Nuorten Jukola 1997

Kaustisen Pohjan-Veikot ja Kokkolan Suunnistajat järjestivät vuoden Nuorten Jukolan aivan Kaustisen kirkonkylän kupeella. Kisapaikkana oli urheilukeskuksen kenttä Kansanmusiikkikeskuksen vieressä. Puhkion maasto oli pikemminkin kunnon avokalliota kuin keski-pohjanmaalaista suota. Hiihtolatujen pohjat auttoivat erittäinkin urheilukeskuksen lähituntumassa lyhimpien osuuksien suunnistajia.

Osanottajamäärä jatkoi laskuaan. Viestiin lähti 172 joukkuetta. Kansainvälisyyttä edustivat neljä joukkuetta Venäjältä, kaksi Virosta ja yksi Ruotsista. Kotimaisia joukkueita oli siten enää 165. Vaikka Kaustisen Nuorten Jukola oli siihen asti pohjoisin, ei matka niin pitkä ja vaikea ollut, että se selittäisi osanottajamäärän laskua ja sitä paitsi oman maakunnan seurat olivat kaikin voimin mukana viestissä.

Osuusjako oli entisellään. Osuuspituudet olivat: 4,2+4,2+2,2+2,2+3,5+4,3+5,7 km. Hajontaerot olivat 200 metriä, ajassa vähän toista minuuttia. Erityisesti aivan lopussa asemiaan menettäneet nostivat keskustelun hajonnoista. Ankkuriosuudella oli putkiosuus puolessa välissä ja hajontarastit, joista toinen oli hiukan sivussa kulku-urana käytetyltä polulta, vielä aivan lopussa. Maalia lähestyvästä kärkiryhmästä jotkut joutuivat käymään tällä kauemmalla ja menettivät sekunteja. Heidän kuului tietysti sillä käydäkin, jotta kaikille tuli sama matka. Asiasta nousi pieni äläkkä, jossa pidemmän korren vetivät ne, joitten mielestä suunnistuskilpailu tulee ratkaista loppukirissä, ei matkalla suunnistaen. Jatkossa ei siten Nuorten Jukolan ankkurisosuuksien viimeisillä sadoilla metreillä enää ole ollut hajontaa.

Edellisvuoden kakkosen ja sitä edellisen vuoden voittajan Vehkalahden Veikkojen (VeVe) Simo-Pekka Fincke tuli keulassa ensimmäiseltä osuudelta ajallaan 23.52. Helpolla osuusvoittoa ei tullut, sillä Rasti-Nokian (RaN) Pirkka Hanttu jäi vain yhden, Angelniemen Ankkurin (AngA) Tuomo Mäkelä neljä ja Leningradin urheilukoulun Jevgeni Pjadishev viisi sekuntia eikä viidenteenkään , Eurajoen Veikkojen (EuVe) Timo Mikkolaan, ollut kuin 10 sekuntia. Kuudentena vaihtoi toisen venäläisen, Sestroretsin Nikolai Malishev (+0.19) ja häntä seurasivat Rasti-Jyryn Atte Honkonen (+0.45), Kangasalan Kisan (KangKi) Jussi Perlinen (+1.00), virolaisen Vörun Kalev Kuulase (+1.05) ja kymmenentenä Kouvolan Rastin (KouRa) Simo Mertanen (+1.07). Hyvin aloittivat siis ulkomaiset vieraamme. Viestin lopullinen voittaja, Paimion Rasti vaihtoi 3.20 johtavan jälkeen sijalla 52.

Väliaikatulokset 1. vaihdosta

Henkilökohtaiset ajat 1. osuudella

Deltan Riku Eronen vei toisella osuudella joukkueensa voittoon taidolla ja vauhdilla. Angelniemen Vesa Mäkinen vaihtoi toisena 15 sekuntia myöhemmin kannoillaan Oulun Suunnistajien (OuSu) Teemu Harju. Sitten vaihtoi parikymmentä sekuntia myöhemmin 3:n ryhmä, Vöru, Tampereen Pyrinnön (TP) ykkösjoukkue ja Lynx. Paimio oli vaihdossa 36. (+6.24).

