Porvoo Borgå Jukola 2023

74. Jukolan viesti ja 45. Venlojen viesti juostiin Porvoossa 17.-18.6.2023. Järjestäjänä toimii Orienteringsklubben Trian rf. 

Vuoden kantavana teemana – Porvoon mitallisen lisäksi – oli  hiiliviisas Jukola -hankkeen läpivieminen.  Tavoitteena oli kehittää ja pilotoida mahdollisimman pienen hiilijalanjäljen muodostavan massatapahtuman oppimis- ja toimintamalli Porvoo-Borgå Jukolan yhteydessä. Se näkyi erityisesti sähköbusseilla tapahtuneella kuljetuksilla ja pieninä tekoina kilpailun organisaatiossa.

Uuden ajan ajatusmalli ja Porvoon kaupungin läheinen sijainti olivat hyvä asia. Nonstop sähköbussit sukkuloivat kaupungin keskustan ja kilpailukeskuksen väliä, torilla tavattiin ennen kilpailua sinne pystytetyn screenin äärellä. Livelähetys 10 km päässä olevasta kilpaillukeskuksesta mahdolisti ”citykansalle” kilpailun seuraamisen virvokkeiden lomassa.  

Kilpailukeskus oli toimiva suureen massatapahtumaan ja idyllinen Porvoon Epoon kyläkeskus kilpailun keskipisteenä näytti parhaat puolensa. Perinteisen metsäkirkon läheisyyteen luotiin riippumattometsä, jossa oli mahdollisuus ammentaa mentaalilpuolella tankki täyteen ennen hektistä kilpailua.

Kilpailunjohtajana toimi Kalevi Ilonen, pääsihteerinä Heidi Liljeström, ratamestareina Stefan Karlsson ja Pekka Vuorinen. Suojelijana toimi energiayhtiö ST1:n pääomistaja Mika Anttonen.

Jukolan Viestin sanomassa kannustettiin Itämeren suojeluun ja sanoman vastaanotti Suomen Luonnonsuojeluliitto, John Nurminens säätiö, Baltic Sea Action Group sekä Pidä Saaristo Siistinä ry.

 

Venlojen viesti 17.6.2023 

Venlojen viestiin ilmoittautui 1558 joukkuetta, Helsingin Suunnistajat jopa 27 joukkueen voimin. 

Venlojen viesti käynnistyi klo 14.00 Jukolan kilpailukeskuksesta. Lämpömittarin lukema oli + 27 astetta varjossa ja maasto oli rutikuiva, kun joukkueet suuntasivat pölypilvessä metsään.

Lähtö. Kuva Timo Erkkilä

 

Kuva Antti Nousiainen

1. Osuus 6,7 km helteinen

K-paikalle 1:30 minuutin rynnistyksen jälkeen,  jyrkkä vasen ja kohti haasteita. Hajonnalla jako kahteen ja ristiin kakkoselle. Aivan perinteisiä geometrisia käännöksiä ei nähty, eikä myöskään isompia virheitä.

1,8 km väliaikaan B hajonnan kärkiletka piikissä IGTISAn Sandra Grosberga pyyhkiessä pölyt leimasimesta ensimmäisenä. Minuutin sisällä 40 joukkuetta ja senkin jälkeen tiivistä letkaa.

Seuraavaksi jaettiin hajontaa Porvoon mitalla ja sehän venytti letkaa. Jako neljään ja 800 m myöhemmin 2,6 km väliajassa edellisen väliajan kakkonen IFK Lidingö SOK:n Veronika Kalinina veti letkaa. Toisena Hiidenkiertäjien Annika Rihma 3 sekunnin päässä. Minuutin sisällä 26 joukuetta, joten Porvoosta otettiin mittaa ihan onnistuneesti kärjen osalta.

Neljän rastin putkipätkän jälkeen hajonta kolmeen aiheutti pintä pörräämistä ja venytti eroja kärjessä. 4,3 km kohdalla IFK Lidingö keulassa, perässään Västerviks OK ja IFK Mora OK. 21 joukkuetta minuutin sisällä ja 10 enemmän kahden minuutin kohdalla.

Samat joukkueet kärjessä 5,0 väliajassa ennen seuraavaa hajontaa. Yllättävää ei hajonnalla ollut rastin 17. selvä hajonta, vaan pulmia heti kärjen takana tuotti rasti 18, jonne kuulutus kuului jo hyvin. Väärä hajonta imi puoleensa, ellei riippumattometsässä ollut ehtinyt ennen starttia käymään.

