Hiisi-Jukola 1999

51. Jukolan ja 22. Venlojen viesti kilpailtiin Ala-Satakunnassa. Kilpailukeskus oli Eurajoen puolella, mutta iso osa maastoa sijaitsi Lapin kunnan alueella. Järjestäjänä oli seurayhtymä Eura-Kauttuan Urheilijat, Eurajoen Veikot ja Kiukaisten Urheilijat. Se selvisi urakastaan erinomaisesti. Kritiikkiä tuli oikeastaan vain kuulutuksesta, joka palautteista päätellen hyvin monien mielestä oli lajiin sopimatonta meuhkaamista ja liian kovaäänisen musiikin soittoa.
Nimensä tapahtuma sai kilpailukeskuksen lähellä sijaitsevista muinaishaudoista. 

Kilpailukeskuksena oli suuri kalliolouhos Eurajoen Rikantilan kylässä. Sen pohja ei pettäisi kovimmallakaan sateella, mutta tasoitteena ollut sora pölysi, vaikka sitä oli kasteltu. Louhoksen reunat tarjosivat hyviä katselupaikkoja, mutta pohjaltakin näki hyvin, kun kilpailijat kalliojyrkänteiden reunoilla kävivät yleisörasteilla tai etsivät viimeisiään. Majoitus oli tavan mukaan kuitenkin maastossa ja pysäköinti pelloilla.

Kilpailualue oli tasaista avokalliomaastoa, jossa paikoin oli vaikeita syheröitä, missä näkyvyyttä vielä oli vähän. Se ei ollut mitään myöhemmän Jämin veroista hyväkulkuista kangasta, vaikka korkeuserot pienet olivatkin. Miehillä noususumma oli siihen astisista kaikkien aikojen alhaisin, naisilla yksi pienimmistä. Ratamestarit olivat panostaneet erityisesti hajontoihin. Ne purivatkin hyvin ja tuottivat monille yllätyksiä ja melkoisesti hakujakin.

Kilpailujen suojelijana oli UPM-Kymmenen hallituksen puheenjohtaja Tauno Matomäki. Viestin sanoma osoitettiin Suomen Maaseutukeskusten liitolle, joka tekee monipuolista kulttuurityötä maaseudulla ja jonka jäseniä on usein nähty Jukolankin järjestelyissä.

Kisan uutuutena oli järven rannalla sijainnut metsäkirkko ehtoollisineen. Se keräsi puuhaajat yllättäen satamäärin kävijöitä hiljentymään lauantai-illan kisahuuman keskellä.
Kaupallisena uutuutena oli osuuksien ja yleisörastien nimeäminen yhteistyökumppanien mukaan.

Jukolan veljeksiä kokoontui Eurajoelle rasteja etsimään 1222 joukkuetta, 20 vähemmän kuin Juhla-Jukolaan edellisenä vuonna, mutta Venloja oli uusi ennätys eli 689.

Venlojen viesti – jännitystä viime metreille

Pargas IF oli voittanut keväällä Tiomilan ja kaikki kevään kotimaiset viestit, joten se oli suosikki no. 1. Suosikeiksi luettiin myös Tiomilan seuraavat, IFK Lidingö ja Tampereen Pyrintö. Edellisvuoden Venlojen voittajajoukkue Angelniemen Ankkuri oli hajonnut täysin ja kolme siihen kuulunutta edusti nyt joensuulaista Kalevan Rastia (KR). Siten KRn arveltiin olevan mukana aina vaarallisten norjalaisten Halden SK:n ja Bäkkelagets SK:n kanssa kärkisijojen mittelöissä.

Sora pölysi isoksi pilveksi, kun Venlat helteessä kirmasivat lähtösuoraa ja jyrkkää mäkeä ylös louhoksesta metsän siimekseen. Ensimmäinen osuus oli 7 km. Hyvin suosikki Paraisten (PIF) kisa alkoikin. Sen jo Nuorten Jukolassa aikanaan avausosuuden voiton makuun päässyt Yvonne Gunell palautti vanhan kokemuksen mieleensä ja tuli ensimmäisenä 41 sekuntia ennen ruotsalaisen SK Nolaskogsarnin Tracy Bluettia, josta alkoi jatkuva jono. Lidingö menetti heti pelin oltuaan 204. lähes 13 minuuttia kärjestä. Halden oli 17. ja muut toisiaan tarkkailleet (?) suosikit olivat sijoilla 47-54 nelisen minuuttia johtavasta.

