Nuorten Jukola 1989

Kouvolan Rasti vei nuoret Jukolan rastien etsijät Palomäen maastoon kilometrin verran kaupungin sydämestä. Maastosta löytyi sekä puistometsää että ryteikköjä ja kaikkea siltä väliltä. Korkeuserot olivat melkoiset ja polkuja oli runsaasti. Joittenkin kulkua ne helpottivat, jotkut kokivat niitten vuoksi vaikeuksia. Maaston erikoisuutena olivat rapakivikumpareet, joille oli kehitetty oma karttamerkkinsä. Kartta oli ensimmäisen kerran mittakaavassa 1:10.000 5 metrin korkeuskäyrin.

Järjestäjä hoiti muuten tehtävänsä mallikkaasti, mutta tilastonikkareiden ja muiden kiinnostuneiden ihmetykseksi viestistä julkaistiin Suunnistajassa vain lopputulokset ilman osuussijoituksia ja –väliaikoja. Niinpä seuraava esitys on puutteellinen ja se on erityisesti aikojen osalta konstruoitu eri lähteitä yhdistellen ja jälkilaskien.

Vaikka ilmoittautuneita joukkueita oli yli 200, lähtöviivalle asettui 199, joten tasaraja jäi vielä rikkomatta. Kansainvälisyyttä edusti kaksi Viron SNT:sta saapunutta joukkuetta. Osuuspituudet olivat keskimäärin: 4,1+4,0+2,7+2,7+4,5+4,5+6,6 km. Sarjajako oli entisellään. Hajonta oli muilla paitsi viidennellä osuudella.

Kilpailussa nähtiin harvinaisen paljon tasaisia kirikamppailuja, joissa yleisö eli innolla mukana. Hylkäämisiä väärällä rastilla käynnin vuoksi tuli aika runsaasti, vaikka erityistä syytä ei olisi pitänyt olla. Eräskin kuuden kilpailijan ryhmä kävi yhdessä väärällä rastilla ja tuli hylätyksi. Valvoja kysyikin ’Eikö seuroissa enää opeteta, että rastin koodi tulee aina tarkastaa?’

IK Falkenin Yvonne Gunell sai ’kunnian’ johdattaa tytöt ensimmäiseen vaihtoon. Hän oli ajallaan 24.02 9 sekuntia nopeampi kuin Lynx-ykkösen Terhi Hyttinen. Lynxin kakkosen Heidi Liljeström tuli kolmantena jonon kärjessä, kun 56 sekuntia Yvonne tulosta oli kulunut. Tampereen KooVeen Katja Honkala vaihtoi neljäntenä (25.10) ja tallinnalaisen OK Orionin Kirti Rebane viidentenä selvästi jääneenä (26.51). Hämeenlinnan Suunnistajien (HlS) Liisa Anttila (HlS) tuli kuudentena 2,5 minuuttia johtavasta ja sitten seurasivat Lynx-nelosen Suvi Arola (27,14) sekä Rasti-Vihdin (RaVi) Tanja Mähönen (27.16). Viestin tulevan voittajan, Vaasan lähellä Mustasaaressa kotipaikkaansa pitävän IF Femmanin Johanna Paro aloitti sijalla 9 aikanaan 27.17 ja edellisen vuoden NJ:n voittajan Reima -34:n ja Espoon Rastin fuusioseura Espoon Suunta sijalta 58 5,5 minuuttia johtavasta. Vaihdossa oli ensin harvempaa, kuten tavallista, mutta sitten joukko tiheni harvetakseen uudelleen. Johtavan jälkeen ensimmäisen minuutin aikana vaihtoi 3 joukkuetta, toisen minuutin aikana samoin 3, kolmannen 7, neljännen 16, viidennen 50 joukkuetta, mutta kuudennen minuutin aikana enää 20.

