Nuorten Jukola 1999

Helsinkiläinen Rasti-Jyry vei Jukolan nuoret rastien hakijat Kirkkonummelle Peuramaan laskettelurinteen alatasaiselle, golf-kentän reunaan.

Kisaan lähti 197 nuorten joukkuetta ja Isojen oravien joukkue, jossa liiton toimi- ja luottamushenkilöiden lisäksi oli mm. kansanedustaja Sakari Smeds. Se ylsi sijalle 136. Yhteismäärässä olivat mukana 19 2-3 seuran tai jopa suunnistusalueen muodostamaa yhdistelmäjoukkuetta sekä muutama suunnistajapankin joukkue, johon sai ilmoittaa, mikäli seuralta ei löytynyt suunnistajia täydeksi joukkueeksi. Erityisesti pankin joukkueissa tärkeintä oli osallistua eikä osuuksien ikärajoja välttämättä tuijotettu. Kansainvälisyyttä edustivat 5 venäläistä, 3 ruotsalaista ja 2 virolaista joukkuetta.

Kilpailun järjestelyt toimivat hyvin. Pikkusärön muodosti se, että hylättyä venäläisen Sintezin joukkuetta ei poistettu aiemmin, vaan se sai tulla maaliin saakka – ensimmäisenä, muttei voittajana. Syynä tähän oli se, että viidennellä osuudella tapahtunutta kilpailijan tekemää virhettä ei ehditty käsitellä loppuun asti ennen ankkurien maaliin tuloa.

Maasto oli pienipirteistä avokalliometsää kohtalaisin korkeuseroin. Se oli aika rikkonaista, mikä johtui poluista, teistä, laskettelurinteistä jne.

Kartta oli 1:10.000 5 metrin käyrävälein. Osuuksien sarjat olivat entisellään ja osuuspituudet olivat 3,0+3,0+2,4+2,4+3,2+4,5+5,1 km.

Peuramaalla kilpailtiin viimeisen kerran Karttakeskuksen lahjoittamasta kiertopalkinnosta. Sen voitti omakseen Tampereen Pyrintö. Lähinnä seuraavaksi eniten pisteitä saavuttivat Lynx, Angelniemen Ankkuri, Delta ja Paimion Rasti. Nuorten Jukolan kiertopalkinnot

Tampereen Pyrintö oli siis edellisvuoden Nuorten Jukolan voittaja. Jonkin verran joukkue oli muuttunut, mutta viikkoa ennen Nuorten Jukolaa sen joukkue oli Nuorten Tiomilassa voittanut poikien (18 v.) viestin ja ollut tyttöjen viestissä paras suomalainen, 10. Se oli siten vahva ennakkosuosikki, vaikka oltiinkin Nuorten Jukolan kestomenestyjän Lynxin kotikunnassa. Siitä ei heille kuitenkaan ollut mitään iloa, sillä kilpailumaastossa ei oltu vuosiin suunnistettu.

Ensimmäiseltä osuudelta tuli ensimmäisenä venäläisen, lähellä Ukrainan rajaa sijaitsevan Belgogradin Sintez O-klubin 15-vuotias Leonid Novikov, joka sittemmin isoveljensä Valentinin kanssa on tullut tutuksi aikuisissa Deltan viestimiehenä. Isän mukaan takarivin lähtöpaikka ja vatsatauti hiljensivät pojan vauhtia niin, että ero seuraaviin oli ajatellun 4 minuutin sijasta vain 2.14; hyvä irtiotto joka tapauksessa.


Sintezin Leonid Novikov kärjessä 1,5 kilometriä ennen ensimmäistä vaihtoa. Perässä kiirehtii OK77:n Jonas Nilsson. Kuva: Jorma Helin.

Toisena tuli keskisuomalaisen Rasti E4:n Ari-Pekka Kaivossaari kannoillaan Lynxin kakkosjoukkueen Nico Nylund ja Hauhon Sisun Matti Hakala. Parikymmentä metriä heidän jälkeensä alkoi varsin tiivis jono, jossa kärjessä olivat OK77:n Jonas Nilsson, Sibbo-Vargarna II:n (SV) Dan Johansson, Rajamäen Rykmentin (RR) Antti Räsänen, Keravan Urheilijoiden Perttu Ilmarinen, Laitasaaren Vedon Jaakko Leinonen ja kymmenentenä venäläisen Iskatelin Andrei Holopov. Johanssonin ja Holopovin ero oli 4 sekuntia (+2.33 johtavaan). Jono jatkui tiiviinä edelleen. Lopullinen voittaja Tampereen Pyrintö aloitti sijalla 26 johtavasta 3.04.

