osallistujat voivat ennen lähtöä … Lue lisää

Valmista alkaa olla. Tervetuloa! 14.8.2014»

Nuorten Jukolan lähtölaukaukseen on aikaa puoli toista vuorokautta. Kisavieraita alkaa saapua Kankaanpäähän perjantaina iltapäivällä. Tiettävästi joitakin joukkueita on ollut lähiseuduilla jo muutamien päivien ajan. Sääennusteet lupailevat nyt (myöhään torstai-iltana) poutaista säätä perjantai-iltapäivästä alkaen. Kilpailun aikaan pitäisi olla puolipilvistä ja hieman … Lue lisää

Pohjanlinna koulujoukkueena NuJussa 14.8.2014»

Vaikka Kankaanpään Suunnistajat ei järjestävänä seurana voi Nuorten Jukolaan osallistuakaan, paikallista väriä viestiin tuo Pohjanlinnan koulun joukkue. Koulu sijaitsee aivan kilpailukeskuksen vieressä, ja sen tiloihin on järjestetty NuJun ruokailu ja osa majoituksista. Kokonaan ei-suunnistajista koostuva joukkue on harjoitellut ensimmäisen kerran … Lue lisää

Nuorten Jukola – ainutkertaista Kankaanpäässä 13.8.2014»

Lauantainen Nuorten Jukola Kankaanpäässä on varsin ainutlaatuinen tapahtuma. Viestin lähes 30-vuotisen historian aikana Espoo ja Kouvola ovat ainoat paikkakunnat, jolla Nuorten Jukola on suunnistettu kahdesti parinkymmenen vuoden välein. Ihan heti ei siis ole uusintaa luvassa Pohjois-Satakuntaan. – Nuorten Jukola on … Lue lisää

Kilpailukeskus saamassa muotonsa 13.8.2014»

Keskiviikkoiltana Nuorten Jukolan kilpailukeskuksessa oli jo varsin helppo hahmottaa, miten kilpailijat viitoituksilla kulkevat. Lähtö-, vaihto- ja maalialuetta reunustavat aidat olivat suurelta osalta paikoillaan. Myös maalivaunu, seremonialava, osa siirrettävistä wc-tiloista ja eri toimintojen käyttöön tarkoitettuja katoksia oli tuotu kentälle. Viisi lipputankoa … Lue lisää

Uusi ohjeita, täsmentyneitä tietoja 11.8.2014»

Maanantaina 11.8. Nuorten Jukolan nettisivuille on lisätty muutamia tärkeitä tietoja. Nämä tiedot löytyvät myös kilpailupaikalla jaettavasta käsiohjelmavihkosesta. Ratamestarin lausunto Kilpailun ratamestari Reijo Mäkilä on kirjannut omia ajatuksiaan, jotka kannattaa ennen viestiä lukea. Löydät ne tästä. Seurateltat Lista varatuista seuratelttapaikoista sekä … Lue lisää

Kartat järjestykseen ja pusseihin 7.8.2014»

Tänään torstaina 7.8. Kangasmetsän koulun luokassa suoritettiin Nuorten Jukolan ratamestaritoimintojen viimeisin vaihe, joka on koko viestin onnistumisen kannalta ensiarvoisen tärkeä: kartat järjestettiin ja pussitettiin. Tarkinta ja huolellisinta työskentelyä vaativa osio oli kunkin viestijoukkueen karttojen kerääminen. Hajonnoista johtuen viestissä on käytössä … Lue lisää

177 joukkuetta ilmoittautui 7.8.2014»

Nuorten Jukolan normaalihintainen ilmoittautuminen päättyi keskiviikkona 6.8. puoliltaöin. Tuohon mennessä ilmoittautumisjärjestelmään kirjattiin 177 joukkuetta. Määrä on varsin tarkasti samalla tasolla kuin muissakin 2000-luvun Nuorten Jukoloissa. Joukkueita on yleensä ollut mukana noin 180. Parina poikkeusvuonna tästä on jääty lähinnä maantieteellisistä syistä. … Lue lisää