Vaihtoon juoksi IFK Lidingön Veronika Kalinina, joka pysytteli koko osuuden aivan kärkipaikoilla. Västerviks OK Lena Eliasson-Lööf toisena perässään IGTISAn Sandra Grosberga. Hiidenkiertäjien Annika Rihma ja Rasti-Jussien Barbora Matejkova seuraavina.

1.osuus kärki IFK Lidingö SOK Veronika Kalinina. Kuva Timo Erkkilä

Osuus 2  5,5 km helteinen

Toinen osuus noudatti totutusti avausosuuden kaavaa. Kärjessä tapahtui. Kärjessä lähtenyt IFK Lidingön Matleena Boström luki heti K paikalla karttaa huolimattomasti ja ajautui osuuden rastille 13 ihmettelemään.  Niinpä OK Linnen Pia Young Vik kiitti ja niiasi napaten keulapaikan 1,8 km väliajassa. Minuutin sisällä enää 8 joukkuetta. SK Pohjantähden Sara Niva neljäntenä.

Edessä jälleen Porvoon mitan hajonta, joka edellisellä osuudella hajoitti kärkiletkaa. Kärkeen siirtyi edellisen vuoden voittaja IFK Göteborg ja Simona Aebersold. Enää vain Byåsen IL, IGTISA ja OK LInne minuutin päässä kärjestä. SK Pohjantähti viidentenä 1:06 jäljessä.

Hetken jo näytti siltä, että IFK Göteborg juoksee karkuun, mutta virhe rastilla 9. vesitti aikeet. 3,6 km väliaikaan marssittiin kuitenkin göteporilasten marssin tahdissa. Pohjantähti kuudentena ja uutena tulokkaanna Kalevan Rasti Ida Haapala seitsemäntenä.

Pohjantähti teki virheen ajautuen rastille 13, rastin 12 sijaan ja putosi kärjestä. Avausosuuden väärille hajonnoille ajautumisia ei lopun hajonnalla nähty. Ainoastaan KR Haapala haparoi toisiksi viimeistä rastia. 

Vaihtoon tultiin järjestyksessä IFK Göteborg, Nydalens SK, Byåsen IL, OK Linne ja IGTISA ennen Kalevan Rastia. 

Osuuden vikkelin oli kärjessä vaihtanut Simona Aebersold IKF Göteborg.

Toisella osuudella kärkeen nousi Simona Aebersold IFK Göteborg. Kuva Kimmo Hirvonen

 

Parhaana suomalaisena Kalevan Rastin Ida Haapala, joka nosti joukkueensa sijalle 6. Vaihdossa. Kuva Jarmo Koskela

3. Osuus 6,6km helteinen

Uusi osuus uudet hajonnat ykköselle. Kärki naulaa rastinsa, takana hermostuneisuutta KR ja Linnen alussa. Tutussa 1,8km väliajassa IFK Göteborg ensimmäisenä, IGTISA ja Nydalens kimpassa noin 50 sekuntia myöhemmin. OK Linne, Byåsen IL ja Kalevan Rastin Marika Teini reilu 2 minuuttia jäljessä. 

Edessä Porvoon mitan hajonta. Ripeimmin hajonnasta selviää kärkinainen Sanna Fasth. IFK Göteborg lisää etumatkaa IGTISAan ja Nydalensiin. KRn Teini ohittaa OK Linnen ja Byåsenin. SK Pohjantähden Anna Haataja on noussut seitsemänneksi.

Suunnataan meren rantaan uudelle maastonosalle pienelle putkipätkälle. Kärjen tilanne putken jälkeisen hajonnan selvittämisen jälkeen 4,3km välisjassa muuttumaton. IFK Göteborg lisää johtoaan. Perässä KR ja Linne viettävät tiheiköissä rhoeman astien ollessa ns kätköissä. Vielä taaempana väkevästi aloittanut NTNUI kartoittaa tiheikössä useita minuutteja.

Yhteisellä taipaleella tapahtuu. Seuraavaan väliaikaan 5,3km kohdalle tultaessa IKF Göteborg jatkaa keulassa. I IGTISAn

Aleksandra Hornikon saavuttanut kärkeä ja pudottanut samalla Nydalensin Helena Karlssonin kannoillaan. Samoin on tehnyt OK Linnen Osa Scheele KR:n Teinille, joka seisahtui minuutiksi heti edellisen väliajan jälkeen.

