Kartat kertovat maastosta ja muutoksista

Nuorten Jukolan kilpailualueen vanhat suunnistuskartat on julkaistu netissä. Karttoja katsomalla saat käsityksen siitä, millaisessa maastossa tämänvuotinen Nuorten Jukola suunnistetaan. Lisäksi kartat kertovat niin kartoitustekniikan kuin asutuksenkin muutoksista.

Musta-valkoisista lähdetään

Vuoden 1963 kartta näyttää nykysuunnistajan silmin sen verran oudolta, että tottumattoman voisi olla vaikeaa selviytyä radastaan, vaikkei metsämaasto noista ajoista kovin paljoa ole muuttunutkaan. Vaikeinta liikkuminen voisi olla Kankaanpään keskustan alueella, josta vielä tuolloin puuttuivat monet nykyisistä pääteistäkin ja suurin osa asutusalueista. Tori, kirkko ja nykyisin jo käyttämättömänä seisova rautatie sentään ovat kohdallaan, samoin keskustan vanhimman osan rakennukset kirkon läheisyydessä.

Vanhimalla kartalla suunnistettiin Satakunnan piirinmestaruuskilpailut. Musta-valkoisessa kartassa näkyy myös H16-sarjan rata sekä Rastikarhujen Seppo Sipilän reittipiirros. Tuloksena kisasta hänelle neljäs sija. Märkä syksy ja märkä maasto. Ykkös- ja viitosrastien viereinen oja ylitettiin lähinnä uiden.

Jukola 1975 kiersi samoja alueita

Kun Jukolan viesti järjestettiin Niinisalossa vuonna 1975, oli kartassa jo värit. Kartta muistuttaa siinä määrin nykyisiä suunnistuskarttoja, että sillä selviäisi kyllä metsässä ihan hyvin. Etenkin itäreunan kangasalueella tämänvuotiset kuntosuunnistuskartat näyttävät oikeastaan täysin samanlaisilta kuin lähes 40 vuotta vanha kartta.

Pellot ovat keltaisia, avokalliot ruskeita. Vihreää väriä kartassa ei vielä ole. Mustalla ja pääosin ruskeallakin kuvataan samoja asioita kuin nykyisinkin. Huomio kiinnittyy ruskean värin käyttöön myös suon merkkinä. Ruskealla viitoitetut suot ovat tavallisia metsää kasvavia soita. Siniset suot puolestaan ovat avosoita.

Niinisalon Jukola käytiin touko-kesäkuun vaihteessa hytisyttävän kylmissä olosuhteissa. Siitä voit lukea lisää täältä.

Kuntosuunnistuksia ja Fin5-harjoituksia

Nuorten Jukolan maasto on ollut aktiivisessa suunnistuskäytössä myöhemminkin. Kuntosuunnistuksia ja seuran omia harjoituksia on pidetty alueella vuosittain, ja luonnollisesti kartan laidalla sijaitsevien koulujen oppilaat ovat liikuntatunneillaan suunnistaneet tällä alueella vuosikymmenestä toiseen.

Vuoden 2007 Fin5-suunnistusviikko järjestettiin Kankaanpäässä ja Laviasssa. Kisakylä majoituspalveluineen sijaitsi koulukeskuksen ja liikuntakeskuksen alueella, ja viereinen maasto olikin yksi suunnistusviikon harjoitusmaastoista.

Tuo kartta vastaa kuvaustavaltaan nykyisiä suunnistuskarttoja. Kankaanpään Suunnistajien luottokartoittaja Mauri Järvinen on kuitenkin kartoittanut koko alueen uudelleen Nuorten Jukolaa varten, joten aivan samalta kilpailukartta ei silti näytä. Toki maastossakin on jonkin verran muutoksia tapahtunut.

Kartoista voit lukea juttua myös täältä.

Teksti: Tuomas Väinä

« Takaisin

Taustayhteisöt

Pääyhteistyökumppani

Yhteistyössä

Yhteistyössä

Yhteistyössä

Yhteistyössä

Osuusisännät

Osuusisännät

Osuusisännät

Osuusisännät