Lynxin kakkosen Jimmy Norrman vei joukkueensa johtoon toisella osuudella. Hän käytti osuuteen aikaa 23.43 ja vaihtoi 47 sekuntia ennen kuin HlS:n Ville Niskanen (osuusaikansa 24.00). Kolmanneksi nousi osuuden nopeimpana (21.50) Kokkolan Suunnistajien (KoS) Mika Hirvinen ohitettuaan 30 joukkuetta. Ruokolahden Suunnistajat (RuSu) oli neljäs, Oulun Suunnistajat (OuSu) viides ja seuraaavina Rajamäen Rykmentti (RR), Sibbo-Vargarna (SV) ja Femmanin 2000-luvun Jukoloissa Haldenin menestysjoukkueissa tutuksi tuleva maajoukkuemies Mats Haldin kahdeksantena. EsSun tuleva pyöräsuunnistusexpertti Jussi Mäkilä nosti joukkuettaan 30 sijaa 14:ksi nelisen minuuttia kärjestä. Lynx-ykkösen viestinviejä joutui hakuhommiin ja putosi sijalle 24 kuuden minuutin päähän kärjestä. Joukko luonnollisesti hajosi, sillä nyt 3 minuutin aikana johtavasta vaihtoi enää 8 ja viiden minuutin aikana 19 joukkuetta. Suurin ruuhka oli 8,5 minuuttia johtavasta, jolloin minuutin aikana vaihtoi yli 20 joukkuetta.

Toisen vaihdon tilanne oli:

1. Lynx II 48.44, 2. HlS 49.31, 3. KoS 50.53, 4. RuSu Mikko Halonen 51.33, 5. OuSu Kari Salonen 51.39, 6. RR Jani Pikkarainen 51.41, 7. SV Vesa-Pekka Melleri 51.41, 8. Femman 51.43, 9. RaVi Simo Havukorpi 51.49, 10. Orion Margus Aro 52.16.

Osuuden nopein oli siis KoS:n Hirvinen (21.50) ja sitten lähinnä seurasivat RuSun Halonen 22.19, RR:n Pikkarainen 22.39, SV:n Melleri 22.30, OuSun Salonen 22.32, HlS:n Niskanen 22.39 ja vielä 23 minuuttia alittaneina ainoat kärkikymmenikön ulkopuolelta Rasti-Lukon Lasse Torpo 22.51 ja Kokkolan GIF:n Peter Salo 22.57.

Nuorimpien tyttöjen osuudella johtoon kiri HlS:n Satu Mäkitammi osuuden nopeimmalla ajalla, 15.51. Lynxin kakkosen Henna Sorvari (oma aika 20.41) vaihtoi vasta 4 minuutin päässä ja OuSun Riitta Salonen (18.08) kolmantena vähän myöhemmin. Takaisin kärkipäähän nousseen Lynx-ykkösen Marika Boström (19.30) oli vaihdossa viides. Femmanin Sylvia Paro (22.52) antoi hiukan periksi ja vaihtoi 12:ntena 9.17 johtavan jälkeen. Kahdeksantena vaihtoi Suunta -941 (S941). Se oli jyväskyläinen suunnistuksen erikoisseura, jonka mm. aiemmissa NJ:issakin esiintyneiden Jyväskylän Kisa-Tovereiden ja Kensun suunnistajat olivat perustaneet. Myöhemmin sama seura esiintyy nimillä Suunta 101 (S101)ja Suunta-Jyväskylä.

Kolmannen vaihdon tilanne oli:

1. HlS 1.05.22, 2. Lynx II 1.09.25, 3. OuSu 1.09.47, 4. RR Piia Yrttiaho 1.10.30, 5. Lynx I 1.14.08, 6. Pargas IF (PIF) Josephine Lindroos 1.14.08, 7. KoS Nina Isoherranen 1.14.12, 8. S941 Johanna Toivonen 1.14.20, 9. RuSu Hanna-Kaisa Himanen 1.14.22, 10. Itä-Päijänteen Rasti (IPR) Riikka Häkkinen 1.14.23, 11. Rastikarhut Päivi Jonkka 1.14.32,

josta minuutin kuluessa vaihtoi vielä 10 joukkuetta. Ero johtavasta 20:nteen oli siten 10 minuuttia.
Osuuden nopeimmat olivat: Satu Mäkitammi HlS 15.51, Henni Palomäki RasKu 16.28 ja Elina Pienimäki RaJu 16.36.Neljännellä, nuorimpien poikien osuudella Hämeenlinnan Jarkko Mykkänen (oma aika 18.13) pystyi pitämään joukkueensa etumatkan yli kolmena minuuttina, vaikka Lynx-kakkosen Markku Kipinoinen vähän saavuttikin (17.27). OuSun Matti Karppinenkin (17.38) saavutti johtavaa ja EsSun Kimmo Karhu teki osuuden kolmanneksi nopeimman ajan nostaen joukkueensa neljänneksi.