Rasti 16. kaventas kärjen eroa, OK Linne saavuttaa Nydalenin. Vaihtoon tullaan järjestyksessä IFK Göteborg, IGTISA +58 sek., Nydalns ja OK Linne yhdessä noin 1:30 myöhemmin. Viidentenä KR ja Marika Teini 2:28 jäljessä. 

Osuuden huippunopeuden mittautti Suunta Jyväskylän Veera Klementtinen.

Kolmannelta osuudelta kärjessä vaihtoon Sanna Fasth IKF Göteborg. Kuva Chris Macleod

 

Viidentenä vaihdossa Kalevan Rastin Marika Teini. Kuva Chris Macleod

4. Osuus 7,6km helteinen

IFK Göteborgin Sara Hagström vie ja muut vikisevät. Vauhdikas ja virheetön alku kasvattaa eron tuttuun 1,8 km väliaikaan 2:15 minuuttiin ennen eri hajolla käynyttä IGTISAa. OK Linne kolmantena. KR:n Miia Niittyjnen ohittaa eri hajonnalla käyneen Nydalnsin. 

Porvoon mitalla sekoittaa pakkaa IFK Göteborgin takana. OK Linnen Johanna Ridefelt on toisena jo 3:35 perässä kannoillaan KR:n Niittynen. IGTISA neljäntenä ennen Pohjantähden Kirsi Nurmea.

Heti seuraavalle 8. rastille hetmoillaan kärjen takana. Porukka toteuttaa kirkontornin kautta taktiikan kirjaimellisesti ja menettävät aikaa. Se näkyi 4,3 km väliajassa. KR ja OK Linne ovat jääneet yli 4:40. IGTISAlla kompassi veti toistuvasti oikealle ja sija 7 ja 6:23 perässä, edellään kompassittomuudedtaan tuttu LS-37 Minna Kauppi. Nydalens ja Pohjantähti sijoilla 4. ja 5.

Pitkä päätyyn ja perään -väli aloitti loppuradan putkiosuuden. IFK Göteborg kiersi sujuvasti vasemmalta, KR ja Linne suorempaa reittiä, sillä seurauksella että Nydalens kutisti eroa kärjen tavoin vasemmalta luovien. Sijoitukset eivät muuttuneet 5,7km väliaikaan. Pohjantähti viidentenä, ennen vahvaa osuutta juoksevaa Stora Tunan Tove Alexanderssonia. 

Kenttäkuulutuksen mahdollisesti vaikuttaessa keskittymiseen, haparoi IFK Göteborg rastia 17. minuutin verran. Samaan sortui Nydalens Pohjantähden saavuttaessa joukkueen. KR ja OK Linne edellä suoriutuivat hyvin. Kärki juoksi kohti viimeisiä rasteja. LS-37 Kauppi ja IGTISAn Hanna Wisniewska eivät. 

Historia toisti itseään. Maaliin viime vuoden voittonsa uusinut IFK Göteborg sai juosta ylhäisessä yksinäisyydessään, takaa-ajajien esittäessä kiemuroita radan lopussa. Toiseksi, loppukirissä sijoittui OK Linne +4:45 kukistaen Kalevan Rastin Miia Niitysen +4:58.  Stora Tunan Alexandessson nosti joukkueensa neljänneksi. Nydalens viides, ennen Tampereen Pyrinnön Venla Harjua. Radan lopun suurimmat koukerot tarjonneet Pohjantähti, Lahden suunnistajat ja IGTISA seuraavilla sijoilla.  Osuuden ripeimmin suoritti Stora Tunan Tove Alexandersson.

Voittajat IFK Göteborg. Kuva Chris Macleod

 

Kolmanneksi nousi KR Mia Niittysen onnistuneen ankkuriiosuuden siivittämänä. Kuva Timo Erkkilä

Maaliin hyväksytysti juoksi 1437 joukkuetta.

 

Jukolan Viesti 17.6.2023 

Ilta koittaa. Kuhinaa. Jännitystä. Telttakylä. Kuulutus. Väenpaljous. Ilmeitä, iloisia ja jännittyneitä. Odotusta. Aika matelee. Aarniometsän tunnelmaa porvoolaisessa kesäillassa.

Ilmassa on energiaa, sen aistii myös Porvoo Borgå Jukolan suojelija St1:n pääomistaja Mika Anttonen tavoitteenaan hiilivapaa yhteiskunta, siinä samassa myös hiilivapaa tulevaisuuden Jukolan tapahtumaviikonloppu.

