Jyväs-Jukola 1997

Ennätysmäiset yli 11 000 osanottajaa saapui parin kilometrin päässä Jyväskylän keskustasta Killerjärven raviradalla sijaitsevaan kilpailukeskukseen kilpaillaakseen Laajavuoren ulkoilualueella ja sen takamaastoissa.
Koska Jyväskylässä asuu kymmeniä opiskelevia suunnistajia, maasto julistettiin ulkoiluteitä lukuun ottamatta heti kisan myöntämisen jälkeen harjoitus- ja kilpailukieltoon. Ennen tapahtumaa oli melkoisesti keskustelua, että joillekin voi olla etua maaston tuntemisesta ja että se on liian helppo Jukolaan. Kilpailu oli kuitenkin vaativuudessaan ja suunnistuksellisuudessaan varmaan monelle yllätys. Kisan jälkeen eivät tasapuolisuutta kiistäneet eivätkä liioin maastoa eikä Kari, Kaapro, Häkkisen ja Pasi Liuhan laatimia ratoja moittineet aiemmat epäilijätkään. Tulosluettelon henkilökohtaisten aikojen perusteella vaikutti olleen enemmin haittaa kuin etua maaston ennakkotuntemuksesta. Ja sanoivatpa monet usein mukana olleet nuoret Jyväs-Jukolaa vaikeimmaksi Jukolakseen. Kilpailukarttojen osalta oli ensimmäistä kertaa käytössä mittakaava 1:10 000. Miehillä se oli käytössä kahdella osuudella ja venloilla kaikilla osuuksilla. 

Suunta 101 toimi järjestäjänä ja onnistui Jukola-laadun mukaisesti. Matti J. Koski oli päättänyt urakkansa Jukolan valvojana ja kisa oli Pekka Nikulainen ensimmäinen tehtävässä. Kilpailun suojelijana toimi Opetusministeriön Jyväskylästä lähtöisin ollut kansliapäällikkö Vilho Hirvi. Viestin sanoma osoitettiin Jyväskylän yliopiston liikuntatieteelliselle tiedekunnalle, joka valmistaa liikunnan opettajia ja siinä toivottiin, että näille opetetaan suunnistusta, jotta he voivat sitten välittää taitoa työssään eteen päin.

Tapahtuman aikana ajoittain alueen yli pyyhkäisi sadekuuroja, rankkojakin, mutta ne eivät pahemmin kisatunnelmaa häirinneet. Varsinkaan, kun maaliviitoituksella oli tarjolla suojapaikaksi raviradan sisäkatsomo.

Katsomon katolla sijainneen kuuluttamon erittäin asiantunteva selostustiimi otti maaliin vastaan viimeisimmätkin joukkueet. Selostuksen oheen liitetty musiikki aiheutti ristiriitaisia tuntemuksia osanottajien keskuudessa.Venlojen viestin aloitusosuudella sattui valitettava tapaus. Hiihtosuunnistuksessa aikanaan SM-tasolla kilpaillut 37-vuotias nainen sai viimeisen rastin jälkeen vaihtoviitoituksella sairauskohtauksen ja menehtyi paikalle pian tulleesta avusta huolimatta. Tapaus oli laatuaan ensimmäinen Jukolan historiassa.

Venlojen viesti

Kyseessä oli 20. Venlojen juhlaviesti. Sen kunniaksi lähtöviivalle asettui ennätysmäärä eli 645 joukkuetta, joiden kaikki jäsenet vuorollaan kukitettiin vaihtoon ja maaliin saapuessa.

Norjalaiset olivat olleet vahvoja Tiomilan Tvåmilassa: Bäkkelagets SK voitti, Halden SK oli toinen ja Nydalens SK neljäs. Väliin mahtui Ruotsin OK Ravinen. Liedon Parma oli viides ennen Angelniemen Ankkuria ja Pargas IF:ää. Kotimaisin joukkuein käydyssä Isotonicissa Tampereen Pyrintö oli ollut joutuisin ennen Lietoa ja Paraista. Valistunut arvaus oli, että näiden joukosta Venlojen voittaja löytyy.
Kilpailun ratamestari Kaapro Häkkinen oli ennakkoon antanut julki kuvauksensa eri osuuksista, niiden luonteesta, vauhdista jne. Kilpailijat luonnehtivat niitä jälkikäteen hiukan huumorimielisiksi, jos kohta ne kertoivat siitäkin, mitä tuleman piti.