Tekniikka mahdollistaa kisan seuraamisen 6.8.2014»

Kun Nuorten Jukola reilun viikon kuluttua suunnistetaan Kankaanpäässä, surraa liikuntakeskuksen kentillä ja metsässä melkoinen määrä erilaista tekniikkaa, jonka ansiosta kilpailua on helppo seurata niin paikan päällä kuin myös kotona Internetin kautta. – Kilpailun seurantaan liittyvissä toiminnoissa työskentelee reilut parikymmentä henkeä, … Lue lisää

Kilpailuohjeet julkaistu 4.8.2014»

Nuorten Jukolan kilpailuohjeet on julkaistu maanantaina 4.8. suomeksi, englanniksi ja ruotsiksi. Nyt julkaistut kilpailuohjeet ovat alustavat. Lopulliset ohjeet päivitetään Internetiin vielä ennen kilpailutapahtumaa. Samoin ne ovat nähtävillä kilpailukeskuksen ilmoitustaululla. Käsiohjelmassa oleviin kilpailuohjeisiin viimeisimmät muutokset eivät välttämättä ehdi. Kilpailuohjeisiin pääset tästä. … Lue lisää

Kisabiisi vauhdittaa Nuorten Jukolaa 3.8.2014»

Muutaman päivän ajan Facebookissa on päässyt kuuntelemaan varta vasten Kankaanpään Nuorten Jukolaan tehtyä kisabiisiä. JayPenin biisi on nimeltään Teen mitä vaaditaan. Biisiin pääset NuJun nettisivujen kautta tästä. Nimen JayPen takaa löytyy Joni Penttinen – aikanaan KanSun aktiivisuunnistaja ja H16-sarjan SM-viestin … Lue lisää

Ilmoittautuminen päättyy 6.8. 3.8.2014»

Nuorten Jukolan normaalihintainen ilmoittautuminen päättyy keskiviikkona 6.8. puoliltaöin. Kolme vuorokautta on siis vielä aikaa ilmoittautua. Tähän mennessä viestiin on ilmoittautunut 79 joukkuetta, joista 65 Suomesta, 8 Venäjältä, 3 Ruotsista ja 1 Italiasta. (Tilanne su 3.8. klo 22.44.) Jälki-ilmoittautuminen korotetuin maksuin … Lue lisää

Hajontaa Nuorten Jukolassa 31.7.2014»

Kankaanpään Nuorten Jukolassa osuuspituudet vaihtelevat 3,1 ja 6,3 kilometrin välillä. Ratamestarilla on haastetta tarjota viestissä noin 1500 nuorelle ja eritasoiselle suunnistajalle tasapuoliset osuudet. – Eri osuuksien hajonnoilla saamme tekemään omaa suunnistusta. Hajonnalla saadaan myös haastetta reitinvalintoihin, sanoo Nuorten Jukolan ratamestari … Lue lisää

Kilpailukeskus nousee liikuntakeskuksen harjoituskentille 26.7.2014»

Nuorten Jukolan kilpailukeskus rakennetaan liikuntakeskuksen harjoituskentille. Palloiluhallia ja viereisiä kouluja voidaan hyödyntää joissakin toiminnoissa, mutta suurimmaksi osaksi kilpailukeskus on rakennettava tyhjälle hiekkakentälle vain tätä kilpailua varten. Paljon rakennettavaa – Pystytämme kymmenkunta telttaa eri toimintojen käyttöön, rakennamme useita satoja metrejä aitoja … Lue lisää

Kankaanpää-rasteilta potkua NuJuun 22.7.2014»

Kankaanpään Suunnistajien kansallinen keskimatkan suunnistuskilpailu Kankaanpää-rastit käydään sunnuntaina 3. elokuuta. Kisa tarjoaa hyvän mahdollisuuden tutustua kartoittajan käsialaan ja kankaanpääläiseen maastotyyppiin. Kilpailukeskus sijaitsee Kankaanpään Kuntoutuskeskuksella. Vaikkei alue täysin vastaakaan liikuntakeskuksen viereistä Nuorten Jukolan maastoa, jotakin samaakin alueissa silti on. Tulevassa NuJu-maastossa … Lue lisää