Tilanne toisessa vaihdossa oli:

1. Delta 48.44, 2. AngA +0.05, 3. OuSu 0.17, 4. Vöru Mattias Puusepp 0.36, 5. TP I Hannu Saarijärvi 0.38, 6. Lynx Mårten Boström 0.40, 7. Leningrad Ilja Snegirev +0.58, 8. OK Botnia Simon Fröjdö +1.21, 9. Hyvinkään Rasti Juho Saarinen +1.47, 10. VeVe Erno Pakkala +2.13.

 

Nopeimmin osuuden kiersivät: Jarno Parkkinen Hylsy-97 23.21, Eronen Delta 23.24, Boström Lynx 23.41, Saarijärvi TP 23.53. 5 poikaa kellotti 24-25 minuuttia.

Väliaikatulokset 2. vaihdossa

Henkilökohtaiset ajat 2. osuudella

Nuorimpien tyttöjen osuus nosti viestin kärkeen Pyrinnön, jonka viestiä vei Maija Koivisto. Deltan Riina Valonen oli perässä 4 ja Lynxin Paula Iso-Markku parikymmentä sekuntia. Puolisen minuuttia Paulasta tuli neljän ryhmä, jonka kärjessä oli Pyrintö-kakkosen Outi Nieminen. Ensimmäisenä kolmannelta osuudelta tuli kuitenkin Hylsy-97-nimellä kulkenut joukkue 12 sekuntia ennen Pyrintöä.

Hylsy-97 oli Juvan Urheilijoiden ja Kangasniemen Kalskeen yhteisjoukkue, joka osallistui viestiin kilpailun ulkopuolella. Viestin alkuvuosina sallittiin 2-3 pikkuseuran muodostaa kilpailuun täysivaltaisina osallistuvia yhteisjoukkueita. Menettely oli tarkoitettu auttamaan pienten seurojen nuorisotyötä, ei paikkaamaan suurten paikkakuntien puutteita. Siksi yhteisjoukkueille piti hakea hyväksyntä liitolta. Kun menettelyn käyttö tarkoitukseensa osoittautui varsin vähäiseksi ja lupamenettely koettiin vaikeaksi, siitä luovuttiin. Tästä syystä savolaisten yhteisjoukkue, osallistui kisan ulkopuolella. Ja hyvin osallistuikin. Se aloitti sijalta 38/Juuso Tarkiainen, nousi toisella osuudella sijalle 4/Jarno Parkkinen, sitten vain 12-vuotias Silja Tarvonen vei joukkueen 12 sekunnin johtoon, jossa Petri Parkkinen piti sen 9 sekunnilla neljännellä osuudella, jonka jälkeen sijat vaihdoissa olivat 26/Päivi Sihvonen – 8/Salla Tarvonen ja maalissa 9/Toni Tarkiainen. Nämä ovat siis laskennallisia sijoja.

Vaihtotilanne neljännen osuuden alkaessa oli:

(Hylsy –97 1.06.59), 1. TP I 1.07.11, 2. Delta +0.04, 3. Lynx +0.35, 4. TP II +1.07, 5. Botnia Anne Filppula +1.10, 6. RaN Laura Suominen +1.16, 7. OuSu Mari Puhakka 1.25, 8. Leningrad Natalia Katolikova +2.09, 9. Helsingin Suunnistajat (HS) Ilona Haarlaa +2.25, 10. Turun Suunnistajat (TuS) +2.53.

Paimion nousu jatkui. Sija oli 15 ja eroa kärkeen 5.02.Vikkelimmät olivat: tykkijuoksun tehnyt ja harvassa olleita joukkueita 40 sijaa nostanut Pargas IF:n Linnea Biström 13.39 (aika tarkastettu), Henna-Riitta Tasanen Mynämäen Suunnistajat (MS) 15.09, Anni-Maija Fincke VeVe 15.21, Laura Suominen RaN 15.50.

Väliaikatulokset 3. vaihdossa

Henkilökohtaiset ajat 3. osuudella

Poikien saman pituiselta osuudelta tuli ensimmäisenä varsinaisena kisajoukkueena Lynxin Pentti Iso-Markku 1.09 ennen osuuden nopeinta HS:n Hannu Saviharjua, joka sijalta 9 lähtien oli ohittanut muut ja nelisenkymmentä sekuntia läheni Penttiäkin. Deltan Juha Kanto vaihtoi 1.20 Hannun jälkeen ja hänestä oli 40 sekuntia Pyrinnön ykkösen Juho Kinniin, josta oli yli 2 minuuttia seuraaviin. Vaikka joukkueiden järjestykset muuttuivatkin, joukkuemuutokset 10:n joukossa olivat pieniä, sillä vain sijoille 9 ja 10 tuli uudet haltijat. Joukkueiden väliset erot sen sijaan repesivät yllättävän suuriksi ja selviksi.

