Tervetuloa
Vuokatti-Jukolaan
19.–20.6.2027!
Maailman suurin suunnistusviestikilpailu saapuu ensimmäistä kertaa Kainuuseen.
Tervetuloa kokemaan suunnistuselämys Vuokatin vaaramaisemiin ja valoisaan kesäyöhön!
Tule mukaan
talkoolaiseksi Vuokatti-Jukolaan!
Maailman suurin suunnistusviestikilpailu saapuu ensimmäistä kertaa Kainuuseen. Jukolan viestin kilpailukeskus Vuokatin urheiluopiston alueella on kuin kylä, josta löytyy monenlaisia tehtäviä eri alojen osaajille. Suurimpaan osaan talkootehtävistä ei vaadita suunnistuskokemusta.
Ensimmäistä kertaa Kainuussa!
Jukolan viesti suunnistetaan kesällä 2027 ensimmäistä kertaa Kainuussa. Tapahtuman järjestävät yhdessä Sotkamon Jymy ja Vuokatti Sport, ja kilpailukeskuksena toimii Vuokatin urheiluopiston alue.
Jukolan viesti on maailman suurin viestisuunnistustapahtuma, jossa suunnistetaan neliosuuksinen Venlojen viesti sekä seitsemänosuuksinen Jukolan viesti. Venlojen viesti käynnistyy lauantaina 19.6.2027 kello 13.30 ja Jukolan viesti lauantai-iltana kello 23. Jukolan viesti suunnistetaan läpi Vuokatin valoisan kesäyön.
Vuokatin vaaramaastot kutsuvat suunnistajia – oletko sinä mukana?
Esi-Jukola suunnistettiin Rönkössä
Kiitos Esi-Jukolaan osallistuneille!
Naisten viestin voittoon suunnisti Tampereen Pyrintö. Toiseksi tuli Kalevan Rasti ja kolmanneksi Paimion Rasti. Miesten voittoon suunnisti selkeällä erolla Kalevan Rasti, toiseksi tuli Ikaalisten Nouseva-Voima ja kolmanneksi tuli Turun Metsänkävijät.
HD16-viestin voiton nappasi OK Trian, toiseksi suunnisti Tampereen Pyrintö ja kolmanneksi Vaasan Suunnistajat.
Tule mukaan tekemään Vuokatti-Jukolaa 2027!
Haluatko olla mukana rakentamassa ainutlaatuista elämystä, jossa tuhannet suunnistajat, katsojat ja luonnon ystävät kohtaavat Vuokatin vaaramaisemissa? Talkoolaisena olet olennainen osa yhteisöä, joka luo maailman suurimman urheilutapahtuman ensimmäistä kertaa Kainuuseen.
Vuokatti-Jukolan harjoituskartat nyt myynnissä
Vuokatti-Jukolan harjoituksia avautui lisää kesäkuussa 2026. Tutustu ja tilaa harjoitukset linkistä avautuvien ohjeiden avulla.
Vaikuttavaa yhteistyötä yrityksille
Tulossa: Metsäareena®
Metsäareena® on kumppanitapahtuma, jonka teemana on kestävä kehitys sen eri muodoissa metsää unohtamatta.
Metsäareena® tuo teidät leiritulille. Tavoitteena aitoa rehellistä keskustelua raja-aidat poistavassa ympäristössä, metsässä. Tapahtuman ohjelmakokonaisuus muodostuu huikeista keynotepuhujista ja verkostoitumisesta. Reipashenkistä vuorovaikutusta luonnon helmassa tärkeiden asioiden parissa. Metsäareena® synnyttää siiloja murtavaa keskustelua, uusia mahdollisuuksia ja luovia kohtaamisia.
Vuokatti-Jukolan kulttuuriviikko
Vuokatti-Jukola yhdistää Kainuussa suunnistuksen huippuviikonlopun ja kulttuurin erilaisten oheistapahtumien avulla. Kulttuuriviikko sai inspiraatiota erityisesti paikallisesta sotkamolaisesta kirjailijasta, Veikko Huovisesta, jonka syntymästä tulee vuonna 2027 kuluneeksi sata vuotta.
Kulttuuriviikon tarkempi sisältö julkaistaan kesällä 2026, ja siihen kootaan tärppejä myös muista Kainuun kunnista.
Yhteistyössä
Järjestäjät
Osuusisännät
Osuusisännät
Avainkumppanit
Kumppanit