Väliaikatuloksia 1. vaihdosta

Toisella saman pituisella osuudella Liedon Parman Katja Peltola kiristi osuuden viidenneksi nopeimpana kärkeen. Eroa oli 55 sekuntia toisena vaihtaneeseen Haldeniin, jota askeleen välein seurasivat OK77 Kauniaisista ja ruotsalainen OK Ravinen. Samanaikaisesti vaihtoalueella oli puolen tusinaa muutakin joukkuetta, mm. PIF yhdeksäntenä 1.25 Liedosta. Pyrintö oli 20. ja eroa johtavaan oli 6.27. Osuuden nopein oli Hanne Sanstad Bäkkelagetista. Hän oli 6 sekuntia KR:n Monica Boströmiä nopeampi, josta seuraavat jäivät yli minuutin.

Väliaikatuloksia 2. vaihdossa

Henkilökohtaisia tuloksia 2. osuudelta

Kolmas osuus oli lyhin, 6,2 km. Siltä tuli ensimmäisenä Haldenin britti Heather Monro 19 sekuntia ennen Liedon Outi Sareilaa, josta 15 sekunnin päässä tuli Sanna Nymalmin nostama PIF. Puoli minuuttia sen jälkeen vaihtoivat KR ja Domnarvets GoIF. Sitten olikin 1,5 minuutin rako ennen kuin Annika Viilon osuuden nopeimmalla ajalla kovasti nostama Pyrintö tuli kuudentena (kärkeen 3.31). Pyrinnöstä puolen minuutin päässä seurasi kolmen ryhmä; norjalaiset Bäkkelaget ja NTNUI (NTHI vuoteen 1997) ja ruotsalainen Strängnäs-Malmby IF. Viilo oli mennyt todella kovaa, sillä osuuden toiseksi nopein hävisi hänelle peräti 1.43.

Väliaikatuloksia 3. vaihdossa

Henkilökohtaisia tuloksia 3. osuudelta

Ankkuriosuus oli pitkä, 8,8 km. Monella joukkueella oli voiton mahdollisuus, sillä yhdeksäs eli NTNUI oli Haldenia jäljessä alle neljä minuuttia. Niistä useimmilla oli maaottelutasoiset ankkurit (Suomi, Ruotsi, Norja, Sveitsi). Pyrinnön Liisa Anttila nousi jo louhokselta ylös niin kovaa, ettei hänen jälkeensä 19 sekuntia lähtenyt Bäkkelagetin maailman mestari Hanne Staff häntä sen koommin nähnyt. Kun Liisan suunnistuskin tuntui ’juuri siltä oikealta’, hän saavutti puolessa välissä KR:n Johanna Asklöfin ja Domnarvetin Karolina Arewångin. Haldenin sveitsiläinen Sabrina Meister-Fesseler haki ja tuli myös ohitetuksi. Yleisörastilla kävi ensin Paraisten Eija Koskivaara, kun hän oli ehtinyt pusikkoon Liisa Anttila sekä näkötuntumalla häneen Liedon Reeta Kolkkala ja Asklöf. Pian nelikko oli yhdessä matkalla kohti viimeistä rastia Koskivaara viimeisenä pikku koukkunsa jälkeen. Se oli louhoksen reunalla, yleisön nähtävissä. Kaikki pummasivat sitä vähän. Liisa ja Johanna löysivät sen ensin leimaten yhtaikaa. Loppuviitoituksella oli vahvin Liisa Anttila ja hän toi Pyrinnön voittoon kaikkensa antaneena neljä sekuntia ennen Kalevan Rastin Asklöfiä, josta Liedon Kolkkala jäi kaksi sekuntia. Paraisten Koskivaara sai tulla neljäntenä kaikessa rauhassa, sillä Bäkkelaget tuli vasta reilusti yli neljän minuutin päässä. Domnarvet oli 6., Halden 7., Ravinen 8., OK77 9. ja Södertälje kymmenes 10.43 Pyrinnölle jääneenä. Suomalaisnaisten kova kilpa näkyi henkilökohtaisissakin ajoissa. He olivat myös osuuden neljä nopeinta. Anttila oli ylivoimainen, 2.35 Asklöfiä nopeampi, josta oli nelisenkymmentä sekuntia Koskivaaraan ja Kolkkalaan. Heistä taas oli melkein minuutti osuuden viidenteen.

