Nuorten Jukola 2012

 

 

Ounasvaaran Olli Ojanaho ratkaisi

Mynämäen Suunnistajat -52 isännöi toista kertaa Nuorten Jukolaa. Kilpailukeskus oli tällä kertaa Vehmaan kirkonkylän urheilukentällä. Kilpailukeskus oli rakennettu yleisöystävälliseksi niin, että kilpailua pystyi seuraamaan useaan otteeseen osuuden aikana. Vaativa maasto ja suunnistusta vaatineet radat aiheuttivat eri osuuksilla runsaasti kärjen vaihtumista. Hyvällä suorituksella pystyi kuromaan kärkeä kiinni, kun taas vastaavasti megapummilla saattoi sijoitus romahtaa hyvinkin paljon. Kilpailuun ilmoittautui 170 joukkuetta. Kilpailun suojelijana toimi tennistähti Jarkko Nieminen. Monivuotinen nuorten Jukolan valvoja Ilkka Saarimäki luovutti Vehmaan Jukolassa valvontavastuun espoolaiselle Tommi Tervakankaalle, jonka valvonnassa jatkuu Nuorten Jukola ensi vuodesta alkaen.

Ennakkokaavailuissa nostettiin ennakkosuosikeiksi Nuorten Tiomilan voittanut Helsingin Suunnistajat, edellisen vuoden voittaja Tampereen Pyrintö, pohjoisen ylpeys Ounasvaaran Hiihtoseura ja mikkeliläinen Navi. Mahdollisina mustina hevosina pidettiin ruotsalaista Stora Tunaa ja venäläistä Nord Westia.

Ensimmäisen osuuden ensimmäisellä väliaikarastilla mentiin Kaakon tahdissa, kun ensimmäisenä leimasi SK Vuoksi ja toisena Kouvolan Suunnistajat. Seuraavalla väliaikarastilla kärkeen nousi Tuusulan Voima-Veikkojen Topi Raitanen, joka piti keulapaikan osuuden loppuun asti. Puoli minuuttia Raitasen jälkeen vaihtoi Lynxin Ollipekka Heikkilä ja Stora Tuna OK:n Jonas Erikson. Jo ensimmäinen osuus koitui yhden ennakkosuosikin kohtaloksi voittoa ajatellen, kun Tampereen Pyrintö vaihtoi sijalla 87. lähes 11 minuuttia kärjen jälkeen.

1. osuuden tulokset.

Rastiväliajat

Toisella osuudella mentiin ruotsalaistahtiin. Osuuden nopein Snättringe SK:n Simon Hector nosti joukkueensa kärkeen. Vajaan minuutin Hectorin jälkeen vaihtoi Stora Tuna OK. Kolmanneksi oli noussut Södertälje Nykvarnin Joakim Anden, joka oli jo 2.20 minuuttia kärjestä. Parhaana suomalaisjoukkueena oli neljäntenä vaihtanut Kouvolan Suunnistajat. Hurjimman nousun teki toiseksi nopeimman osuusajan suunnsitanut Navin Joonas Ahola, joka nosti mikkeliläisten sijoitusta 42 sijaa tullen kahdeksantena vaihtoon. Osuuden kolmanneksi nopein oli Rastivarsojen Valtteri Rantala. Huomattavaa viestin voittoa ajatellen oli Ounasvaaran Hiihtoseuran Anna Haatajan suoritus poikien osuudella. Haataja piti OH:n kärkitaistelussa mukana osuuden 18:nneksi nopeimmalla ajalla.

2. osuuden väliajat.

Henkilökohtaiset osuustulokset.

GPS-seuranta

Kolmas osuus oli 14-vuotiaiden tyttöjen osuus. Snättringen Vilma Karlsson jatkoi kärjessä, mutta kahden sekunnin päähän oli noussut varsinaissuomalaisten iloksi MS Parman Essi Rantanen, joka suunnisti osuuden kolmanneksi nopeimman ajan. Myös Stora Tuna ja Helsingin Suunnistajat olivat minuutin sisällä kärjestä. Osuusajoissa nopein oli Tampereen Pyrinnön kakkosjoukkueen Sara Kurth, toisena Helsingin Suunnistajien Essi Roininen ja kolmanneksi nopein oli MS Parman Rantanen.

3. osuuden väliajat.

Henkilökohtaiset osuustulokset.

Neljännellä osuudella MS Parman Akseli Ruohola repi eroa muihin joukkueisiin ja vaihtoi 1.33 minuuttia ennen Helsingin Suunnistajien Veeti Otsamoa. Kolmantena jatkoi Stora Tuna. Osuuden nopein oli nousunsa aloittanut TP:n Teemu Eerola, toiseksi nopein oli Tullinge SK 2:n Victor Imark ja kolmanneksi nopein oli Koovee:n Konsta Puranen.

4. osuuden väliajat.

Henkilökohtaiset osuustulokset.

Tyttöjen putkiosuudella ruotsalaisjoukkueen putosivat kärkitaistelusta jo ensimmäisillä rasteilla. Helsingin Suunnistajien Helena Matilainen takoi kärjessä yksinään koko osuuden ajan ja tuli 47 sekunnin erolla kärjessä vaihtoon. Kärki tiivistyi ja Matilaisen jälkeen vaihtoi minuutin sisällä seitsemän joukkuetta. Ounasvaaran Ella-Noora Rahkola osuuden nopeimpana vaihtoi toisena perässään OK Orient, Delta, Kouvolan Suunnistajat, Navi, Rastivarsat ja Kangasala SK. Osuuden toiseksi nopein Rahkolan jälkeen oli Deltan Josefina Sundman ja kolmas oli KS:n Noora Hyyrynen.

