Nuorten Jukolan avajaisissa järjestettiin juhlava lippukulkue tapatuman 40. juhlavuoden kunniaksi. Jokaisesta osallistuvasta 150 seurasta oli kutsuttu yksi edustaja viireineen juhlalavan eteen. Avajaiset käytiin osin sateisessa säässä, mutta kuin tilauksesta aurinko tuli esiin startin lähestyessä.
Avajaisten juontajana toimi JRVn Heta Virkajärvi, joka kertoi Jämsän olevan mahtava paikka kasvaa urheilijana. Aarni Ronkainen ja Inka Nurminen suorittivat lippujennoston.
Kisaviikonlopun avaussanat lausui JRVn puheenjohtaja Joonas Nurminen. Hän toivotti kaikki tervetulleiksi ja kiitti erityisesti yhteistyökumppaneita.
Jämsän kaupungin tervehdyksen toi kaupunginjohtaja Jori Reijula. Hän kertoi nuorten liikunnan ja hyvinvoinnin olevan hänelle henkilökohtaisesti tärkeitä asioita. Erityisesti hän kiitti nuoria heidän energiastaan ja myös talkootyöläisiä panostuksestaan.
JRVn Inka Nurminen toimii kisojen suojelijana ja hän lausui oman tervehdyksensä kisaväelle. Nurmisen mukaan suunnistus vaatii teräviä hoksottimia ja kovaa kuntoa. Hän kuvasi suunnistusta lajina, jossa kokee tunteita, joita on vaikea saavuttaa muualla.
Taustaorganisaation Kaukametsäläisten tervehdyksen toi Kirre Palmi, joka yllätettiin palkitsemalla hänet Nuorten Jukolan johtoryhmän kymmenen vuotta kestäneestä puheenjohtajuudesta, joka päättyy näihin kisoihin.
Urheilijavalan lausuivat viime vuoden voittajajoukkue Suunta Jyväskylän Eeva Alonen ja Kasper Ekonoja.Valassa luvataan kunnioittaa kanssakilpailijoita ja luontoa ja muistutetaan, että kisa ei ole vain nopeutta ja taitoa, vaan hauskanpito on yhtä tärkeää.