Kärjen tilanne neljän osuuden jälkeen:

1. HlS 1.23.34, 2. Lynx II 1.26.49, 3. OuSu 1.27.16, 4. EsSu 1.29.15, 5. RR Toni Pikkarainen 1.29.39, 6. Lynx I Totte Packalen 1.29.21, 7. Femman Tomas Lågland 1.29.31, 8. TuS Juha Vaininen 1.29.59, 9. Järven (Tammisaaresta) Peter Roth 1.30.02, 10. Karkki-Rasti (KaRa) Jarkko Huovila 1.30.49 (Jukola-voittaja vv. 2000 ja 2003).

Kymmenen ensimmäisen aikaero oli siten vähän yli 7 minuuttia.
Osuuden nopein oli KooVeen Jukka Reunamäki, 13.37 eli 5 min/linnuntiekm. Kovaa vauhtia 14-vuotiaalle! TuS:n Juha Vaininen noteerasi 13.46. Sitten olivat ajoissa EsSun Karhu 14.29, KaRan Huovila 14.31, Järvenin Roth 14.34 ja Lahden Suunnistajien Ville Repo 14.50. Kahdeksan muutakin poikaa selvisi edellisellä osuudella samaa osuushajontaparia juosseen Satu Mäkitammen ajan alle.

13-16-vuotiaitten poikien viides osuus putkena oli kovaa laukkaa. Kun HlS:n suunnistajalla ei ollut aivan paras päivänsä ja Lynxin kakkosella alkoivat huiput ehtyä, kärkeen siirtyi Lynxin ykkösen Max Packalen 8 sekuntia ennen Femmanin Carl-Oskar Granbergia. Kun pojilla oli lähtiessä eroa 10 sekuntia, Granbergin osuusaika oli 2 sekuntia parempi ja osuuden paras. Kolmantena vaihtoi HlS.

Viidennen vaihdon tilanne:

1. Lynx I 1.54.54, 2. Femman 1.55.02, 3. HlS Tero Viljanen 1.56.39, 4. Kangasalan Kisa (KangKi) Mikko Lepo 1.57.43, 5. Hyvinkään Rasti (HyRa) Arto Lilja 1.58.02, 6. TuS Tommi Tölkkö 1.58.03, 7. KaRa Tero Koponen 1.58.04, 8. Orion Sander Annus 1.58.15, 9. OuSu Mikko Karppinen 1.58.19, 10. EsSu Manu Mutka 1.58.22.

Tapahtui normaali putkiosuuden kasaantuminen. Ero johtavasta kymmenenteen oli enää 3,5 minuuttia.
Osuusajoissa oli nopein siis Femmanin Granberg, 25.31 ja Packalen seuraavana 25.33. HS:n Aarto Hirvi oli kolmas, 26.16 ja sitten seurasivat KangKin Lepo, 26.36, HyRa-kakkosen Sampo Sillanpää 26.43 ja Orionin Annus 26.51.

Lynxin Monica Boströmillä oli herkkupaikka lisätä joukkueensa etumatkaa, mutta oululaiset vannoivat Mari Lukkarisensa ottavan helposti kiinni edellään lähteneet. Näillä kahdella olikin kärkipään lähtijöistä kovimmat meriitit. Vaihtoalueella olijat epäilivät, että rastimiehiltä oli jäänyt kärki huomaamatta, kun väliajoissa ensimmäisiksi kuulutettiin kymmenentenä lähtenyt EsSun Astra Francke ja 17:ntenä matkaan päässyt Ounasvaaran Hiihtoseuran (OH) Terhi Holster. Kun Monica ja Mari kävivät rastilla paljon myöhemmin, totuus paljastui. Tytöille oli käynyt ”yhteiskämmi”. Kova keskinäinen kilpa taisi johtaa epätarkkuuteen.