Tilanne neljän osuuden jälkeen oli:

(Hylsy –97 1.19.59) 1. Lynx 1.20.08, 2. HS +1.09, 3. Delta +2.29, 4. TP I +3.09, 5. Botnia Anders Åbacka +5.10, 6. RaN Janne Leppänen +5.36, 7. TP II Mika Rantanen 5.39, 8. Rajamäen Rykmentti (RR) Antti Räsänen +6.00, 9. Rasti-Jussit (RaJu) Juha-Matti Huhtanen +7.01, 10. Sibbo-Vargarna II (SV) Niklas Ståhl +7.08.

Paimio putosi hiukan ja vaihtoi sijalla 21 yli 8 minuuttia kärjen jälkeen.

Osuuden nopeimmat olivat: Saviharju HS 11.41, Iso-Markku Lynx 12.22, Jussi Uusitalo Eurajoen Veikot (EuVe) 12.56. Edellisen osuuden nopeimman, Linnea Biströmin, ajan alle pääsivät vielä Santeri Vaara Kankaanpään Suunnistajat 13.02, Matti Lindstedt Rastikarhut 13.16 ja Orientin Johan Bäckman 13.27.

Väliaikatulokset 4. vaihdossa

Henkilökohtaiset ajat 4. osuudella

Tavanomainen joukkojen kasaantuminen tapahtui 13-16-vuotiaitten tyttöjen viidennellä putkiosuudella. 12 ensimmäistä vaihtoi minuutin ja kärkikymmenikkö vain 45 sekunnin sisällä. Edellisillä osuuksilla saadut erot ja etumatkat valuivat siten kuiviin. Neljän kärki oli kuitenkin sama ja he kävivät keskenään kovan loppukirikamppailun, jossa lähtöjärjestys vähän muuttui. Kärkiryhmää ajoivat takaa ja melkein saavuttikin lähtöasetelmissaan kaksi ”junaa”: sijoilta 13-15 7,5 minuuttia ja sijoilta 24-31 10-11,5 minuuttia kärjen jälkeen lähteneet. Kovimman nousun teki Kouvolan Kirsi Vanhalakka, joka lähti 31:ntenä ja vaihtoi kuudentena.

Viidennen osuuden jälkeinen tilanne oli:

1. TP Jenni Aalto 1.52.20, 2. HS Hanna Ruhanen +0.02, 3. Delta Anu Kangasaho +0.03, 4. Lynx Katja Kolehmainen +0.03, 5. EuVe Lenita Lempainen +0.30, 6. KouRa Vanhalakka +0.30, 7. Keravan Urheilijat Päivi Surakka +0.38, 8. Suunta-Sepot (SuSe) Camilla Kulmala +0.39, 9. Kymin Suunnistajat (KyS) Sanna Tolsa +0.42, 10. TuS Sanna Malmivirta +0.45. Paimio vaihtoi sijalla 16, mutta eroa kärkeen oli enää 1.48.

 

Osuuden paras oli KouRan Vanhalakka 20.53 ja sitten seurasivat junan muut jäsenet Surakka KeU 21.12 ja Kulmala SuSe 21.36 sekä Malmivirta TuS 23.42.

Väliaikatulokset 5. vaihdossa

Henkilökohtaiset ajat 5. osuudella

Tyttöjen kuudennelle osuudelle oli siis hyvin tasainen lähtökohta ja parillakymmenellä joukkueella oli erittäin hyvät mahdollisuudet aivan terävimpään kärkeen. Lähtiessä kymmenestä parhaasta 7 piti kohtuullisesti asemansa, mutta kolmen paikalle tulivat uudet joukkueet. Niistä Deltan ykkönen putosi ratkaisevasti. Erot kasvoivat jonkin verran, sillä kymmenes joukkue oli keulasta lähes 4 minuuttia. Ensimmäisenä tuli vaihtoon Keravan Sini Turunen, joka oli päässyt vähän karkuunkin muilta. 40 sekunnin kuluttua saapui ryhmä, jossa olivat Kymin Salla Lehto, Pyrinnön Tuija Laine ja Lynxin Anna Leskinen. Runsas minuutti heistä tuli toinen kolmas ryhmä, Pyrinnön kakkonen, Paimio ja Kouvola. Jälleen runsas minuutti ja uusi kolmen ryhmä, Turku, Suunta-Sepot sekä KooVee.

