Rastikarhujen Mira Kaskinen leimaa rastipukilla hiekkatiellä. Metsänlaidasta tulee toinen suunnistiaja tielle. Miralla on sininen paita ja pitkät letit. Lettien alkupäässä on sinipunaiset nauhat.

Vuokatti-Jukolan harjoitukset ovat avoinna vähintään lokakuun loppuun – harjoitusmaastot vastaavat hyvin kilpailumaastoa

Vuokatti-Jukola 2027 lähestyy, ja tuntumaa kilpailumaaston kaltaiseen vaaramaastoon saa hyödyntämällä Vuokatti-Jukolan suunnistusharjoituksia. 

Suurin osa harjoituksista on tehty Sotkamon ja Vuokatin maisemaa hallitsevan 13 peräkkäisen vaaran alueelle, johon samaan vaarajonoon kuuluu myös Vuokatti-Jukolan kilpailumaasto.

Suunnistusharjoitukset tarjoavat parhaan käsityksen siitä, mitä on luvassa Venlojen ja Jukolan viestissä, kertoo kartta ja rata -valiokunnan vastaava Pekka Hyvönen.

Hyvösen mukaan harjoitusten avulla saa hyvää kokemusta esimerkiksi reitinvalintojen tekemiseen vaaramaastossa, kun suunnistaja tietää, mitä metsän kulkukelpoisuudelta voi odottaa varsinaisessa viestikilpailussa.

– Vaaranrinnerastien löytäminen suoraan voi tuottaa haasteita, jollei siitä ole entuudestaan kokemusta, ja sitä pääsee harjoituksissa treenaamaan runsaasti. Laskettelurinteitä ei tosin löydy kuin kilpailumaastosta, hän sanoo.

Harjoitukset haastavat taidollisesti ja fyysisesti

Tällä hetkellä avoinna on kahdeksan erilaista Vuokatti-Jukolan harjoitusta. Hyvönen kuvailee harjoitusten olevan vaativimmasta päästä sekä taidollisesti että fyysisesti, sillä ne antavat samankaltaisia haasteita, jollaisia Venlojen ja Jukolan viestissä voi parhaimmillaan tulla vastaan.

Monipuolisista harjoituksista voi valita sopivimmat omaan leiriohjelmaansa, ja niitä voi myös tarvittaessa lyhentää. Jokaiselle harjoitukselle on rakennettu oma teemansa, ja mukana on muun muassa pitkää matkaa, rinnesuunnistusta ja viestivetoja. 

Osassa radoista on myös hajonta, jotta niitä voi juosta porukassa viestiharjoituksena. Rasteilla on joko pienet tai isot liput. 

Harjoituksia ovat Hyvösen lisäksi tehneet muun muassa ratamestarit Jarmo Puttonen ja Marko Uotila sekä toinen kartantekijä Teemu Köngäs.

Harjoitukset auki vähintään lokakuun loppuun

Kesän 2026 harjoitukset avautuivat suunnistajille toukokuun puolivälissä, ja niitä täydennettiin kesäkuussa. Suurin kiinnostus harjoituksia kohtaan oli Esi-Jukolan aikaan, joka suunnistettiin osana Viestiliigaa Rönkön maastossa.

Vuokatti-Jukolan harjoitukset ovat avoinna syksyllä vähintään lokakuun loppuun, mutta lisäaikaa voi tulla, mikäli talventulo viipyy. 

Hyvönen lupaa, että syksylle voi järjestyä tarpeen mukaan myös uusia suunnistusharjoituksia, kunhan tilaus tehdään ajoissa sähköpostiste osoitteeseen .

– Kannattaa kysyä rohkeasti, jos joku kävi jo kesällä juoksemassa harjoituksia ja haluaa tulla syksyllä uudestaan.

Keväällä 2027 uudet harjoitukset avataan käyttöön lumitilanteesta riippuen huhti–toukokuun aikana.  Vuokatti-Jukolan kilpailuviikolla avautuu myös perinteinen malliharjoitus sellaisessa maastonosassa, joka ei ole vielä aikaisemmin ollut harjoituskäytössä.

Kuva: Hannu Numminen, Esi-Jukola 2026