Astra piti piikkipaikan vaihtoon saakka (osuusaika 29.22) ja oli vaihdossa 9 sekuntia ennen kuin Terhi, joka oli selvästi osuuden nopein (26.49). Femmanin Tuovi Hahto viipyi 32.28 ja vaihtoi 12 sekuntia Astran jälkeen. Runsaan minuutin Tuovin jälkeen vaihtoi Orion, jonka Vivi-Ann Soots oli tehnyt hyvän juoksun (31.01). Mari Lukkariselta kului 35.07 ja hän vaihtoi yhdeksäntenä. Monicalla kului vielä vähän enemmän (38.58) ja tuloksena oli vaihdossa 10. sija. Tulosluettelosta ilmenee selvästi, että maassa oli muutamia ’puolen tunnin alittajia’, mutta pian kärkijoukkueiden jälkeen ajat olivat 38-45 minuuttia. Vanhimmista tytöistä oli jo silloin pulaa.

Kärjen tilanne ankkureiden lähtiessä matkaan oli:

1. EsSu 2.27.18, 2. OH 2.27.27, 3. Femman 2.27.30, 4. Orion 2.29.16, 5. KangKi Kirsi Reiman 2.29.39, 6. HyRa Kaisa Saviaho 2.31.18, 7. KaRa Nina Liukkonen 2.33.09, 8. RR Mervi Väisänen 2.33.25, 9. OuSu 2.33.26, 10. Lynx I 2.33.52.

Osuuden nopeimmat olivat: Terhi Holster OH 26.49, Eija Kujansuu KooVee 28.15, RuSun Johanna Tiira 29.11, Francke EsSu 29.22, Marika Nylund Falken 29.22 ja Kirsi Lehtola Maarian Mahti 29.55.

Orionin ankkuria ei tunnettu, mutta alkumetreistä voi päätellä, että edellä lähteneiden normaalisuorituksella hänestä ei ole näille suurta uhkaa. Vaan mistä sen suunnistuksessa tietää? Edellisvuoden NJ:n voittaja, EsSun Antti Väyrynen ja Femmanin, jo kahdessa aikuisten Jukolassa käynyt, juoksuvoimainen Jan Torrkulla arvioitiin vahvemmiksi kuin kokemattomampi OH:n Pekka Varis. Tosin Janin keväällä loukkaantunut nilkka oli estellyt aiemmin kesällä matkantekoa. Nyt se enää vaivannut ja hän liikkui maastossa vauhdilla ja virheittä ja teki koko ajan eroa muihin. Hän oli hyvällä osuusajallaan maalissa ylivoimainen voittaja 3 minuuttia ennen Anttia. Lynxin ykkösen Jussi Aumo teki osuuden nopeimman ajan ja nosti joukkueensa ohi OH:n kolmanneksi 4,5 minuuttia Femmanista. Oulun Suunnistajien Mikko Salonen nosti joukkueensa viidenneksi. Kuudentena tuli maaliin HyRa Jyrki Nikkisen ankkuroimana. Aikaero voittajasta kymmenenteen oli vähän alle 10 minuuttia. Pitkään kärkipäässä ollut HlS päätyi sijalle 14.

Nopeimpia osuusaikoja:

Jussi Aumo Lynx 35.55, Reko Martti TP 36.07, Jouni Kahelin S941 37.08, Jouni Mähönen RaVi 37.18, Juha Suominen PR 37.25, Torrkulla Femman 37.51, Jukka Lanki LHR 38.01.


Nuorten Jukola 1989. Voittajajoukkue IF Femman: Sylvia Paro, Johanna Paro, Tuovi Hahto, Carl-Oscar Granberg, Mats Haldin, Jan Torrkulla, Tomas Lågland. Kuvaaja: Anders Vestergård

 

Lopputuloksia (tässä esitetty tulosluettelo on Suunnistaja-lehdessä julkaistu. Se poikkeaa sijoilla 10-19 täysin kilpailupaikalla esitetystä ja jaetusta):