Ennen ankkuriosuutta tilanne oli:

1. KeU 2.22.19, 2. KyS +0.39, 3. TP I +0.43, 4. Lynx +0.53, 5. TP II Maija Hurskainen +2.08, 6. PR Camilla Hellström +2.12, 7. KouRa Sini Lehto 2.19, 8. TuS Johanna Lapinniemi +3.28, 9. SuSe Hanna-Mari Mäkelä +3.40, 10. KooVee Janna Satri +3.52.

Väliaikatulokset 6. vaihdossa

Henkilökohtaiset ajat 6. osuudella

Kevään jälkeen 18 v. poikien rankin kärki oli Jonne Lakanen Delta, Antti Veijalainen MaMa, Visa Eronen Delta, Mikko Heikelä MS, Pasi Ikonen SiSe. Heistä kenenkään joukkue ei ollut tusinan parhaan joukossa, joten voitto tultaisiin ilmeisesti ratkaisemaan muiden toimesta. Keravan ankkurina oli Antti Virsu (rankisija 19), Kymin Ville Taussi (95), Pyrintö-ykkösen Jarkko Kerkola (22), kakkosen Eero Pietilä (41), Lynxin Juha-Pekka Vierinen (-) ja Paimion Markus Lindeqvist (26). Ylivoimaista suosikkia ei siten ollut. Ratkaiseviksi muodostuisivat siten päivän kunto, hermojen pitävyys – ja onni.

Maaston väliaikatiedot kertoivat, että kärjessä eteni neljän pojan ryhmä; Kerava, Paimio ja Pyrinnön kaksi joukkuetta. Kymi ja Lynx olivat jääneet. Sitten putosi Kerava. Noin kilometri ennen maalia 10.rastilla (koodi 60) tamperelaiset ”seurailivat toisiaan” tehden noin puolen minuutin virheen. Paimio pääsi rastille suoraan ja karkasi n. 100m. Lopullinen ratkaisu oli se, että Pietilä peesasi Kerkolaa vielä 11. rastilla pitemmälle hajonnalle (39), vaikka hänellä olisi ollut Paimion tapaan lyhyempi hajonta (45).

Nuorten Jukola 1997. Ankkuriosuuden ratkaisupaikat

Kartta. Ankkuriosuuden loppuosan rastit 60 – 39/45 – 61 – 38 – 100 = maali.

Lindeqvist osui varmasti viimeisillekin rasteille ja niin Paimion Rastin nuoret saivat tuuletella voittoa urheilukentän loppusuoralla. Pyrintöläisten kaksinkamppailussa ykkösen Jarkko Kerkola pääsi kymmenkunta sekuntia karkuun ja toiseksi ennen Eero Pietilää. Keravan Antti Virsu tuli runsaan minuutin kuluttua. Viidenneksi kiristi SV:n Jari Sillman 2.42 voittajasta nostettuaan 10 sijaa.

Kuudenneksi nousi Mynämäen Suunnistajat/ Mikko Heikelä, joka lähti sijalta 18 ja tuli kolmisenkymmentä metriä Jarin jälkeen. Deltan kakkosjoukkueen Visa Eronen tuli viitisenkymmentä metriä Mikon jälkeen (+3.02 kärkeen) ja Lynxin Vierinen kahdeksantena vähän hänen jälkeensä. HS:n Kari Salo oli maalissa yhdeksäntenä parikymmentä sekuntia Vierisen jälkeen ja Turun Jari Tamminen kymmenentenä näkötuntumalla Kariin (+3.43). Osuuden nopeimpia olivat: Pasi Ikonen SiSe 28.25, Mikko Heikelä MS 28.59, Jonne Lakanen Delta I 29.52, Jari Sillman SV 30.12, Visa Eronen Delta II 30.34, Markus Lindeqvist PR 30.52.