Väliaikatulokset 1. vaihdosta

Henkilökohtaiset ajat 1. osuudella

OK Botnia Keski-Pohjanmaalta nousi johtoon toisella osuudella. Sen viestiä vei osuuden nopeimpana Simon Fröjdö, joka lähti sijalta 27 kärjen jälkeen 3.06. Hän kiri vaihtoon pari metriä ennen Sintezin Jevgeni Aleshnikovia. Kolmantena vaihtoi lähes minuutin em. parille jäänyt Kymin Suunnistajien (KyS) ykkösjoukkueen sijalta 22 lähtenyt Jonne Lehto perässään Rasti-Saimaan (RaSa) (Savonlinna/Juva) Petri Parkkinen, joka starttasi sijalta 25. Pienet lähtöerot mahdollistivat ”mukavat” nousut. Viidentenä vaihtoi Lynxin kakkonen (+1.42) ja sitten harva jono jatkui niin, että 10. joukkue oli jäänyt johtavasta kolme minuuttia. Pyrintö oli 14. kärjestä 2.48.

Väliajat toisessa vaihdossa:

1. Botnia 38.56, 2. Sintez RUS 38.58, 3. KyS 39.52, 4. RaSa 39.57, 5. Lynx II Markus Saramäki 40.38, 6. KyS II Pekka Tolonen 41.05, 7. KuoSu Timo Puhakka 41.18, 8. S101 Lasse Kautto 41.23, 9. Hiisirasti (Hiisi) Tuomas Asikainen 41.34, 10. SV II Timo Erkkilä 41.59. Osuuden parhaita olivat: Fröjdö Botnia 17.58, Mårten Ohlsson Köping SWE 18.41, Parkkinen RaSa 19.02, Lehto KyS 19.06, Hannu Saviharju HS 19.18, Toni Koivisto LHR 19.28, Olli Vesalainen AngA 19.31.

Väliaikatulokset 2. vaihdossa

Henkilökohtaiset ajat 2. osuudella

Kolmannen, nuorimpien tyttöjen, osuuden jälkeen johtoa piti edelleen Botnia. Sen viestinviejä, myöhemmin nuorten maaotteluedustaja, Heini Wennman oli hiukan päässyt eroon Sintezin Ekaterina Terekhovasta. Eroa oli vaihdossa 14 sekuntia. Pyrinnön (myös hän myöhemmin nuorten maaotteluedustaja) Saila Kinni suunnisti hyvän yksityisajan ja nosti joukkueensa kärkijoukkoihin vaihtaessaan kolmantena nelisenkymmentä sekuntia Sintezin jälkeen. Hiisirastin Noora-Sofia Ruotsalainen tuli neljäntenä ja seuraavat joukkueet olivat aina näkötuntumalla toisiinsa. Joukko tiivistyi hiukan, sillä kymmenes joukkue oli 2.05 johtavaa jäljessä.

Kolmannen vaihdon tilanne:

1. Botnia 1.00.07, 2. Sintez RUS 1.00.21, 3. TP 1.01.00, 4. Hiisi 1.01.20, 5. Köping SWE Karin Elgh 1.01.36, 6. Iskatel RUS Jana Ljatskova 1.01.45, 7. SV II Jenny Lönnberg 1.01.56, 8. KoS Maaret Saarela 1.01.59, 9. Lynx I Suvi Kujala 1.02.01, 10. Lappeen Riento (LappRi) Kati Häsä 1.02.12.

Nopeimmin osuuden kiersivät: Veera Posti VeVe 17.55, Elgh Köping 19.07, Ulrika Uotila SuSe 19.10, Kinni TP 19.16, Saarela KoS 19.32, Kujala Lynx 19.44, Ruotsalainen Hiisi 19.46 ja Ljatskova Iskatel RUS 19.48.