Ensimmäinen osuus oli 6,8-7,0 km. Sitä ratamestari Kari,Kaapro, Häkkinen kuvasi ’rauhallisen leppeä, jossa aloituksen jännittävyys ja kiihkeä tunnelma tuovat riittävän vaikeuden, jota lopun syherikkö tehostaa’. Mutta voiko aloitus olla leppeä? Syherikkö tekikin tehtävänsä. Osuuden 15 rastia kiersi nopeimmin Linköpings OK:n Catarina Öberg, joka tuli vaihtoon 13 sekuntia ennen Domnarvets GoIF:n viestinviejätärtä. Kolme seuraavaakin olivat Ruotsista, OK Tyr, Sundsvalls OK ja Tullinge SK. Kuudentena tuli Kalevan Rasti, ainoana suomalaisena 10:n joukossa (!), sillä sen perässä tulivat Bäkkelaget, IFK Södertälje, Sundbybergs IK ja Stora Tuna IK. Lieto oli 11. ja Parainen 20. jo lähes 3 minuuttia kärjestä. Halden oli 18., mutta Nydalen tuli vasta sijalla 47, melkein 7 minuutia johtavasta. Hajontaa oli syntynyt kovasti.

Väliaikatuloksia 1. vaihdosta

Toinen osuus oli vain 4,7-4,9 km. Sen kuvaus kertoi olevan ’lyhyt ja helppo – tosin vain hyväkuntoisille ja erittäin taitaville. Se antaa mahdollisuuden karkaamiseen’. Radan kiersi nopeimmalla yksityisajalla Liedon Anniina Paronen, joka vaihtoi kärjessä. Kovin karkuun hän ei päässyt, sillä Domnarvet ja Bäkkelaget olivat alle 20 sekunnin päässä. Sundsvall oli edelleen neljäntenä. Sen ero kärkeen oli yli 1,5 min ja pian sen jälkeen vaihtoi Linköping. Yli 3,5 min. kuluttua johtavasta vaihtoivat pienin eroin Tullinge, Parainen, Tyr, Espoon Suunta, Pyrintö, KR ja 12:ntena Södertälje.

Väliaikatuloksia 2. vaihdossa

Henkilökohtaisia tuloksia 2. osuudelta

Kolmas osuus oli saman pituinen kuin toinen. Siitä kerrottiin ’helppo, mutta hajonnat ovat tehokkaat’. Sillä Bäkkelagetin Hanne Staff rynni kärkeen ja vaihdossa eroa Domnarvetiin oli 43 sekuntia. Kolmantena vaihtoi Lieto (+2.14) ja viidentenä osuuden parhaalla ajalla Angelniemen Ankkurin Kirsi Tiira (+4.27). Angelniemen kintereillä vaihtoivat Sundsvall, Nydalen ja Tullinge sekä pian niiden jälkeen KR, Pyrintö ja Södertälje (11., +5,5 minuuttia). Parainen oli 14. Halden joutui lopullisesti ulos voittokuvioista pudottuaan sijalle 58. Purivatko hajonnat vai mikä, kun terävimmän kärjen erot kasvoivat tämänkin verran? Ratamestari lupasikin ’osuus on epädemokraattinen, se suosii hyviä ja sortaa heikkoja’. Siinäkö selitys?