Kartat kertovat maastosta ja muutoksista 19.7.2014»

Nuorten Jukolan kilpailualueen vanhat suunnistuskartat on julkaistu netissä. Karttoja katsomalla saat käsityksen siitä, millaisessa maastossa tämänvuotinen Nuorten Jukola suunnistetaan. Lisäksi kartat kertovat niin kartoitustekniikan kuin asutuksenkin muutoksista. Musta-valkoisista lähdetään Vuoden 1963 kartta näyttää nykysuunnistajan silmin sen verran oudolta, että tottumattoman voisi … Lue lisää

Tasan kuukausi aikaa Nuorten Jukolaan 16.7.2014»

Nuorten Jukolan viimeinen valmistelukuukausi on käynnistynyt. Kisatoimistossa riittää tehtävää, ja viestijoukkueita on alkanut ilmoittautumaan. Suurtapahtuman läheisyys näkyy myös harjoituskarttojen tarpeissa. Tampereen Pyrinnön nuorten valmennusryhmä vieraili Kankaanpäässä tiistaina. Seuran joukkueet ovat pärjänneet hyvin eri nuorisoviesteissä. Nuorten Jukolan voitto on tullut kuusi … Lue lisää

Partiolaiset ja karjalaiset jatkavat Kankaanpään suunnistusviikonloppua 14.7.2014»

Kun Nuorten Jukolan viimeisetkin juoksijat ovat maalissa, suunnistustoiminta ei vielä Kankaanpäässä ole tuon viikonlopun osalta ohi. Seuraavana päivänä, sunnuntaina 17.8. saman kilpailukeskuksen valtaavat partiolaiset ja karjalaiset. Tuolloin nimittäin suunnistetaan Suomen Partiolaisten mestaruuskilpailut ja Karjalan Liiton mestaruuskilpailut. Maasto ja osa rasteista … Lue lisää

Terlaner ensimmäisenä italialaisjoukkueena Nuorten Jukolaan 12.7.2014»

Tämän vuoden Nuorten Jukolaan ensimmäisenä ulkomaalaisjoukkueena ilmoittautui italialainen Terlaner Orientierungsläufer, joka lähtee nyt ensimmäistä kertaa Nuorten Jukolaan. Muitakaan italialaisjoukkueita ei ole viestissä aiemmin nähty. Ensimmäisellä kerralla tarkoituksena on hankkia kokemusta, eikä varsinaista sijoitustavoitetta ole asetettu. Itse viestissä hyväksytty suoritus on … Lue lisää

Rastivarsat avasi ilmoittautumisen 16.6.2014»

Nuorten Jukolan ilmoittautumisjärjestelmä avautui maanantaina 16. kesäkuuta illalla. Ensimmäisenä seurana joukkueensa ehti ilmoittaa Rastivarsat, joka lähtee Kankaanpään  Nuorten Jukolaan neljän joukkueen voimin. Heidän ilmoittautumisensa kirjautui tietokantaan noin tunti järjestelmän avautumisen jälkeen. Rastivarsat on orimattilalainen suunnistusseura, joka on ollut Nuorten Jukolassa mukana vuoden 1986 … Lue lisää

Ilmoittautuminen alkaa ison Jukolan jälkeen 12.6.2014»

Nuorten Jukolan ilmoittautumispalvelu avautuu heti Kuopio-Jukolan jälkeen maanantaina 16.6. Normaalihintainen ilmoittautuminen jatkuu keskiviikkoon 6.8. saakka. Jälki-ilmoittautuminen korotetuin maksuin on mahdollista vielä maanantaina 11.8. Ilmoittautumisohjeet ja pääsy ilmoittautumispalveluun täällä.