Suojelija Mika Anttonen. Kuva Jarmo koskela

Porvoo Borgå Jukolaan on ilmoittautunut 1704 joukkuetta. Suurimmalla osalla ei ole edes paikallisen täytelakritsin värissä haaveunissaan tavoitetta kamppailla osuuspohjista tai podiumpaikoista. Osalla soi päässään ”haaveet kaatuu” suorituksen jälkeen, pienellä osalla ”voittamaton”. Jokainen osallistuja saa eväitä kokemuksen reppuun, toisille ne ovat onnistumisia, toiselle nautintoa koko rahalla. Jokainen joukkue tekee osaltaan Jukolasta Jukolan.

Osuus 1 12,6km pimeä, lämmin

Lähtö. Kuva Sanna Reponen

Musiikki soi juhlallisesti, kartat käteen, ”lähtö videoidaan, varaslähdön ottaneet hylätään” kaikuu ämyreistä. Startti ja joukko on matkalla, pölyä ja cha-cha-caa. Ennen K paikkaa sosiaalisia kontakteja karttamattomat  tietävät salaisuuden – ”putki ja ykköselle on pitkä matka.

3,5km ykkösrasti ja väliaika. Eroa on syntynyt kuten perinteisellä hajonnalla. Kärjessä valinnat vasemmalta luovien tai suoraan. Kärjessä Bredaryds SOK Emil Auselius, minuutin sisällä vaatimattomasti 59 joukkuetta, 2 minuuttia kärjen perässä oli leimannut 161 joukkuetta.

Seuraavaan väliaikaan johdattaa askel ja hajonnoissa ristiaskel. Kärki ei haksahda. Kärki pysyy samana, hajonta hajottaa porukkaa, minuutin letkassa 40 joukkuetta.

Seuraavaksi hajontaa kahdella Porvoon mitallisella. Ja sitten pörrätään, myös kärjessä. Nyt piti pitää energiat aivoissa. Tupla ”kolmoissalkovia” eli hajontaa kolmeen, sitten yhteiselle ja taas kolmelle hallitsi parhaiten tuttu joukkue, Stora Tunan Svenskeistä tällä kertaa Jesper. Edellisen väliajan minuutin kopla oli harventunut 15 joukkueen epätasaisesti rivitanssiksi.

Seuraavalla väliajalla hajonta sektorin jälkeen 8,9 km kohtaan rastipukin kestoa testasi kärjessä OK Linne kartturinaan Reto Egger,  Stora Tuna kannoillaan.

Koovee 2, Tampereen Pyrintö ja Helsingin suunnistajat sijoilla 7-9. noin 45 sek perässä, eri hajonta kokemuksen testanneena.

11,8 väliajassa ihmemies Emil AuseliusBredaryds SOK numerolla 695 leimaa kärjessä niin, että läheisen talon kukkapenkissä hakekasat pöllyävät. Noin 40 sekuntia perässä Frol IF, HS, Bäkkelagets SK, Stora Tuna, Koovee 2 ja TP.

Vaihtoon lähes 700 joukkuetta alkupalaksi nauttinut Emil Auselius Bredaryds SOK juoksee selvässä keulassa, perässä  HS Tuomas Heikkilän askelin.  Seuraavat sijat Stora Tunalle,OK Linnelle ja OK Tisarenille. TP vaihdossa sijalla 8.

Avauksen nopeimmin pyyhälsi Emil Auselius, Bredaryds SOK. Kuva Jarmo Koskela

2.osuus 12,8 km pimeä ja lämmin

Jos oli avauksessa tyrkyllä pitkää ja putkea, palattiin perinteisenä tunnettuun hajontaa heti.

1,6 km väliaika kolmosrastilla sai odottaa 9:44 minuuttia osuuden odottamatonta kärkeä. Bredaryds SOK piikissä. Susilaumana vaanittiin reilun minuutin päässä järjestyksessä OK Linne, OK Tisaren, HS ja IFK Göteborg. Lähdettiin siis porukalla ottamaan omaa tilaa uuteen maaston osaan ja putkisektorille. Uusi maaston osa, erityisesti rasti 5. oli haastava kesäyössä niin kärjen, kun perässä tulevienkin koukkaillessa.

Väliaikaan 3,4 kilometriin tultiin ruotsalaiskomrnenossa. IFK Göteborg veti letkaa, perässään PAN Kristianstad, OK Tisaren, OK Kolmården, Stora Tuna, Tampereen Pyrintö ja Lapuan Virkiä.

