Kisabiisi vauhdittaa Nuorten Jukolaa

Muutaman päivän ajan Facebookissa on päässyt kuuntelemaan varta vasten Kankaanpään Nuorten Jukolaan tehtyä kisabiisiä. JayPenin biisi on nimeltään Teen mitä vaaditaan. Biisiin pääset NuJun nettisivujen kautta tästä.

Nimen JayPen takaa löytyy Joni Penttinen – aikanaan KanSun aktiivisuunnistaja ja H16-sarjan SM-viestin pronssimitalisti. Nykyisin Jyväskylän yliopistossa venäjän kieltä ja kulttuuria opiskeleva Joni urheilee edelleen päivittäin, ja Jukolan viesti toki kuuluu jokakesäiseen ohjelmaan, vaikka suunnistus muuten onkin jäänyt vähemmälle.

– Minulta tiedusteltiin taannoin halusta tehdä jonkinlaista motivoivaa biisiä Nuorten Jukolaan, ja vastasin tähän, että yritän toki saada jonkinlaisen kappaleen valmiiksi, Joni kertoo.

– Sanoituksen teko sujui melko vaivatta, sillä itsekin olen monta vuotta suunnistuksen parissa viettänyt, ja Nuorten Jukola on myös vuosien saatossa tullut tutuksi. Sanoitusten tekoa, räppiä ja laulua on tässä nyt oikeastaan tullut harrastettua vasta vuoden ajan, ja sanoituksia tehdessä olen huomannut, että urheilu on niissä vahvasti mukana.

Ennen Nuorten Jukolan suunnistajia Jonin sanoituksista ja sävellyksistä potkua suorituksiinsa on saanut ainakin seura- ja joukkuekaveri Ristomatti Hakola, joka toisaalta on useampaankin biisin antanut aiheen menestyksellään ja edesottamuksillaan. Ristomatin harteillehan on nyt uskottu Nuorten Jukolan suojelijan tehtävä.

Joni toivoo, että kisabiisi saa Nuorten Jukolan suunnistajien nastarit entistä lujempaan syöntiin, ja mikseivät myös vanhemmatkin suunnistajat voisi saada tästä potkua metsään.

– Villinä toiveena olisi tietysti, että joku saisi kipinän aloittaa suunnistuksen, Joni toteaa.

– Toivotan kaikille kisaajille onnea ja menestystä Kankaanpään Nuorten Jukolaan 2014!

« Takaisin

Taustayhteisöt

Pääyhteistyökumppani

Yhteistyössä

Yhteistyössä

Yhteistyössä

Yhteistyössä

Osuusisännät

Osuusisännät

Osuusisännät

Osuusisännät