Nuorten Jukola – ainutkertaista Kankaanpäässä

Lauantainen Nuorten Jukola Kankaanpäässä on varsin ainutlaatuinen tapahtuma. Viestin lähes 30-vuotisen historian aikana Espoo ja Kouvola ovat ainoat paikkakunnat, jolla Nuorten Jukola on suunnistettu kahdesti parinkymmenen vuoden välein. Ihan heti ei siis ole uusintaa luvassa Pohjois-Satakuntaan.

– Nuorten Jukola on värikäs tapahtuma, jossa on mahdollista nähdä maan parasta nuorisosuunnistusta, mainostaa kilpailunjohtaja Erkki Katajisto. – Tapahtuman seuraamiseen kilpailukeskuksessa on hyvät mahdollisuudet.

Eniten nähtävää kilpailukeskuksessa on kello kymmenen ja viidentoista välillä. Ensin avajaiset, sitten viestin lähtö ja tämän jälkeen itse viestin eteneminen aina maaliin tuloon saakka. Voittajajoukkueen on ennakoitu olevan maalissa puoli kolmen maissa. Tämän jälkeen vuorossa on vielä palkintojenjako.

Kilpailijat näkee harjoituskentillä reilun puolen kilometrin matkan vaihtopuomilta K-pisteelle ja jälleen viimeiseltä rastilta vaihtoon. Videoscreeniltä on mahdollista nähdä kuvaa maastosta sekä kilpailijoiden etenemisen paljastavaa gps-seurantaa. Maaston puolelle yleisöllä ei sitten olekaan asiaa.

Varsinaisen kilpailun lisäksi yleisöä palvelevat paikalle tulevat urheilutarvikekauppiaat, joiden myymälöistä voi tehdä hyviä löytöjä. Kilpailukeskuksessa on myös esittelypisteitä ja puffetti.

– Lähellä asuvien kannattaa jättää auto kotiin ja tulla jalkaisin tai pyörällä, suosittelee kilpailusihteeri Jorma Mäkinen.
– Autot ohjataan pysäköintiin Reiman alueelle, ja sinne yleisönkin kannattaa kulkuneuvonsa viedä.

Kankaanpään Suunnistajat ei järjestävänä seurana voi asettaa Nuorten Jukolaan omia joukkueita. Pohjois-Satakunnasta mukana on kuitenkin neljä joukkuetta: Länsi-Lavian Loiskeen ja Siikaisten Sisun seurajoukkueet sekä Pohjanlinnan koulun kaksi oppilasjoukkuetta.

Katajisto ja Mäkinen kiittelevät ahkeraa talkoolaisarmeijaa, josta osa on tehnyt hommia tapahtuman eteen jo kuukausien ajan. Itse kilpailupäivänä talkoolaisten määrä nousee 170:een. Suuri osa tästä on Kankaanpään Suunnistajien omaa väkeä, mutta mukana on myös muiden seurojen ihmisiä ja muuten asiasta innostuneita kankaanpääläisiä.

Päivän aikataulusta täältä selviää, milloin kannattaa olla paikalla.

Teksti: Tuomas Väinä

« Takaisin

Taustayhteisöt

Pääyhteistyökumppani

Yhteistyössä

Yhteistyössä

Yhteistyössä

Yhteistyössä

Osuusisännät

Osuusisännät

Osuusisännät

Osuusisännät