Tekniikka mahdollistaa kisan seuraamisen

Kun Nuorten Jukola reilun viikon kuluttua suunnistetaan Kankaanpäässä, surraa liikuntakeskuksen kentillä ja metsässä melkoinen määrä erilaista tekniikkaa, jonka ansiosta kilpailua on helppo seurata niin paikan päällä kuin myös kotona Internetin kautta.

– Kilpailun seurantaan liittyvissä toiminnoissa työskentelee reilut parikymmentä henkeä, joista puolet varsinaisessa tulospalvelussa, kertoo tulospalvelupäällikkö Jussi Hannukainen.

Tulostiedot välittyvät reaaliaikaisesti nettiin. Mistä tahansa on siis mahdollista seurata itseä kiinnostavien joukkueiden viestin etenemistä. Jokainen vaihto ja väliaikarastilla käynti näkyy välittömästi tulosseurannassa. Jälkikäteen tulossivulta selviävät rastiväliajat kaikilta muiltakin rasteilta.

Gps-kiemuroita kolmelta osuudelta

– Kilpailun kärkijoukkueiden eteneminen välittyy kilpailua seuraavalle yleisölle myös gps-seurannan kautta, selvittää Hannukainen.

– Gps-paikantimen saa selkäänsä 20 viimevuotisen Nuorten Jukolan parasta joukkuetta. Loppua kohti on mahdollista jakaa vielä kymmenen paikanninta lisää, jolloin seurantaan voidaan ottaa uusia joukkueita.

Seuranta toteutetaan viestin osuuksilla kaksi, viisi ja seitsemän. Jotta ratojen yksityiskohdat eivät paljastuisi vuoroaan odottaville kilpailijoille liian aikaisin, pidetään seuranta välillä piilossa. Samasta syystä seurantaa ei voida näyttää neljällä muulla osuudella.

Screeni tuo tapahtumat silmien eteen

Kilpailukeskuksessa paikalla olevaa yleisöä palvelee 16 neliömetrin kokoinen videoscreeni, jolla esitetään tilanteesta riippuen gps-seurantaa, tuloksia ja videokuvaa. Yhdessä kenttäkuulutuksen kanssa ne tekevät kilpailun seuraamisesta helppoa ja jännittävää.

Videokuvaa saadaan kilpailun aikana niin vaihtoalueelta kuin maastostakin. Maastossa on väliaikarastilla miehittämätön kamera. Kilpailukeskuksessa puolestaan kuvataan vaihdon ja maaliintulon lisäksi haastatteluita, avajaisseremonioita ja palkintojenjakoa.

Kaikki materiaali tarjolla myös netissä

– Nuorten Jukolan kotisivujen kautta on mahdollista nähdä kaikki se materiaali, mitä screenilläkin näytetään, Jussi Hannukainen toteaa.

– Lisäksi myös kenttäkuulutusta voi kuunnella netin kautta, ja tulospalvelujärjestelmän kautta on mahdollista seurata niiden joukkueiden etenemistä, jotka eivät ole kärkikamppailussa mukana.

Kilpailun seuraamiseen kotoa käsin on siis erinomaiset mahdollisuudet, mutta paras kisatunnelma on luonnollisesti paikan päällä.

Materiaali säilyy netissä toki viestinpäivän jälkeenkin, joten myös viestinviejät itse ja paikalla olleet huoltojoukot voivat kotiin päästyään kerrata viestin tapahtumia.

Jälkikäteen kaikki kilpailijat voivat käydä piirtämässä kulkemansa reitin Reittihärveli-palvelussa. Myös runsaasti valokuvia on luvassa kisasivujen kuvagalleriaan.

Teksti: Tuomas Väinä.

« Takaisin

Taustayhteisöt

Pääyhteistyökumppani

Yhteistyössä

Yhteistyössä

Yhteistyössä

Yhteistyössä

Osuusisännät

Osuusisännät

Osuusisännät

Osuusisännät