Erot olivat hämmästyttävät, samoin se, ettei kukaan jäljempänä kulkeneista päässyt näihin aikoihin. Kärjessä mentiin kovaa – Anttila 5.47/linnuntiekm.
Suomalaisnaiset saavuttivat siis harvinaisen 4-voiton ja se tuli lähes kotimaisin voimin, sillä ainoa vierastyöläinen oli Liedon kauan suomalaisseuroja edustanut virolainen aloittaja Kylli Kaljus. Näiden 4 joukkueen jälkeen kotimaisia seuroja löytyy siis yhdeksäntenä ja sitten vasta sijalta 17 lähtien.


Nelosvoitto Suomeen Venloissa! Sen tekivät Tampereen Pyrintö, Kalevan Rasti, Liedon Parma ja Pargas IF. Kuva Jukka Liikari.

Lopputulokset joukkuejäsenillä

Lopputulokset vaihtokohtaisin sijoituksin

Henkilökohtaisia tuloksia 4. osuudelta

Parhaat tulokset:

  1. 1. Tampereen Pyrintö 1 3.06.32 (Riina Kuuselo 47-51.18, Satu Vesalainen 20-1.38.20, Annika Viilo 6-2.15.43, Liisa Anttila)
  2. 2. Kalevan Rasti 1 3.06.36 (Elina Raijas 54-51.38, Monica Boström 11-1.33.47, Kirsi Boström 4-2.13.12, Johanna Asklöf)
  3. 3. Liedon Parma 1 3.06.38 (Kylli Kaljus 6-47.18, Katja Peltola 1-1.31.53, Outi Sareila 2-2.12.31, Reeta-Mari Kolkkala)
  4. 4. Pargas IF 1 3.06.49 (Yvonne Gunell 1-46.26, Hanna Heiskanen 9-1.33.18, Sanna Nymalm 3-2.12.46, Eija Koskivaara),
  5. 5. Bäkkelagets SK 1 NOR 3.11.07 (Marika Mikkola 48-51.29, Hanne Sanstad 10-1.33.31, Yvette Baker (Hague) 7-2.16.02, Hanne Staff)
6. Domnarvets GoIF 1 SWE 3.11.18, 7. Halden SK 1 NOR 3.13.54, 8. OK Ravinen 1 SWE 3.14.26, 9. OK77 1 3.14.32, 10. Södertälje Orientering 1 SWE 3.17.15, 11. OK Orion 1 SWE 3.17.22, 12. NTNUI 1 NOR 3.17.33, 13. Stora Tuna IK 1 SWE 3.20.44, 14. Sundsvalls OK 1 SWE 3.20.54, 15. IK Hakarpspojkarna 1 SWE 3.20.59.

Jukola – vähintään yhtä jännittävä loppu

Halden SK oli voittanut kevään Tiomilan, jonka perusteella muita kovia joukkueita olivat myös OK Orion sekä yllättäjät Kangasalan Kisa ja Rajamäen Rykmentti. Kotimaisia suosikkeja olivat Turun kevätyönviestin voittaja Tampereen Pyrintö, Isotonic-voittaja Delta, kotimaista viestiliiga kokonaispisteissä johtava kevään komeetta MS Parma. Uusi seura oli Mynämäen Suunnistajien ja Liedon Parman yhteinen kilpailuseura. Oululaisella SK Pohjantähdellä oli myös vahva joukkue.

Ensimmäiseltä 13,4 km:n osuudelta tuli kärjessä Strängnäs-Malmby IF:n puistokisoissa usein menestynyt tsekki Rudolf Ropek ja askeleen hänen perässään Ikaalisten Nousevan Voiman edellisen vuoden kuprunsa paikannut virolaisvahvistus Rene Ottesson. Kärkiryhmä käsitti 18 miestä ja he vaihtoivat 27 sekunnin sisällä. Suosikeista Pohjantähti oli 12., Delta 19. (+2.07), Halden 20. (+2.52), Pyrintö 27. (+3.13), Rajamäki 28., Kangasala 31., Bäkkelaget 54. ja Kalevan Rasti (KR) 63. (+4.01). Haldenista alkoi tiheä, yhtämittainen, lähes tuhannen miehen jono.