  1. 1. IF Femman I (Johanna Paro, Mats Haldin, Sylvia Paro, Tomas Lågland, Carl-Oskar Granberg, Tuovi Hahto, Jan Torrkulla) 3.05.47,
  2. 2. Espoon Suunta I (Paula Porkola, Jussi Mäkilä, Maria Hoffman, Kimmo Karhu, Manu Mutka, Astra Francke, Antti Väyrynen) 3.08.45,
  3. 3. Lynx I (Terhi Hyttinen, Mika Juntto, Marika Boström, Totte Packalen, Max Packalen, Monika Boström, Jussi Aumo) 3.10.13
  4. 4. Ounasvaaran Hiihtoseura I (Päivi Merkkiniemi, Petri Andersson, Pia Nurmela, Jarno Pukema, Vesa Varis, Terhi Holster, Pekka Varis) 3.10.58,
  5. 5. Oulun Suunnistajat I (Johanna Kaakinen, Kari Salonen, Riikka Salonen, Matti Karppinen, Mikko Karppinen, Mari Lukkarinen, Mikko Salonen) 3.12.06,
  6. 6. Hyvinkään Rasti I (Tea Ikäheimonen, Jussi Partanen, Paula Tukiainen, Sami Huhtala, Arto Lilja, Kaisa Saviaho, Jyrki Nikkinen) 3.13.38,
  7. 7. Rajamäen Rykmentti I (Päivi Tolvanen, Jani Pikkarainen, Piia Yrttiaho, Toni Pikkarainen, Vesa Pirinen, Mervi Väisänen, Marko Väisänen) 3.14.17,
  8. 8. Suunta –941 I (Katja Talala, Jari Liuha, Johanna Toivonen, Tero Junttila, Mika Maukonen, Milla Vehkaoja, Jouni Kahelin) 3.14.48,
  9. 9.Turun Suunnistajat I (Taina Aliknaapi, Sami Virta, Marjaana Koiranen, Juha Vaininen, Tommi Tölkkö, Piia Vaininen, Erkki Hellsten) 3.14.51,
  10. 10. Tampereen Pyrintö I (Ulla Kaukinen, Ilkka Nurminen, Virpi Aalto, Jari Takaluoma, Sari Takaluoma, Riitta Korpela, Reko Martti) 3.15.39,
  11. 11. Karkki-Rasti 1 (Teija Frosterus, Jan Hopearuoho, Päivi Nikander, Jarkko Huovila, Tero Koponen, Nina Liukkonen, Jari Laine) 3.18.11,
  12. 12. KooVee 1 (Katja Honkala, Mikko Huhtanen, Tuula Suutarinen, Jukka Reunamäki, Lassi Heliö, Eija Kujansuu, Petri Heliö) 3.18.20,
  13. 13. Lynx 2 (Heidi Liljeström, Jimmy Norrman, Henna Sorvari, Markku Kipinoinen, Janne Aumo, Irene Liljeström, Tero Aaltonen) 3.18.35,
  14. 14. Hämeenlinnan Suunnistajat 1 (Liisa Anttila, Ville Niskanen, Satu Mäkitammi, Jarkko Mykkänen, Tero Viljanen, Heli Haapea, Esa Vesterinen) 3.19.32,
  15. 15. Rasti-Lukko 1 (Piia Kärkkäinen, Lasse Torpo, Maria Silven, Juha Lehtinen, Jan-Erik Sarparanta, Sari Koivunen, Lassi Virtanen) 3.19.52,
    16. Kangasalan Kisa 1 3.20.03,
    17. Helsingin Suunnistajat 2 3.20.05,
    18. Ruokolahden Suunnistajat 1 3.20.55,
    19. OK Orion 1 URS (EST) 3.21.02,
    20. Eurajoen Veikot 1 3.22.39.
Logo

Perustiedot

Päivämäärä:
05.08.1989
Paikka:
Kouvola, Palomäki
Järjestäjät:
Kouvolan Rasti

Päätoimihenkilöt

Kilpailun johtaja:
Mikko Salonen
Ratamestari:
Jaakko Saarilaakso
Kilpailunvalvoja:
Seppo Bütt SipRa

Tulokset

Kuvia

Nuorten Jukola 1989. Voittajajoukkue IF Femman: Sylvia Paro, Johanna Paro, Tuovi Hahto, Carl-Oscar Granberg, Mats Haldin, Jan Torrkulla, Tomas Lågland. Kuvaaja: Anders Vestergård