Lappee-Jukolan voittaja on ratkennut. Voiton veivät tamperelaisen KooVeen Topi Anjala, Lauri Sild, Timo Sild, Jani Myllärinen, Jani Lakanen, Olexandr Kratov ja ankkuri Daniel Hubman.
Paineet kääntyivät Myllärisen eduksi
KooVeen lappeenrantalaisjäsen Jani Myllärinen kertoo tutun maastotyypin olevan toisaalta etu, toisaalta se luo paineita. Myllärinen sai kuitenkin kohdistettua paineet energiaksi suoritukseensa.
”Todella iso juttu minulle voittaa lappeenrannassa, oli varmasti kovimmat paineet aiempiin verrattuina. Kun maastotyyppi on tuttu ja tietää miten täällä pitäisi vetää, toi se ekstrajännitystä. Aina jos ajatus lähti harhailemaan, sain silti käännettyä ajatukset itse suoritukseen. Tuntui kuin olisin ollut yksin metsässä.” Myllärinen kuvailee flow-tilaansa suorituksen aikana.
Sade ei lannistanut
”Tunneherkistymistä ei tullut puomilla ennen omaa osuutta, vaikka olin tietoinen johtoasemasta. Olo oli vain innostunut: tätä on odotettu. Pieni ajatus käväisi välillä, että tässä on elämäni paikka. Sade ja synkkyys ei haitannut, kunnon lampulla lähdettiin vain liikkeelle. Vaativuutta lisäsi, että pimeää oli vielä 5. osuudella.” Viidennelle osuudelle lähtenyt Jani Lakanen kertoi omasta osuudestaan.
Olexander Kratov pohtii, mikä toi KooVeen joukkueelle ratkaisevan voittovireen.
”Vahvuutena KooVeessa on positiivinen vire, olemme hyvin ammattimaisia ja kaikki ovat motivoituneita. Hyvän valmistautumisen myötä voitto tuli. Emme puhuneet sijoituksista ja voitoista, olimme keskittyneet omaan suoritukseemme. Tiesimme kaiken olevan mahdollista, uskoimme pääsevämme kärkeen, mutta emme uskoneet välttämättä voittoon.”
Joukkueen manageri on oletetusti myös enemmän kuin tyytyväinen tulokseen.
”Voitto on toteutunut unelma. Tämä on hieno hetki.” toteaa Raimo Arvola.
Teksti: Marjo Pajari
« Takaisin