Väliaikatulokset 3. vaihdossa

Henkilökohtaiset ajat 3. osuudella

Samanikäisten poikien saman pituiselta lenkiltä vaihtoi ensimmäisenä todella kiirettä pitänyt ja osuuden nopeimman ajan tehnyt Kokkolan Suunnistajien Juuso Tuomaala. Hän tuli nelisenkymmentä sekuntia ennen myös hyvän ajan tehnyttä Sintezin Ilja Gripanovia, josta oli pitkälti toista minuuttia pariin Botnian Fredrik Hagström ja häntä yli minuutin saavuttanut Hiisin Jussi Simula. Heistä oli nelisenkymmentä sekuntia Pyrintöön. Yhdeksäntenä vaihtoi Keravan Urheilijat (KeU), jonka Hannu Airila nosti hyvällä ajalla kovasti joukkuettaan. Erot kasvoivat selvästi, sillä kymmenes joukkue oli kärkeä jäljessä lähes 5 minuuttia.

Tilanne neljän osuuden jälkeen:

1. KoS 1.16.48, 2. Sintez RUS 1.17.29, 3. Botnia 1.18.45, 4. Hiisi 1.18.48, 5. TP Lauri Oikarinen 1.19.27, 6. Lynx I Mika Seppänen 1.20.15, 7. Angelniemen Ankkuri (AngA) Oskari Heiskanen 1.20.30, 8. LappRi Ilkka Torniainen 1.20.31, 9. KeU Airila 1.21.17, 10. Iskatel RUS Dmitri Jegorov 1.21.40.

Nopeimmat osuusajat: Tuomaala KoS 14.49, Markus Puusepp Vöru EST 15.24, Tomi Mattila TuS 15.51, Airila KeU 16.07, Joona Järvinen KooVee 16.50, Jaakko Sorvisto LapVi 16.56.

Väliaikatulokset 4. vaihdossa

Henkilökohtaiset ajat 4. osuudella

Tyttöjen viides putkiosuus ei tällä kertaa myllännyt kärkeä kovinkaan pahasti. Kärkeen siirtyi jo useana vuonna Hiisirastia edustanut virolainen Eveli Saue. Kokkolan Tiina Turtola oli loppusuoran päässä, kun Eveli vaihtoi. He olivat reilusti irti muista, sillä Pyrinnön Outi Nieminen tuli vasta lähes 3 minuuttia myöhemmin. Putkiosuuksille tyypillisesti tytöt tulivat ryhmissä. Pian Pyrinnön jälkeen tulivat Kerava sekä Botnia ja sitten 2 minuutin päässä Paimion Rasti (PR) hiukan karussa, mutta sen kanssa kovan nousun tehnyt Suunta-Sepot (SuSe) ja Lynxin kaksi joukkuetta kävivät kovaa loppukiriä. Normaalia kasaantumisilmiötä ei tapahtunut, vaan ero johtavasta kymmenenteen oli yli 7 minuuttia.

Järjestys viidennessä vaihdossa oli:

1. Hiisi 1.45.39, 2. KoS 1.45.53, 3. TP 1.48.42, 4. KeU Siru Parviainen 1.49.00, 5. Botnia Anne Filppula 1.49.03, 6. PR Heli Lyytikäinen 1.51.08, 7. SuSe Sanna Kurki 1.51.37, 8. Lynx I Paula Iso-Markku 1.51.44, 9. Lynx II Emilia Hoikkala 1.51.44, 10. Köping SWE Hanna Kruse 1.52.51.

Osuuden parhaat olivat: Linnea Biström PIF 24.05, Lyytikäinen PR 24.18, Marjut Hakala HauSi 24.33, Elina Kuusisto Pihkan 24.36, Kurki SuSe 24.41, Riikka Timperi VeVe 24.47, Reeta Kotilainen LS 24.53.

Väliaikatulokset 5. vaihdossa

Henkilökohtaiset ajat 5. osuudella

Tulosten kärjestä katosi siellä koko ajan ollut Sintez. Sen viestinviejälle sattui harmillinen sekaannus ja niin yksi leima jäi ottamatta, vaikka tyttö ilmeisesti rastilla kävikin. Joukkue tuli vaihtoon toisena ja asiaa selvitellessä joukkue pääsi juoksemaan maaliin saakka, jonne se siis saapui kärjessä, mutta valitettavana kohtalona oli hylkäys viidennen osuuden virheen vuoksi.

