On ilo ja kunnia saada olla tämän vuoden Nuorten Jukolan suojelijana.   Itse en ole koskaan osallistunut Nuorten Jukolaan, koska suunnistusura loppui minulta melko varhain noin 12-14-vuotiaana. Ikävä kyllä en tänäkään vuonna pääse paikalle treenileirin takia.

Kivoin asia suunnistuksessa oli minusta loppuviitoitus. Siinä sai aina kamppailla vanhempia ja isompia suunnistajia  vastaan.  Muistan pikkuisena jopa passailleeni vauhtia ennen loppukiriä, koska loppusuoralla oli eniten katsojia. Toinen asia mikä loppuviitoituksella viehätti oli maalin häämöttäminen. Sillä se oli varmistus siitä, että olin selvinnyt metsästä pois ehjin nahoin. Tosin suorituksen hyväksymistä piti meikäläisen tapauksessa monesti jännittää vielä hetken, ennen kuin leimaukset oli tarkistettu.

Vaikka  minun suunnistustaidot oli niin ja näin, olen myöhemmin elämässä huomannut niistä vähäisestäkin olevan paljon hyötyä.  Kisareissuilla monesti joudutaan itse ajamaan autoa Keski-Euroopan vuoristoissa.  Siellä ei meidän päävalmentajan fifty-sixty navigaattori aina toimi moitteettomasti, joten on aina hyvä tietää missä mennään ilman apuvälineitä, tai kolmen tunnin automatka muuttuu kuusituntiseksi.  Ne ovat monesti pitkiä tunteja, kun seuraavana päivänä hiihdetään kilpaa jo seuraavassa paikassa.

Tälläisten käytännön elämän oppienkin takia suunnistus on erittäin hieno ja hyvä urheilulaji, josta on hyötyä vielä pitkälle elämässä  – puhumattakaan sen terveysvaikutuksista.  Kaikille oikein paljon tsemppiä tulevaan koitokseen.

Ville Nousiainen

Ville suunnistusuransa huipulla.