Kärjen juostessa toisiaan vastaan saavutti kakkosletka sitä vääjäämättä. Porvoon mitan tuplakolmoishajonnan ollessa edessä. Hajonta tepsi ja porukka sekoittui niin kärjessä kuin kakkosletkassakin. 7,4 kohdalla Linne yksin. TP toisena yksin, Kolmården, Tisaren ja Stora Tuna kimpassa.

Seuraavat hajonnat eivät kärjelle aiheuttaneet ongelmia, 9 kilometrissä Stora Tuna veti perässä Tisaren ja Linne. TP yksin ennen kolmikkoa Göteborg, Kolmården ja HS. Kakkosletka jää.

Seuraavan pitkän välin alussa Göteborg ja TP suunnistavat sujuvammin ja saavat kärjen kiinni. Göteborg tosin alkaa pian jäämään.

12 km kohdalla Linne johtaa, toiseksi on noussut KFUM Örebro OKn tykkoisuutta juokseva Jonatan Gustafsson. Kolmården, HS ja TP sijoilla 3-5. Stora Tuna ja Hagaby GoIF letkassa mukana.

Vaihdossa järjestys kirittiin järjestykseen Hagaby, Örebro, Stora Tuna, Kolmården, Linne, Tampereen Pyrintö ja Helsingin suunnistajat. Osuuspohjista vastasi Jonatan Gustafsson KFUM Örebro OK.

Toisen osuuden jälkeen jatkettiin pitkälle yölle porukalla. Kuva Micki Kulju

3. Osuus 14,3 km pimeä/hämärä ja lämmin

Radan alku noudatti hajontaparia toisen osuuden kanssa. 1,6 km kohdalla OK Linne, Stora Tuna ja TP yhdessä, muut taaempana.

Sama tilanne seuraavassa väliajassa 3,8 km kohdalla. OK Linne, Stora Tuna ja TP yhdessä, HS vajaan minuutin päässä. Seuraavaan kolmen koplaan yli kaksi ja puoli minuuttia. 

5,1 kilometriin HS:n Topi Syrjäläinen tavoitti hajontansa hyvin suorittaen kärkikolmikon. Nelikko oli 2:46 edellä Kolmårdenia, joka oli tehnyt soolouralla pesäeroa duoon Göteborg-Pan-Kristianstad.

Porvoon mitallinen tuplakolmoishajonta edessä.  Stora Tunalla oli eri hajonta maustettuna virheillä, kun muilla. Kärkinelikko hajosi. 7,8km kohdalla Linne, TP ja HS kaksi minuuttia edellä Stora Tunaa, viidentenä leimannut Kolmården kuuli jo perässä juosevien huohotuksen.

Edessä oli pitkän yön putkiosuus. Kärjessä etenevä kolmikko hajosi, kun HS:n Syrjäläinen otti rohkeasti täysin erilaisen valinnan pitkälle rastivälille 19. Se ei kannattanut, sillä Linne ja TP karkasivat ja Stora Tuna ajoi HS:n kiinni. 10,5 km:iin Kärki OK Linne Rassmus Andersson 11 sekuntia ennen toisena juossutta Tampereen Pyrinnön Florian Howaldia. HS Topi Syrjäläinen yhdessä Stora Tunan Joakim Svenskiä noin 2:20 myöhemmin. 

Sitten tuli oja, jonka syleilyyn HS:n Syrjäläinen juuttui ja Stora Tuna karkasi. Rastiväli 24-25 oli vaiherikas. Kärjessä nähtiin omia optimaalisia toteutusyrityksiä ja siitä seurasi se, että 13,4 kohdalla OK Linne oli kärjessä 2:04 erolla Tampereen Pyrintöön. Stora Tuna kolme minuuuttia ja HS jo tasan 7 minuuttia myöhemmin rastilla. Pieni letkan poikanen vaani HS:ää 40 sekunnin päässä.

Vaihtoon OK Linne kärjessä, Tampereen Pyrintö toisena 2:28 myöhemmin. Kolme minuuttia kärjestä Stora Tuna, jonka jahti TP saavuttamiseksi karitui virheeseen toiseksi viimeiselle rastille. HS neljäntenä +7:40. Hagaby GOiF ehti vaihtoon viidentenä, ennen Kooveen Oleksandr Kratovia.