Toiseksi viimeisellä, vanhimpien tyttöjen osuudella piti Hiisin Lenita Lempainen piikkipaikan. Pyrinnön Maria Pietilä otti kuitenkin häntä kiinni yli 2,5 minuuttia noustessaan toiseksi. Eroa oli vaihdossa 27 sekuntia. Heti Pyrinnön jälkeen vaihtoivat Botnian Linda Sundqvist ja Keravan Päivi Surakka, jotka saavuttivat Lenitaa hiukan Mariaakin enemmän. Tampereen KooVeen Pinja Satri ja Turun Sanna Malmivirta tekivät myös hyvät juoksut ja nostivat joukkueitaan reippaasti viidenneksi ja kuudenneksi, mutta terävin kärki oli päässyt karkuun, sillä Surakan ja Satrin väli oli 4.15.

Väliajat ennen ankkuriosuutta:

1. Hiisi 2.24.10, 2. TP 2.24.37, 3. Botnia 2.24.39, 4. KeU 2.24.47, 5. KooVee 2.29.02, 6. TuS 2.29.15, 7. Lynx II Katja Kolehmainen 2.29.16, 8. SuSe Camilla Kulmala 2.29.53, 9. Helsingin Suunnistajat Tiina Kivimäki 2.31.09, 10. Köping SWE Linda Ohlsson 2.31.46, 11. Lynx I Eeva Karvonen 2.31.58.

Osuuden nopeimmat olivat: Kirsi Vanhalakka KouRa 33.11, Malmivirta TuS 33.59, Satri KooVee 34.10, Lena Jauhiainen SV 34.56, Sundqvist Botnia 35.36, Surakka KeU 35.47, Ohlsson Köping 35.51, Pietilä TP 35.55.

Väliaikatulokset 6. vaihdossa

Henkilökohtaiset ajat 6. osuudella

Oli aika helppo ennustaa, että voittaja löytyisi kärkinelikosta, koska ero viidenteen oli aikamoinen. Näin erittäinkin, koska kymmenen joukossa rankin kärkipäästä olivat vain Pyrinnön Hannu Saarijärvi ja Lynx-ykkösen Mårten Boström. Hänellä kuitenkin oli eroa keulaan yli 7 minuuttia. Kärkinelikko, jossa viidentenä oli Sintezin joukkue, jota ei siis vielä oltu ehditty leimojen selvittelyn ollessa kesken hylättynä poistaa, eteni yhdessä osuuden puoleen väliin saakka.

Silloin putosivat Keravan Esa Jämsen ja Botnian Markus Björklund. Hiisin Timo Mikkola jäi muutamaa rastiväliä myöhemmin Saarijärven ja Sintezin Roman Riapolovin kyydistä seurattuaan näitä heidän, mutta ei omalle hajontarastille. Täysin reilua ketään kohtaan ei tietysti ollut, että Riapolov oli kisassa mukana ja Saarijärven reilusti myöntämänä vetikin suurimman osan matkaa. Riapolov oli maalissa ensimmäisenä, kun Saarijärvi oli tullut hänen perässään ensin väärälle hajontarastille ja menettänyt aikaa omalle rastille käyntiin, mutta viestin voitti Tampereen Pyrintö. Hiisirasti tuli toiseksi lähes kaksi minuuttia Pyrinnöstä. Botnia oli maalissa kolmantena lähes kolme minuuttia Hiisistä. Kärjen erot kasvoivat siten loppukilometreillä huomattaviksi. Lynxin Boström nosti kovasti joukkuettaan ja tuli maaliin viidentenä, mutta ero voittajaan oli supistunut vain puolisen minuuttia ja oli 7 minuuttia. Iskatelin Aleksandr Tijopalov teki Boströmiäkin kovemman ajan ja palautti joukkueensa kymmenen joukkoon kuudenneksi muutaman kymmenen metriä Boströmin perässä. Lynxin kakkonen, KooVee, TuS, Rasti-Saimaa ja kymmenenneksi taipunut Kerava olivat seuraavina (+10.04 johtavasta)

Osuuden nopeimmat olivat: Tijopalov Iskatel RUS 29.25, Boström Lynx 29.53, Saarijärvi TP 30.11, Simo Mertanen KouRa 30.52, Elmeri Vähänen HyRa 31.25, Henrik Lindberg PIF 31.32, Jarno Parkkinen RaSa 31.34, Jouko Juntunen TP II 31.53 ja Jussi Perlinen KangSK 31.57. Nopeimpia aikoja saavuttivat siten kolmea ensimmäistä lukuun ottamatta kärkikymmenikön ulkopuolelle sijoittuneiden joukkueiden suunnistajat.