Väliaikatuloksia 3. vaihdossa

Henkilökohtaisia tuloksia 3. osuudelta

Ankkuriosuuden pituus oli 7,3-7,4 km ja sillä oli 18 rastia. Se oli kuvauksen mukaan ’suunnistuksellinen helmi’. Bäkkelagetin Hanne Sanstadilla ei ollut vaikeuksia rastien löytämisessä eivätkä ’raastavat ylämäet olleet repineet hänen keuhkojaan’, vaan hän oli ensimmäisenä maalissa yli kolme minuuttia ennen seuraavia. Viisi joukkuetta oli toisiinsa lähituntumassa kilpailemassa seuraavista sijoista. Södertäljen hyvin noussut Katarina Borg tuli toisena, Sundsvallin Annika Zell kolmantena ohitettuaan loppukirissä Angelniemen Johanna Asklöfin kahdella sekunnilla ja tälle jäi Domnarvet viisi sekuntia. Lieto oli kuudes, Nydalen seitsemäs ja sitten tulivat maaliin OK Orion, Tullinge ja Kalevan Rasti. Tampereen Pyrintö oli 11., OK Ravinen 14. ja Haldenin loppusijoitus oli 24. Osuuden nopein oli Rajamäen Rykmentin Katja Honkala.

Bäkkelaget siis uusi vuoden takaisen voittonsa. Joukkue oli sama, mutta juoksujärjestys poikkesi edellisestä.

Lopputulokset joukkuejäsenillä

Lopputulokset vaihtokohtaisin sijoituksin

Henkilökohtaisia tuloksia 4. osuudelta


Jyväs-Jukola 1997. Paras suomalaisseura Venlojen viestissä. Angelniemen Ankkuri joukkueella Ulla Lahtinen (oik.), Marika Mikkola, Kirsi Tiira ja Johanna Asklöf. Kuva Olavi Mäki.

Parhaat tulokset:

  1. 1. Bäkkelagets SK 1 NOR 2.47.32 (Torunn Fossli-Sethre 7-46.27, Yvette Hague 3-1.19.57, Hanne Staff 1-1.55.23, Hanne Sandstad)
  2. 2. IFK Södertälje 1 SWE 2.50.56 (Jeannette Enckell 8-46.30, Anita Seger-Wehlin 12-1.23.30, Monica Hatlen 10-2.00.45, Katarina Borg)
  3. 3. Sundsvalls OK 1 SWE 2.51.05 (Karin Hellman 4-46.12, Karin Noborn 4-1.21.24, Katarina Allberg 5-1.59.52, Annika Zell)
  4. 4. Angelniemen Ankkuri 1 2.51.07 (Ulla Lahtinen 32-50.15, Marika Mikkola 15-1,27,01, Kirsi Tiira 4-2.02.00, Johanna Asklöf),
  5. 5. Domnarvets GoIF 1 SWE 2.51.12 ( Marika Nylund 2-46.04, Anna Nordanbro 2-1.19.50, Jenny Pålsson 2-1.56.06, Karolina Arewång)
6. Liedon Parma 1 2.51.27, 7. Nydalens SK 1 NOR 2.51.54, 8. OK Orion 1 SWE 2.53.42, 9. Tullinge SK 1 SWE 2.53.47, 10. Kalevan Rasti 1 2.54.04, 11. Tampereen Pyrintö 1 2.56.00, 12. OK Tyr 1 SWE 2.56.26, 13. Linköpings OK 1 SWE 2.56.34, 14. OK Ravinen 1 SWE 2.56.41, 15. Hämeenlinnan Suunnistajat 1 2.56.43.

Jukolan viesti

Jukolan viestinkin lähtöviivalle asettui ennätysmäärä eli 1172 veljessarjaa. Ennakkoarviot voittajasta kallistuivat kovasti ulkomaille, sillä Tiomilassa paras suomalaisjoukkue, Kalevan Rasti, oli vasta 9. Miestenkin viestin siellä voitti Bäkkelagets SK, jolle IK Hakarpspojkarna jäi yli neljä minuuttia sekä seuraavat Halden SK, IFK Södertälje ja Ronneby OK muutaman sekunnin enemmän. Kotimaisen, tosin vain 4-osuuksisen, Isotonicin paras oli ollut Turun Suunnistajat SK Pohjantähti toinen. Pohjantähti oli kotimaisen viestiliigan johdossa ennen Jukolaa.