Väliaikatuloksia 1. vaihdosta

MS Parman Joni Kemppi oli selvästi nopein toisella 13,4 km:n osuudella. Hän oli osuusajassa 46 sek. nopeampi kuin Deltan Samuli Launiainen, joka vielä oli osuuden seuraavia lähes 2 min. nopeampi. Niinpä Kemppi vei seuransa 1.45 minuutilla johtoon ennen IK Hakarpspojkarnia (IKHP) ja Deltaa. Niistä oli Paimion Rasti-kakkosen johtamaan 4 joukkueen ryhmään melkein kaksi minuuttia. Siinä olivat mm. Leksands OK ja Pohjantähti. Pyrintö oli 21. (+8.48) ja KR 45. (+9.59). Joukko oli jo aika mukavasti hajallaan. Bäkkelaget putosi kymmeniä sijoja ja oli 89. 16.15 jäljessä johtavaa. Haldenin kohtaloksi muodostui rastin käymättä väliin jääminen ja siten hylkäys – huono osuus norjalaisten huippujoukkueille.

Väliaikatuloksia 2. vaihdossa

Henkilökohtaisia tuloksia 2. osuudelta

Kolmannella, pitkällä yöosuudella oli mittaa 15,7 km. Siltä tuli ensimmäisenä MS Parman Mikko Heikelä. IKHP oli nyt toisena, mutta se oli jäänyt 38 sekuntia lisää. 10 sekunnin päästä siitä tulivat yhdessä Pohjantähti ja Angelniemen Ankkuri, jonka Janne Virtanen oli osuuden nopein. Viidentenä 4.17 kärjestä vaihtoi OK Orionin Tobias Andersson, joka muinakin vuosina on useasti kunnostautunut Jukolassa, yleensä toisella osuudella. Nytkin hän hävisi osuusajassa Virtaselle vain sekunnin. Hän oli kymmenen miehen ryhmän kärjessä, jossa olivat myös mm. Delta ja Leksand. KR oli nyt 24. (+8.46) ja Pyrintö seuraavana samalla ajalla. Bäkkelagetin kova yömies Johan Ivarsson oli osuuden kolmanneksi nopein ja nosti seuraansa kovasti 33:nneksi. Eroa sillä oli kuitenkin keulaan vielä 10.32.

Väliaikatuloksia 3. vaihdossa

Henkilökohtaisia tuloksia 3. osuudelta

Neljäs ja viides olivat perinteen mukaan lyhimmät, nyt 8,8 km. Neljännellä tapahtui lyhyille osuuksille aika tavallisia melkoisia muutoksia. Tuleva maailman mestari, vielä juniori-ikäinen Otanmäen Sinkki-Seppojen kasvatti Pohjantähden Pasi Ikonen oli osuuden nopein ja vei joukkueensa 3,5 minuutin johtoon ennen toiseksi noussutta Norjan Nydalens SK:ia, jota lähituntumassa seurasivat IFK Lidingö ja Orion. Seuraavassa ryhmässä olivat Leksand, Paimion Rasti, Turun Metsänkävijät ja IKHP. MS Parma oli 9. (+5.25), Delta 12., Pyrintö 18. (+9.04), KR 22. Bäkkelaget jatkoi nousuaan, 23. (+9.47).

Väliaikatuloksia 4. vaihdossa

Henkilökohtaisia tuloksia 4. osuudelta

Viidennellä osuudella suosikit hivuttautuivat kohti kärkeä. Pohjantähden Raimo Turtinen vei joukkuetta edelleen johdossa edeten osuutensa vakuuttavasti samaa tahtia muiden edellisellä osuudella keulassa olleiden joukkueiden kanssa. Nydalen oli toisena 14 sekuntia lisää jääneenä ja Leksand kolmantena (+4.10). Deltan Jonne Lakanen juoksi osuuden viidenneksi nopeimman ajan ja vaihtoi neljäntenä yhdessä IHKP:n kanssa. Sitten tulivat pienin raoin Paimio, MS Parma ja kahdeksantena Angelniemen Ankkuri. Bäkkelagetin Jörgen Rostrup oli osuuden nopein ja nosti joukkueensa yhdeksänneksi (+6.49). KR:n Jari Heikkinen oli Rostrupia vain 10 sekuntia hitaampi ja nosti joukkueensa 11:nneksi. Pyrintö oli 13. (+6.59).