Kolme parasta joukkuetta ennätti maaliin alle ihanneajan eli kolmen tunnin ja kymmeneskin joukkue 10 minuuttia voittajan jälkeen. Kaksi ensimmäistä osuutta ja viimeinen osuus menivät odotettua nopeammin. Kaikkiaan 187 joukkuetta 198 lähteneestä pääsi hyväksytysti maaliin.

Nuorten Jukola oli Peuramaan ensimmäinen ja viimeinen suunnistuskilpailu, sillä golf-kentän laajennus vuotta myöhemmin vei suunnistuskartan alueesta merkittävän osan.

Lopputulokset joukkuejäsenillä

Henkilökohtaiset ajat 7. osuudella

Lopputulokset vaihtokohtaisin sijoituksin

Lopputulokset:

  1. Tampereen Pyrintö I (Lauri Kilpinen, Juho Kinni, Saila Kinni, Lauri Oikarinen, Outi Nieminen, Maria Pietilä, Hannu Saarijärvi) 2.54.50,
  2. Hiisirasti I (Jussi Uusitalo, Tuomas Asikainen, Noora-Sofia Ruotsalainen, Jussi Simula, Eveli Saue, Lenita Lempainen, Timo Mikkola) 2.56.42,
  3. OK Botnia I ( Andreas Åbacka, Simon Fröjdö, Heini Wennman, Fredrik Hagström, Anne Filppula, Linda Sundqvist, Markus Björklund) 2.59.33,
  4. Lynx I (Jaakko Liukkala, Pentti Iso-Markku, Suvi Kujala, Mika Seppänen, Paula Iso-Markku, Eeva Karvonen, Mårten Boström) 3.01.53,
  5. Iskatel I RUS (Andrei Holopov, Aleksei Bortnik, Jana Ljatskova, Dimitri Jegorov, Marina Kozhonova, Natalia Olohina, Aleksandr Tijopalov) 3.02.02,
  6. Lynx II (Nico Nylund, Markus Saramäki, Tuuli Kujanpää, Aapo Leskinen, Emilia Hoikkala, Katja Kolehmainen, Aleksi Leskinen) 3.02.34,
  7. KooVee I (Miika Järvinen, Matti Sillanpää, Marika Hara, Joona Järvinen, Tuuli Paunonen, Pinja Satri, Jyri Rantala) 3.02.50,
  8. Turun Suunnistajat I (Matti Karhulahti, Arto Ranki, Maisa Finnholm, Tomi Mattila, Anni-Kaisa Maskuniitty, Sanna Malmivirta, Markku Rapo) 3.03.52,
  9. Rasti-Saimaa (Matti Liukkonen, Petri Parkkinen, Miina Kenttä, Janne Mikkonen, Jenni Pulkkinen, Pauliina Silvennoinen, Jarno Parkkinen) 3.04.39,
  10. Keravan Urheilijat (Perttu Ilmarinen, Teemu Kemppainen, Heini Ilmarinen, Hannu Airila, Siru Parviainen, Päivi Surakka, Esa Jämsen) 3.04.54,
  11. Lapuan Virkiä (Juha-Ville Lahdensuo, Jukka Pajula, Soile Saari, Jaakko Sorvisto, Johanna Herttua, Sari Pajula, Juha Sorvisto) 3.05.13,
  12. Tampereen Pyrintö II (Mika Rantanen, Ville Verkama, Eeva Nieminen, Henri Peltomäki, Maija Koivisto, Jenni Laine, Jouko Juntunen) 3.05.35,
  13. Lappeen Riento (Matti Lahdenperä, Heikki Torniainen, Kati Häsä, Ilkka Torniainen, Kaisa Kiljunen, Laura Häsä, Matti Maajärvi) 3.05.56,
  14. Köping-Kolsva OK I SWE ( Jonas Lundgren, Mårten Ohlsson, Karin Elgh, Thomas Ek, Hanna Kruse, Lisa Gustafsson, Markus Ek) 3.06.06,
  15. Kymin Suunnistajat I (Tuomas Mattila, Jonne Lehto, Annika Hemmilä, Jarkko Tolsa, Elma Saarinen, Sanna Tolsa, Mikko Töyrylä) 3.06.36,
16. Helsingin Suunnistajat I 3.06.49, 17. Vehkalahden Veikot 3.06.55, 18. Suunta-Sepot I 3.07.31, 19. Kouvolan Rasti 3.07.56, 20. Angelniemen Ankkuri I 3.09.05.
Logo