Linköpings OKn miesaloittaja, Fredrik Sturesson, ei ollut seuransa Venla-aloittajaa huonompi, vaan tuli vaihtoon 12,2 km:n taipaleelta ensimmäisenä vieläpä reilun minuutin erolla 14 miehen kärkiletkaan, jota johti venäläisen OK Ladogan Ilia Gusev, vaikka hän oli joutunut lähtemään takarivistä numerolla 1001. Oli siinä ollut ohitettavaa. Kolmantena tuli ruotsalainen OK Triangeln, neljäntenä OK77 ja viidentenä Suomusjärven Sisu. Halden oli 12. (+1.36), Bäkkelaget 91. (+5.52), KR 128. (+8.32) ja edellisvuoden voittaja TuS 233. (+12.09). Keski-suomalainen maasto oli osoittautunut hiukan yllätykselliseksi. Vaikka viesti alkoi jo klo 22.30, lamput olivat tarpeen synkistä pilvistä johtuvan pimeyden vuoksi.

Väliaikatuloksia 1. vaihdosta

Toinen osuus oli kilometriä lyhyempi. Sen pimeydessä teki Lounais-Hämeen Rastin hiihtosuunnistaja Jukka Lanki hyvää työtä ja nosti joukkueensa kärkeen 7 sekunnin erolla Anttolan Urheilijoiden Petri Noposeen. Norjalainen Indre Östfold vaihtoi kolmantena ennen Haldenia, Eräpirkkoja ja Ikaalisten Nousevan Voiman kakkosta. IKHP oli sijalla 39, KR 57., Bäkkelaget 63. (+7.47) ja TuS 78. (+9.20). Osuuden rastit kiersi nopeimmin OK Tisarenin Per Anders Bergman. Koska kärjen suomalaisjoukkueiden jatkomiehet eivät olleet maailman huipputasoa ja muut suosikit olivat jääneet, vaikkeivät vielä kuitenkaan ratkaisevasti, tilanne vaikutti Haldenille hyvin suotuisalta.

Väliaikatuloksia 2. vaihdossa

Henkilökohtaisia tuloksia 2. osuudelta

Kolmas, pilvisen kesäyön pimeydessä juostu osuus oli 13 km. Osuudelle tyypillisiä suuria heittoja ei nyt tapahtunut. Ensimmäisenä kiri vaihtoon Östfoldin Tore Sandvik reilua minuuttia ennen lohjalaisen Deltan Miika Hernelahtea. Parikymmentä sekuntia hänen jälkeensä vaihtoi hyvän juoksun tehnyt IFK Göteborgin Martin Larsson ja sitten seurasivat pienin eroin Kils OK, Nydalens SK, Anttola, Eräpirkat, Espoon Suunta, LHR ja Halden kymmenentenä (+2.14). TuS nousi hyvin ja oli 18. (+6.13), mutta Bäkkelagetin mahdollisuudet kärkeen menivät lopullisesti, kun se putosi vielä pari sijaa. Osuudella piti selvästi kovinta vauhtia norjalaisen IL Imåsin Viggo Mölund.

Väliaikatuloksia 3. vaihdossa

Henkilökohtaisia tuloksia 3. osuudelta

Neljäs osuus oli hajonnasta riippuen 7,2-7,4 km. IFK Göteborgin Jacob Ödum vei joukkueensa johtoon ja Espoon Suunnan Janne Hartman vaihtoi 14 sekuntia myöhemmin. Halden, Nydalen ja Kils vaihtoivat noin minuutin sisällä johtavasta. Lisää norjalaisväriä tuli, kun seuraavana runsaan kaksi minuuttia johtavan jälkeen vaihtoi norjalainen Østfold OK, minuuttia myöhemmin Delta ja siitä parin minuutin päässä Pan Kristianstad, IFK Södertälje, Pargas ja IFK Lidingö yhtenä ryhmänä. TuS oli noussut sijalle 12 (+5.09). Osuuden nopein oli Södertäljen Panu Piiparinen, Kangasalan Kisan miehiä, joka pari vuotta oli Södertäljen väreissä.