3. Vaihdossa Tampereen Pyrinnön Florian Howald antoi lyhyet vinkit Mikko Eerolalle vaihtosijalla 2. kärjessä 2:28 aiemmin vaihtanern OK Linne saavuttamiseksi. Kuva Jarmo Koskela

4.Osuus 8,1 km hämärä ja lämmin

Osuuspituus  lyheni ja niin teki ykkösvälikin. Sähäkkä alku ei altistanut kärkeä virheille. 1,8 km väliajassa ei rastirakenteita vielä koetettu letkan muodossa. Järjestys OK Linne, TP, Stora Tuna, Koovee ja HS. Viiden ensimmäisenä taivaltavan ero oli 8:26 minuuttia.

2,9 km kohdalla OK Linnen Oskar Sjöberg eteni vakuuttavasti kärjessä. Saman hajonnan juossut Tampereen Pyrinnön Mikko Eerola toisena 3:31 ja Stora Tunan Anton Sjökvist eri hajonnan kokemusasiantuntijana kolmantena 6:02 jäljessä.

Rastille 10. OK Linnen Sjöberg tutustui suon eliömaailmaan tarkemmin, menettäen aikaa. Hermokoukku myös seuraavalle rastille kutisti etumatkaa entisestään. Väliaika 4,5 kilometrissa osoitti TP:n Eerolan olevan OK Linneä jäljessä 1:56. Stora Tuna kolmantena 5:52 myöhemmin. Neljäntenä leimannut Kooveen Lauri Sildin tossu oli syönnillään, ero kärkeen oli kutistunut vajaa kaksi ja Stora Tunaan yli 3 minuuttia.

5,8 km väliaikaan jatkui TP Eerolan hivuttautuminen kohti keulaa. OK LInne edellä 1:48. Noin 6 minuuttia myöhemmin Koovee ja Stora Tuna sekä yhdeksän minuutin korvilla PAN-Kritinstad ja HS. 

Vaihdossa OK Linne Oskar Sjöberg ensimmäisenä. Tampereen Pyrinnön Mikko Eerola 1:18 myöhemmin. Kooveen Lauri Sild (+5:09) jätti lopussa Stora Tunan Anton Sjökvistiä ja HS:n  Arttu Syrjäläinen (+9:29) ennen rastilla 20. hapuillutta Pan-Kristianstadin Simon Svenssonia (+9:36)

Osuuden nopeimmasta rastirallista vastasi Kooveen Lauri Sild

 5. Osuus 9,5 km valoisa

Jos nelososuudella otettiin lyhyt ykkösväli kärjessä kiemuroita, sortuvat tällä osuudella erityisesti B hajonnan joukkueet rastinsa kanssa ajautuen sivuun A hajonnan suuntaan. Kärjessä lähtenyt OK Linnen Lucas Basset sai tuta Tampereen Pyrinnön Severi Kymäläisen taidot. Joukkueet heti kimpassa.

1,8km väliajassa järjestys Linne, TP, Koovee+4:18, ykköstä haparoinut Stora Tuna  +4:48 ja viidentenä HS +8:35.

Väliaikarastin jälkeen OK Linne optimoi kisapainon ja hukkasi taakastaan gps lähettimensä. Ehkä juuri siksi, tai sitten suunnistusavuin ero 3,0 km väliajoissa Linnen ja TP välillä oli 32 sekuntia. Kooveen Tim Robertson oli aloittanut pitkän kirinsä jo heti alkumatkasta ja saavuttanut kärkeä. Ero oli 3:47. Kirin oli aloittanut myös Stora Tuna Henrik Johannesson 4:04 kärjestä. HS viidentenä.

Viiden kilometrin kohdalle saavuttaessa oli selvää ettei Linnen Bassetkaan passaillut. TP oli lähes 2 minuuttia perässä. Stora Tuna oli tullut Kooveen rinnalle ja ohi. Viidentenä rastille singahtanut HS:n Veli Kangas sai seurakseen Pan-Kristianstadin Hugo Matssonista.

6,5 kilometriin ei ollut merkkiäkään Linnen Bassetin kaasujalan kevenemisestä. Ero TP Kymäläiseen jo 2:48. Koovee kuittasi vuorostaan hajonnoilla Stora Tunan. Saman teki Pan-Kristianstad Helsingin Suunnistajille.

8,1 km kohdalla Linne viilettää jälleen hieman enemmän karkumatkalla. TP toisena 2:58 takamatkalla. Stora Tuna vs Koovee suunnistushippa oli vaihteeksi Stora Tunan eduksi. Pan-Kristianstad ja Helsingin Suunnistajat jo yli 10:30 kärjestä.