Lopputulokset joukkuejäsenillä

Henkilökohtaiset ajat 7. osuudella

Lopputulokset vaihtokohtaisin sijoituksin

Lopputulokset:

  1. Paimion Rasti 1 (Toni Tuominen, Pasi Nurmi, Heli Lyytikäinen, Olli Vesalainen, Terhi Ratia, Camilla Hellström, Markus Lindeqvist) 2.55.23,
  2. Tampereen Pyrintö 1 (Jouko Juntunen, Hannu Saarijärvi, Maija Koivisto, Juho Kinni, Jenni Laine, Tuija Laine, Jarkko Kerkola) 2.55.56,
  3. Tampereen Pyrintö 2 (Lauri Viitanen, Tuomas Takaluoma, Outi Nieminen, Mika Rantanen, Maria Pietilä, Maija Hurskainen, Eero Pietilä) 2.56.07,
  4. Keravan Urheilijat 1 (Jyrki Muukkonen, Tommi Kemppainen, Siru Parviainen, Teemu Kemppainen, Päivi Surakka, Sini Turunen, Antti Virsu) 2.57.12,
  5. IF Sibbo-Vargarna 1 (Janne Erlund, Jörgen Wickholm, Maria Sundström, Ben Wickholm, Lena Jauhiainen, Marianne Nyberg, Jari Sillman) 2.58.05,
  6. Mynämäen Suunnistajat-52 (Antti Rantala, Tomi Tasanen, Henna-Riitta Tasanen, Jaakko Heikelä, Annu Tyyskänen, Johanna Seppinen, Mikko Heikelä) 2.58.12,
  7. Delta 2 (Samuli Kunttu, Olli Moisander, Katja Karvinen, Erkki Mehtälä, Kati Lehtinen, Päivi Partanen, Visa Eronen) 2.58.25,
  8. Lynx 1 (Aleksi Leskinen, Mårten Boström, Paula Iso-Markku, Pentti Iso-Markku, Katja Kolehmainen, Anna Leskinen, Juha-Pekka Vierinen) 2.58.38,
  9. Helsingin Suunnistajat 1 (Tuomas Ernamo, Tapio Haarlaa, Ilona Haarlaa, Hannu Saviharju, Hanna Ruhanen, Tiina Kivimäki, Kari Salo) 2.59.00,
  10. Turun Suunnistajat 1 (Pekka Halla, Markku Rapo, Niina Nissilä, Arto Ranki, Sanna Malmivirta, Johanna Lapinniemi, Jari Tamminen) 2.59.06,
  11. Delta 1 (Harri Räty, Riku Eronen, Riina Valonen, Jukka Kanto, Anu Kangasaho, Mirkka Salmelin, Jonne Lakanen) 2.59.22,
  12. Eurajoen Veikot (Timo Mikkola, Aleksi Aaltonen, Noora-Sofia Ruotsalainen, Jussi Uusitalo, Lenita Lempainen, Marika Silvonen, Jani Vahala) 3.00.40,
  13. Rajamäen Rykmentti 1 (Tuomas Tervo, Aapo Lindberg, Matleena Ojapelto, Antti Räsänen, Maija Vehmas, Tiina Komssi, Petri Roine) 3.03.03,
  14. Suunta-Sepot 1 (Pasi Lahtinen, Mika Mustalahti, Sanna Kurki, Olli Siuko, Camilla Kulmala, Hanna-Mari Mäkelä, Vesa-Matti Routsi) 3.03.17,
  15. IF Femman 1 (Viktor Forss, Janne Liuko, Hanna Björkstrand, Christian Holm, Jenny Hjerpe, Ann-Sofie Sundelin, Sebastian Wester) 3.03.31,
16. IF Sibbo-Vargarna 2 3.03.54, 17. Angelniemen Ankkuri 1 3.04.58, 18. Vetelin Urheilijat 1 3.05.02, 19. Rasti-Nokia 1 3.05.05, 20. KooVee 1 3.05.18.
Logo

Perustiedot

Päivämäärä:
09.08.1997
Paikka:
Kaustinen
Järjestäjät:
Kaustisen Pohjan-Veikot

Päätoimihenkilöt

Kilpailun johtaja:
Lauri Kivelä
Ratamestari:
Eero Juola
Kilpailunvalvoja:
Tapani Patana VetU

Tulokset

Kartat

Nuorten Jukola
Appletti kuva
jpg – kuva

Kuvia

Nuorten Jukola 1997. Hajontakaavio.
Nuorten Jukola 1997. Ankkuriosuuden loppuosan rastit 60 - 39/45 - 61 - 38 - 100 = maali.