Väliaikatuloksia 4. vaihdossa

Henkilökohtaisia tuloksia 4. osuudelta


IFK Göteborgin Jacob Ödum on tullut kärjessä 4. osuudelta. Janne Hartman, Espoon Suunta, lähettää Matti-Pekka Vannisen toisena 5. osuudelle. Kuva Seppo Bütt.Viides osuus oli 12 km eivätkä aamun valjetessa kärkimiehetkään tarvinneet lamppuja. Osuudelta tuli kärjessä kolmen ryhmä, jonka nopein loppukirissä oli Göteborgin tanskalainen Torben Skovlyst ennen Haldenin myös tanskalaista Chris Terkelseniä, josta Espoon Suunnan Matti-Pekka Vanninen jäi kolmisenkymmentä metriä. Delta vaihtoi neljäntenä pari minuuttia ryhmän jälkeen, Nydalen seuraavana 4.22 kärjestä heti perässään OK Kolmården. Sen jäljessä 45 sekuntia vaihtoi jälleen 10:n joukkoon palannut Anttola, heti jäljessään Tolered-Utby, TuS ja Pargas IF. Nopeimmin tämän osuuden kiersi oululaisen SK Pohjantähden Keijo Parkkinen, joka nosti alkuosuuksilla kompuroineen joukkueensa 17:nneksi.

Väliaikatuloksia 5. vaihdossa

Henkilökohtaisia tuloksia 5. osuudelta

Kuudes osuus oli jälleen lyhyt, 6,5 km ja kilpailijoiden mukaan helpoin, pikataival. Halden nousi johtoon Bernt Björnsgaardin ansiosta. Hän vaihtoi 1.26 ennen EsSun Juha Miettistä, jonka perässä oli heti Deltan Jarkko Huovila. Siitä oli minuutti Göteborgiin ja yli kolme yhdessä vaihtaneisiin Lidingöhön ja Paraisiin, joista 40 sekuntia jääneenä vaihtoi Pohjantähti. Sen Teuvo Heimonen oli osuuden nopein; siis toinen peräkkäinen kärkiaika joukkueelle. Muutaman sekunnin välein Heimosen jälkeen vaihtoivat Anttola, TuS ja Nydalen kymmenentenä (+6.21).

Väliaikatuloksia 6. vaihdossa

Henkilökohtaisia tuloksia 6. osuudelta

Ankkuriosuus oli 14,7 km ja sillä oli peräti 24 rastia. Oli siinä kilpailijoilla kartan taittelua, että leimausruudukko oli kaiken aikaa helposti käsillä. Haldenin huippuankkuri Petter Thoresen ei antanut muille yllättämisen mahdollisuutta. Hän juoksi osuutensa parhaan ajan ja kärjessä lähtiessä sellaisella saa varman voiton.


Halden SK:n ankkuri Petter Thoresen vastaanottaa Jukolan viestin sanoman kilpailun johtajalta Esko Junttilalta. Kuva: Hannele Laakso.

Thoresenin takanaan käytiin kovaa ja vaihtelevaa kisaa seuraavista sijoista. Pohjantähden Timo Karppinen oli jo kiinni hopeassa, mutta lopussa tuli pieni pummi ja niin Paraisten Kenneth Cederberg ja Lidingön norjalainen Holger Hott Johansen pääsivät ohi. He olivat myös osuuden yksityisajoissa toinen ja kolmas. Parainen hävisi Haldenille 6.09 ja Lidingö 6 sek. enemmän. Vielä Deltakin kiristi viitoituksella neljänneksi Pohjantähden ohi minuutin Lidingöä jäljessä. Kuudentena tuli maaliin Nydalen, seitsemäntenä Göteborg, kahdeksantena Espoon Suunta ja sitä seurasivat Kolmården ja Bäkkelaget (+8.46).

Lopputulokset joukkuejäsenillä

Lopputulokset vaihtokohtaisin sijoituksin

Henkilökohtaisia tuloksia 7. osuudelta

Parhaat tulokset:

  1. 1. Halden SK 1 NOR 8.04.46 (Dickie Jones 12-1.17.07, Torgeir Snilsberg 4-2.29.39, Joacim Carlsson 10-3.59.42, Anders Björnsgaard 3-4.47.45, Chris Terkelsen 2-6.01.19, Bernt Björnsgaard 1-6.38.40, Petter Thoresen)
  2. 2. Pargas IF 1 8.10.55 (Janne Lehto 39-1.18.44, Markku Virtala 36-2.35.06, Vesa Koskinen 13-4.01.51, Samuli Salmenoja 10-4.52.06, Jaakko Järvistö 10-6.06.33, Sören Nymalm 6-6.43.35, Kenneth Cederberg)
  3. 3. IFK Lidingö SOK 1 SWE 8.11.01 (Per Spik 38-1.18.44, Magnus Bergman 15-2.31.57, Jonas Giding 12-4.01.15, Casper Giding 11-4.52.07, Asgeir Mjösund 12-6.07.10, Fredrik Löwegren 5-6.43.34, Holger Hott Johansen)
  4. 4. Delta 1 8.12.00 (Jari Laitamäki 27-1.18.28, Marko Loukkalahti 10-2.31.47, Miika Hernelahti 2-3.58.34, Markku Kaartinen 7-4.50.17, Jani Lakanen 4-6.03.16, Jarkko Huovila 3-6.40.08, Petri Forsman),
  5. 5. SK Pohjantähti 1 8.12.04 (Ari Männikkö 127-1.23.59, Tarmo Hemmilä 66-2.37.10, Matti Korpela 52-4.07.19, Timo Partanen 41-4.58.53, Keijo Parkkinen 17-6.08.00, Teuvo Heimonen 7-6.44.15, Timo Karppinen)
6. Nydalens SK 1 NOR 8.12.23, 7. IFK Göteborg 1 SWE 8.12.35, 8. Espoon Suunta 1 8.12.56, 9. OK Kolmården 1 SWE 8.13.28, 10. Bäkkelagets SK 1 NOR 8.13.32, 11. Turun Suunnistajat 1 8.14.26, 12. Anttolan Urheilijat 8.14.57, 13. Ikaalisten Nouseva Voima 1 8.17.41, 14. IK Hakarpspojkarna 1 SWE 8.17.46, 15. Kalevan Rasti 1 8.17.49.

Jyväs-Jukolan sanoma:

Suven yöttömänä yönä, halki tuoksuvien metsien ja yli Keski-Suomen huikeiden mäkien olemme me Jukolan suunnistajat kuljettaneet perinteistä viestiämme.
Tänä itsenäisen Suomen juhlavuotena tuomme sanomamme urheilun ja liikunnan keskeiselle opinahjolle, Jyväskylän yliopiston liikuntatieteelliselle tiedekunnalle. Tahdomme kannustaa sen opettajia ja oppilaita maamme nuorison kasvatustyössä, korostaen opetuksessanne suunnistuksen merkitystä kansalaistaitona muistuttaen Aleksis Kiven Seitsemän veljeksen sanoin:
’Järkevä, terve mies voi, mitä tahtoo’.

Jyväskylässä 14-15. kesäkuuta 1997

Jukolan viestin suunnistajat

Logo

Perustiedot

Päivämäärä:
14.06.1997
Paikka:
Jyväskylä, Jyväskylän mlk
Järjestäjät:
Suunta-101

Päätoimihenkilöt

Kilpailun johtaja:
Esko Junttila
Ratamestari:
Kari Häkkinen, Pasi Liuha
Kilpailunvalvoja:
Pekka Nikulainen
Ratavalvoja:
Raimo Hernesmaa, RastiE4

Tulokset

Kartat

Jukolan Viesti
Appletti kuva
1. Osuus jpg – kuva
4essu. Osuus jpg – kuva
Venlojen Viesti
Appletti kuva
1. Osuus jpg – kuva

Kuvia

Halden SK:n ankkuri Petter Thoresen vastaanottaa Jukolan viestin sanoman kilpailun johtajalta Esko Junttilalta. Kuva: Hannele Laakso
Jukola 1997. IFK Göteborgin Jacob Ödum on tullut kärjessä 4. osuudelta. Janne Hartman, Espoon Suunta, lähettää Matti-Pekka Vannisen toisena 5. osuudelle.  Kuva Seppo Bütt.
Jyväs-Jukola 1997. Paras suomalaisseura Venlojen viestissä. Angelniemen Ankkuri joukkueella Ulla Lahtinen (oik.), Marika Mikkola, Kirsi Tiira ja Johanna Asklöf. Kuva Olavi Mäki.
Jyväs-Jukola 1997. 645 Venlan alkulaukka Killerin raviradalla. Kuva Jorma Kuula.