Ristomatti Hakola NuJun suojelijaksi 11.6.2014»

Tämänvuotisen Nuorten Jukolan suojelijaksi on kutsuttu kankaanpääläinen hiihtäjä Ristomatti Hakola. Myös suunnistuspiireissä tuttu Ristomatti otti tehtävän mielellään vastaan ja pystyy tällä tietoa olemaan myös paikalla Nuorten Jukolan kilpailukeskuksessa viestipäivänä. – Olen itse suunnistanut Nuorten Jukolassa kaksi kertaa, molemmilla kerroilla aloittajana, … Lue lisää

Toimisto palvelee 5.6.2014»

Nuorten Jukolan toimisto on aloittanut toimintansa Kankaanpäässä osoitteessa Alpinkatu 2 (ICT-keskuksen tilat). Vielä kesäkuun ajan toimisto on avoinna vain erikseen sovittaessa. Heinäkuun alusta alkaen toimisto on avoinna maanantaista perjantaihin klo 9-15. Toimistolta tavoittaa varmimmin kilpailusihteeri Jorma Mäkisen. Puhelinnumero on +358 … Lue lisää

Harjoituskartat myyntiin 12.5.2014»

Nuorten Jukolan harjoituskartat tulivat myyntiin maanantaina 12.5. Kesän ajan käytössä on kaksi karttaa ja maastoa: Kooni (Järventausta) ja Myllykangas. Elokuussa tarjonta vielä lisääntyy. Maksu on viisi euroa karttaa kohti. Ratamestari Reijo Mäkilä kertoo, että molemmilla nyt käyttöön tulevilla harjoituspaikoilla on viisi eri pituista ja … Lue lisää

Tiedot tarkentuivat & kutsu englanniksi 24.4.2014»

Nuorten Jukolan ratatiedot ovat tarkentuneet. Aiemmin julkaistuihin nähden osuuspituuksissa on enintään parinsadan metrin muutoksia. Tiedot on päivitetty kilpailukutsuihin. Englanninkielinen kilpailukutsu on julkaistu 24.4.

Kilpailukutsu julkaistu 3.4.2014»

Nuorten Jukolan kilpailukutsu julkaistiin kilpailun Internet-sivuilla 3.4.2014. Kutsun löydät täältä. Kutsu on tällä hetkellä sivuilla suomeksi ja ruotsiksi. Englanninkielinen versio julkaistaan pian.

Kilpailumaasto heräillyt talviunesta 29.3.2014»

Vähälumisen talven viimeiset jää- ja luminokareet ovat sulaneet tulevasta Nuorten Jukolan kilpailumaastosta. Talven aikana muutoksia ei ole tapahtunut, joten ratojen ja kartan viimeistelyä voidaan jatkaa alkuperäisten suunnitelmien mukaan. Vaikka metsäkoneet ovat Kankaanpään keskustan lähialueille tehneet useampiakin isoja aukkoja, on Nuorten Jukolan … Lue lisää

Kahden ison Jukolan jälkeen… 9.2.2014»

Kankaanpääläiset suunnistajat ovat olleet kahdesti järjestämässä ”isoa Jukolaa”. Nyt Nuorten Jukola suunnistetaan ensimmäisen kerran Pohjois-Satakunnassa. Lue lisää

Nuorten Jukolan historiaa 25.11.2013»

Liikkeelle Lahdesta 1986 Ensimmäinen Nuorten Jukola suunnistettiin vuonna 1986 Lahden hiihtostadionilta. Matkaan lähti 193 joukkuetta, joista maaliin tiensä selvitti 179. Samaan aikaan Lahdessa olivat käynnissä SVUL:n Nuorten Suurkisat, joten kaupungissa oli valmiiksi runsaasti nuoria urheilijoita. Nuorten Jukolan historian ensimmäiseksi voittajaksi … Lue lisää



Taustayhteisöt

Pääyhteistyökumppani

Yhteistyössä

Yhteistyössä

Yhteistyössä

Yhteistyössä

Osuusisännät

Osuusisännät

Osuusisännät

Osuusisännät