5. osuuden väliajat.

Henkilökohtaiset osuustulokset.

GPS-seuranta

Kahdella viimeisellä osuudella nähtiin jo maajoukkuetason suorituksia, joka näkyi etenkin tyttöjen kuudennella osuudella. Kooveen Henna Skog oli osuuden nopein ja nosti joukkueensa selvään 1.50 min johtoon. Toisena vaihtoi hyvällä iskuetäisyydellä Helsingin Suunnistajat.. Ounasvaara oli jäänyt 3.11 minuuttia ja Kangasala SK 3.42 minuuttia. Nuorten Jukolan voitto tultaisiin ratkaisemaan näiden neljän joukkueen kesken. Olihan ankkureina maajoukkuetason suunnistajia. Toiseksi nopein kuudennella osuudella oli Skogin jälkeen Mäntsälän Elisa Mäkinen ja kolmas oli Pihkaniskojen Niina Hulkkonen.

6. osuuden väliajat.

Henkilökohtaiset osuustulokset.

Ankkuriosuus piti olla Helsingin Suunnistajien Luukas Valtosen näytöstä, sillä olihan meriittinä hyvät kesän suoritukset ja loppukirivoitto nuorten Tiomilassa. Ounasvaaran Hiihtoseuran kolme vuotta Valtosta nuorempi superlupaus Olli Ojanaho oli kuitenkin eri mieltä. Pikkuhiljaa Ojanaho kuroi Valtosen etumatkaa kiinni. Koovee tipahti hyvän alun jälkeen, eikä Kangasalan Kristian Kannus ehtinyt kärkikaksikon mukaan. Valtosella ei ollut fyysisesti, eikä suunnistuksellisesti paras päivä. Ojanahon karkasi Valtoselta lähes virheettömällä suorituksella osuuden puolessa välissä. Ounasvaaran Hiihtoseura saavutti historiansa ensimmäinen Nuorten Jukola-voittonsa lähes kahden minuutin erolla Helsingin Suunnistajiin. Maalissa Luukas Valtonen tunnusti aidosti Ojanahon kovuuden ja OH ansaitsi voittonsa. Kangasalan Kristian Kannus suunnisti kolmantena maaliin. Osuuden nopein oli Suunta-Jyväskylän Eeli Viholainen, joka nosti joukkueensa yhdeksänneksi. Ojanaho oli osuuden toiseksi nopein ja Navin Topias Ahola oli kolmanneksi nopein.

Olli Ojanaho matkalla viimeiselle rastille (Kuva: MS-52)
Olli Ojanaho matkalla viimeiselle rastille (Kuva: MS-52)
Ounasvaaran Hiihtoseura. Nuorten Jukola 2012 voittaja
Ounasvaaran Hiihtoseuran Olli Ojanaho lukee Nuorten Jukolan sanoman. Joukkue vasemmalta: Mikko Rahkola, Anna Haataja, Laura Kotila, Niilo Ojanaho, Ella-Noora Rahkola, Marjo Bergman ja Olli Ojanaho. (Kuva: MS-52)

 

 

Nuorten Jukolan voitto meni siis ensimmäisen kerran pohjoiseen Ounasvaaran Hiihtoseuralle, jonka laadukas vuosia jatkunut hyvä juniorityö sai palkintonsa. Muutenkin kärkikymmenikön valtasivat hyvää juniorityötä tekevät suomalaisseurat. Kärkikolmikon takana olivat: Tampereen Pyrintö, Delta, Rastivarsat, MS Parma, OK Orient, Suunta-Jyväskylä ja Navi. Paras ulkomaalainen joukkue oli 15:nneksi sijoittunut venäläinen Nord West.

Lopputulokset.

Henkilökohtaiset osuustulokset.

GPS-seuranta

NUORTEN JUKOLAN SANOMA

Kansalliskirjailijamme Aleksi Kivi on tarinaansa Jukolan veljessarjan vaiheista sisällyttänyt seuraavan kannustavan lausahduksen:

”Päänne kovuus on teiltä tyhjä luuloitus. Ahkeruus ja jokapäiväinen harjoitus voittaa viimein kaikki.”

Näin lausuu lautamies Mäkelä Jukolan Juhanille, kun tämä epäilee kykyjään oppia lukemaan.

 Me Nuorten Jukolan suunnistajat tiedämme, että luottamus omiin kykyihin ja kova harjoittelu tuo parhaan mahdollisen tuloksen. Olemme tänään tuoneet tämän sanoman maaliin kirmaisten Vehmaan liukkailla kallioilla ja kimmoisilla poluilla. Uskomme, että kilpailumme antaa meille kaikille voimia luottaa omiin mahdollisuuksiimme niin tässä hienossa lajissamme kuin yleensäkin elämän monissa vaiheissa.

Vehmaalla 18. elokuuta 2012

Nuorten Jukolan suunnistajat

Nuorten Jukola 2012Perustiedot

Päivämäärä:

18.8.2012

Paikka:

Vehmaa

Järjestäjät:

Mynämäen Suunnistajat-52

Päätoimihenkilöt

Kilpailun johtaja:

Asko Vainio

Ratamestari:

Jarmo Jokila

Kilpailunvalvoja:

Ilkka Saarimäki

Ratavalvoja:

Juha Suominen

Kilpailun kotisivut

Tulokset

Reittihärveli