Vaihtoon rymisteli OK Linne, 3:28 myöhemmin Tampereen Pyrintö. Stora Tuna (+5:38) kypsytti lopussa Kooveen (+7:26). Viidentenä Pan-Kristianstad ennen Helsingin Suunnistajia jotka ehtivät vaihtoon 10:30 ja 10:50 kärjen jälkeen.

Osuusajoissa historiaan nopeimpana kirjattiin IFK Göteborg 2 Jakob Steinhal.

Viidennellä osuudella OK Linne pisteli edelleen piikkipaikalla. Väliaikarastilla OK Linnen Lucas Basset. Kuva Jarmo Koskela

 

Perässään Severi Kymäläinen, Tampereen Pyrintö. Kuva Jarmo Koskela

6.osuus 9,3km lämmin kesäinen aamu

Palattiin pitkälle ykkösvälille ja putkiosuudelle. OK Linne aloittaa lennokkaasti Albin Ridefeltin askelluksella. Ero 2,7 kilometrissa toisena juoksevaa Tampereen Pyrinnön Aleksi Niemeen on 4:02. Pintakaasua ei myöskään käytä kolmantena leimaava Stora Tunan Viktor Svensk eikä Kooveen Timo Sild. Kumpikin on kaventanut aikaeroa kärkeen. Helsingin Suunnistajat viidentenä tekee pesäeroa oman hajontansa hetkeä aiemmin haparoineeseen Pan-Kristianstadiin lähes kaksi minuuttia.

4,3 km tilannekuvassa Linne kärjessä, TP toisena ja nopeammin hajontansa toteuttanut Stora Tuna tiivistää tilannetta, ollen kuitenkin edelleen kolmantena. Koovee edelleen neljäntenä, mutta ero kasvaa. HS viidentenä.

5,9 km kohdalla viiden kärki samoilla sijoilla. Linne johtaa 4:11 erolla Tampereen Pyrintöön, jonka Stora Tuna on saavuttanut. Koovee ja viidentenä oleva HS jäävät hiljalleen lisää yksinäisinä susina.

OK Linne optimoi uudelleen virtaviivaisiuttaan gps lähettimen hukkaamisella rastille 19. Hetkeä aiemmin Stora Tuna hankkiutui eroon TP:sitä ja jatkoi yksin kärjen jahtaamista.

8,5 km väliajassa Linnen etumatka Stora Tunaan 3:06 ja Pyrintöön 5:12. Koovee ja HS seuraavilla sijoilla. Kalevan Rasti 2:n Santeri Kirjavainen on noussut kuudenneksi.

Vaihtoon tullaan järjestyksessä OK Linne, Stora Tuna +2:55, Tampereen Pyrintö+5:52, Koovee+10:02 ja Helsingin Suunnistajat +12:09.

Stora Tunan Viktor Svensk latasi osuuspohjat 2:43 erolla.

Kuudennen osuuden jälkeen kärjessä isoja eroja. Neljäntenä osuudeltaan vaihtoon tuli Kooveen Timo Sild. Kuva Antti Nousiainen

7.osuus 14,9 km lämmin kesäaamu

Keskipitkää ykkösväliä ei viestissä oltukaan kokeiltu. Nyt se tarjottiin luonnolisesti putkena.

OK Linne yksin keulassa, tietäen että perässä vaanii viime vuosien ”Tyranosaurus ST” syömähampaanaan Emil Svensk.

Matkalla ykköselle Linne kurkkaa rastin 30. kautta ikäänkuin tarkastaakseen ennakolta mahdollisen iskupaikan. Takana Stora Tuna etenee suoremmin ja varmistellen juoksupätkiä hyödyntäen …ja kovaa.

OK Linnen Lukas Liland ei tee virheitä, mutta etenee tarkasti. Stora Tunan takaa-ajo kokee kolauksen jo rastivälillä 2-3, kun ensin huono lähtösuunta ja sitten väärälle hajonnalle.

Vauhti on Svenskillä kuitenkin reipasta ja ero kärkijoukkueen Linnen eduksi 2:44 väliajassa 2,4 km kohdalla. Tampereen Pyrinnön Fabian Aebersold etenee yksin 8:21 jäljessä. Sitten Kooveen Kenny Kivikas 11:21 ja Helsingin suunnistajien Olli Ojanaho 12:08 myöhemmin.

