Ratamestarin lausunto

Ratamestarien  mietteitä

Tämän vuoden Nuorten Jukolan maasto on perinteistä kymenlaaksolaista rapakivimaastoa, jossa kiviä on paljon eikä kaikkia pienimpiä aina löydy kartasta. Pohjaltaan maasto on hyväkulkuista. Polkuja on paikoitellen vähintäänkin runsaasti. Lähellä taajamaa suunnistettaessa on syytä muistuttaa, että tonteille ja pistepelloille meno on kiellettyä. Varmuuden vuoksi osa tonteista on rajattu kielletynalueennauhoilla, jotka on merkitty karttaan. Lisäksi kartalla on pari muuta pientä kiellettyä aluetta.

Oman joukkueen seuraaminen on helppoa, sillä kaikki osuudet käyvät radan loppupuoliskolla  yleisörastilla. Näin ollen aivan pienimmätkin suunnistajat pääsevät kokemaan, miltä tuntuu suunnistaa yleisön edessä. Lisäksi maastossa on sopivin välein online-rasteja.

Osuuskohtaisia ajatuksia radoista:

1. ja 2. osuuden suunnistajat saavat polkua ja tietä jalkojensa alle hieman enemmän kuin mihin ovat tavallisesti tottuneet. Tämä mahdollistaa kovankin vauhdin ylläpidon. Toisaalta kannattaa pitää mielessä, että rata voi sisältää muutaman haastavammankin rastipisteen.

3. ja 4. osuudella polkuja on vielä edellisiäkin osuuksia enemmän ja tästä johtuen osuus tulee olemaan todella vauhdikas. Toisaalta liian kovan vauhdin ja tiheän polkuviidakon yhdistelmä voi aiheuttaa monelle nuorelle suunnistajanalulle kiperiä tilanteita. Varsinkin silloin, jos ei muista välillä vilkaista karttaa.

5. osuudella on perinteisesti totuttu siihen, että se kasaa suunnistajia ja letkoja syntyy. Näin voi toki käydä myös vuonna, mutta ratamestarit ovat ainakin pyrkineet siihen, että oikeilla reitinvalinnoilla ja hyvällä suunnistuksella olisi mahdollista tehdä eroa ja jopa karata kanssakilpailijoilta.

6. ja 7. osuuden suunnistajilta vaaditaan huippusuorituksen tekemiseen suunnistuksen ja juoksuvauhdin oikeaa rytmitystä. Paikoitellen rata mahdollistaa todella kovan vauhdinpidon, kun taas välillä eteen voi tulla haastavia suunnistuspähkinöitä purtavaksi.

Valitettavasti rikkonaisesta alueesta ja ristiradoista johtuen rastikoodia ei onnistuttu sijoittamaan karttoihin rastinumeron perään, vaan se on näkyvissä ainoastaan rastimääritteissä. Muistutamme siis kaikkia tarkistamaan koodin leimatessaan. Rasteja on lähekkäin!

Sujuvaa suunnistusta ja kepeää kenkää toivottaen.

Ratamestarit