Perustiedot

Päivämäärä:
14.08.1999
Paikka:
Kirkkonummi, Peuramaa
Järjestäjät:
Rasti-Jyry

Päätoimihenkilöt

Kilpailun johtaja:
Unto Kanerva
Ratamestari:
Jorma Helin
Kilpailunvalvoja:
Markku Virtanen EsAk

Tulokset

Kartat

Nuorten Jukola
Appletti kuva
jpg – kuva

Kuvia


Nuorten Jukola 1999. Kuva-arvoitus: Onko tässä Nivalan Urheilijoiden Tiina Savola? Kuva: Jorma Helin.
Nuorten Jukola 1999. Ohjelmalehden kansi.
Nuorten Jukola 1999. Hajonnat.
Nuorten Jukola 1999. Peuramaan koko kartta.
Nuorten Jukola 1999. Neljännen osuuden 2. rastilla Sintezin Ilja Gripanov on vähän Botniaa jäljessä, mutta ehtii vaihtoon toisena. Kuva: Jorma Helin.

Nuorten Jukola 1999. Rintarinnan seuraavalle rastille, etummaisena Lynxin kakkosjoukkueen Aapo Leskinen joka rynnii vaihtoon 14. sijalla. Kuva: Jorma Helin.
Nuorten Jukola 1999. OK Botnian viestinviejä Fredrik Hagström tuli 4. osuudelta kolmantena vaihtoon. Kuva: Jorma Helin.
Nuorten Jukola 1999. Pihkaniskojen kakkosjoukkueen kolmas juoksija Tiina Kurki katsoo tarkasti reittiä seuraavalle rastille. Kuva: Jorma Helin.
Nuorten Jukola 1999. Ammattikoululla yöpyneet nuoret tankkasivat hyvin illalla ja aamulla. Koulun johto ja siivoojat eivät olleet uskoa aamulla todeksi, että yöpyneitä nuoria oli niin paljon. Erikoiskiitokset tulivat suunnistajille siisteydestä ja tervetuloa uudelleen. Kuva: Jorma Helin.
Nuorten Jukola 1999. Voittajaa odotetaan maaliin. Toiseksi viimeinen hajonta rasti oli mäen puolivälissä metsäpuskan sisällä kivessä tai jyrkänteessä. Kuva: Jorma Helin.
Nuorten Jukola 1999. Angelniemen Ankkurin Oskari Heiskanen taittaa karttaa sopivaksi ja kiiruhtaa vaihtoon neljännen osuuden seitsemäntenä. Kuva: Jorma Helin.
Nuorten Jukola 1999. Sintezin Leonid Novikov kärjessä 1,5 kilometriä ennen ensimmäistä vaihtoa. Perässä kiirehtii OK77:n Jonas Nilsson. Kuva: Jorma Helin.
Nuorten Jukola 1999. Viimeisten osuuksien vauhdikas yhteislähtö puolituntia voittajan maaliintulon jälkeen. Edellisenä päivänä lähtösuoralta oli siivottu käärmeet pois. Kuva: Jorma Helin.
Nuorten Jukola 1999. Kaikilla viestinviejillä oli alussa putkiosuus. Laskettelurinteen putken alta kohti K-pistettä nousee Paimion Rastin kakkosjoukkueen Markku Salminen. Pidempiä suunnistajia varten ratamestari oli teipannut patjansa putken ympäri. Kuva: Jorma Helin.
Nuorten Jukola 1999. Leimaamassa taitaa olla kuudennella osuudella Kokkolan Suunnistajien Marja Jokinen. Leimasin on, mutta missä rastilippu? Ohikulkija ruttasi sen läheiseen puskaan, mutta onneksi valvojat korjasivat tilanteen nopeasti ja pari-kolme tyttöä ehti rastille ennen lippua eivätkä kilpailijat ehtineet huomata mitään. Kuva: Jorma Helin.