Stora Tunan Emil Svensk hakee reitinvalinnolla kovaa pohjaa alle aina missä se on mahdollista ja pitää vauhtia yllä. Linne etenee suoremmin ja tarkemmin. Eri taktiikat osoittavat oikeellisuutensa 4,0 väliajassa. OK Linne keulassa, Stora Tuna 1:47 myöhemmin. TP, KooVee ovat jääneet kärkeen hieman ja HS etenee aavistuksen kärkeä nopeammin. Sijat eivät muutu.

Seuraavalla sektorilla OK Linne lisäsi etumatkaansa. Stora Tunan koukku kalliolle taisi olla pääsyynä. 6,1 kilometriin järjestys OK Linne, Stora Tuna 1:54, TP 10:27. HS kuittasi Kooveen rastien 9-11 välillä ollen neljäntenä 11:32 jäljessä. Viidentenä Koovee 12:36 kärkeä hitaampana.

8,6 km kohdalla Stora Tunan ”veto kun viimeistä osuutta” -taktiikka näyttää purevan. Ero kärkeen enää 41 sekuntia. Kolmantena juokseva TP on saanut seuraa yksinäiseen taivallukseen HS:stä, selittävänä tekijänä reitinvalinnat rastille 17. Ero piikkiin noin 11 minuuttia. Koovee 13:40 keulasta.

Kärjessä soolo muuttuu duoksi rastilla 21. Stora Tunan ”Angry birds” meno on saavuttanut osatavoitteensa. Kaksikko etenee yhdessä ehkä enemmän kyttäyskeikalla, koska kolmantena leimaava HS on saavuttanut kaksikkoa 10,5 km mennessä alun toista minuuttia. TP neljäntenä ja Koovee viidentenä jäävät lisää.

13,1 kilometrissä yhtäköyttä vedetään edelleen. Linnen Lukas Liland ei hyödynnä rastin 30 maastotuntemusta, eikä iske.

Yhdessä ollaan myös 13,8 km kohdalla. OK Linne kärjessä jokaisessa väliajassa osuudella. Rastilla 33. Kärki vaihtuu ja tilanne säilyy maaliin saakka.

Porvoo Borgå Jukolassa lähihistoria toistaa itseään, kun Emil Svensk ankkuroi Stora Tunan neljänteen peräkkäiseen voittoon. Tällä kertaa taktiikkana oli loppusuoran ratkaisu. Väsyneenä, mutta pettyneenä toiseksi sijoittuu OK Linne Lukas Liland 19 sekuntia myöhemmin.

Olli Ojanaho ankkuroi Helsingin Suunnistajat kolmanneksi 9:09 kärjestä. Tampereen Pyrintö neljäs Fabian Aebersoldin leimatessa maalissa 15:26 myöhemmin. Kooveen Kenny Kivikas ehti maaliin 17:09 kärjestä. Matthias Kyburzin kiri riitti kuudenteen sijaan ja sen koki seitsemänneksi päätynyt MS Parman ankkuri Akseli Ruohola. Erot +19:07 ja +19:11. Matthias Kyburz uhmasi aikakäsitystä myös juosten osuuden nopeimman ajan.

Jukolan viestin voittaja Emil Svensk, Stora Tuna OK 1, SWE, saapuu maaliin. Saalistajana ankkuriosuudelle lähtenyt Stora Tuna teki sen taas. Kryptinen läpi kesäisen yön kulkenut sanoma odottaa voittajan käsissä.  Kuva Ilkka Metsälä

 

Ok Linnen Lukas Liland väsyneenä, mutta pettyneenä sijalle kaksi. Kuva Chris Macleod

 

Helsingin Suunnistajat Olli Ojanahon ankkuroimana sijalle kolme. Kuva Jarmo Koskela

Vaikka kärjen tilanne kirjoitettiin medioihin nykyaikaan kuuluen viiveettä, se suuri pihkaniskakatras jatkoi ehkä osan mielestä loputtomalta tuntunutta taivaltaan kohti vaihtoja ja maalia. Oli syntynyt tarinoita ja kokemuksia. Ei välttämättä Porvoon mitalla, mutta ainakin joillekin koko rahalla.

Maaliin hyväksytysti juoksi 1411 joukkuetta,  ylpeänä saavuttamastaan suorituksesta oli myös Sonnimäen Karjut viimeisenä hyväksytyn suorituksen kirjanneena joukkueena.