Väliaikatuloksia 5. vaihdossa

Henkilökohtaisia tuloksia 5. osuudelta

Kuudes osuus oli 11 km. Pohjantähden Timo Karppinen tuli keulassa, mutta Delta oli päässyt jo runsaan minuutin päähän, kun Miika Hernelahti juoksi osuuden viidenneksi nopeimmin. Vähän yli kaksi minuuttia kärjestä vaihtoivat Nydalen, Leksand ja IKHP. Bäkkelaget oli noussut kuudenneksi (+3.04). Yhdessä sen kanssa vaihtoi Pyrinnön Jouni Kahelin, jonka yksityisaika oli osuuden nopein kaksi sekuntia Bäkkelagetin Hott Johansenia parempi. Muutaman askeleenmitan myöhemmin vaihtoi TuMe:n Janis Ozolins, jonka vauhti oli Johansenin kanssa sekunnilleen samaa. Samassa ryhmässä oli vielä KR sijalla 9 (+3.23). MS Parma oli 11. 6.41 johtavasta.

Väliaikatuloksia 6. vaihdossa

Henkilökohtaisia tuloksia 6. osuudelta

Voiton mahdollisuus oli siis jopa yhdeksällä joukkueella, kun ankkurit lähtivät 14,5 km:n reitilleen. Kun kolmasosa osuudesta oli juostu, Leksandin ja IKHP:n ankkurit olivat jääneet, mutta muuten metsä vilisi toisiaan vähän väliä tapaavia ankkureita. KR:n Simo Martomaa oli saanut kiinni kaikki edellään lähteneet. Yleisörastilla, kun matkaa oli jäljellä kolmisen kilometriä putkena, leimasivat lähes yhtaikaa Bäkkelagetin Björnar Valstad, Pyrinnön Jarmo Puttonen ja KR:n Martomaa. Minuutin verran heidän jälkeensä kävivät Deltan Jani Lakanen ja Pohjantähden Teuvo Heimonen. Kun kolmen kärki haki toiseksi viimeistä lähes minuutin, Lakanen ja Heimonen saivat kolmikon kiinni. Viimeistä rastia viisikko lähestyi hiukan eri reittejä, Valstad ja Puttonen oikealta, Lakanen ja Heimonen keskeltä ja Martomaa hiukan vasemmalta.

Arveluttiko kalliolouhoksen korkea reuna vai mikä, mutta miehilläkin oli vaikeuksia oman viimeisensä löytämisessä. Valstad löysi sen ensimmäisenä, Heimonen, Lakanen ja Puttonen heti perässä, Martomaa joutui ensin liian vasemmalle, maaliviitoitukselle ja jäi joukon viimeiseksi. Valstadilla oli maalissa muutaman kymmenen metrin etumatka, mutta Heimonen ja Lakanen kävivät kovaa kiriä loppuun saakka. Heimonen oli sekuntia ennen maalissa. Puttonen tuli rauhallisesti neljäntenä ja Martomaa viidentenä.

Vaikka voitto menikin Norjaan, suomalaisankkurit antoivat tunnustuksen Valstadille ’kyllä hän piteli tahtipuikkoa’. Kuudenneksi 2 minuuttia KR:n jälkeen tuli Hakarpspojkarna ja sitten Leksands OK. Nydalens SK oli kahdeksas, Turun Metsänkävijät seuraava ja kymmenentenä (+4.35) tanskalainen Farum-Tisvilde OK. Koko viesti oli siis varsin tasainen. Osuuden viisi nopeintakin olivat ½ minuutin sisällä – Valstad, Puttonen, Helsingin Suunnistajien Jukka Miettinen, Farumin Allan Mogensen ja Orionin Yuri Omeltchenko. Tiomila-menestyjät Kangasala ja Rajamäki eivät oikein saaneet remmiä päälle koko aikana, vaan olivat 25. ja 36.

Lopputulokset joukkuejäsenillä

Lopputulokset vaihtokohtaisin sijoituksin

Henkilökohtaisia tuloksia 7. osuudelta

Jukolan ensimmäinen norjalaisvoittaja, oslolainen Lyn (v. 1979 Lapua) haastoi silloiset kovimmat kilpakumppaninsa uuteen kisaan 20 vuotta myöhemmin. Lapuan viestin toinen, Järvenpään Palo ja kolmas, Ikaalisten Nouseva Voima ottivatkin haasteen vastaan. Lynillä oli 1 kovakuntoinen varamies voittajajoukkueeseen verraten, samoin Ikaalisilla, mutta Järvenpäällä oli täsmälleen sama miehistö ankkurinsa Markku Salmisen johdolla. Haastaja taisi taktikoida. Se piti aikeensa pitkään salassa ja ehti harjoitella, kun haastettujen tietoon asia tuli vasta pari kuukautta ennen kisaa. Niinpä heillä aivan kaikki eivät olleet ihan entisaikojen iskussa. Lyn oli maalissa upeasti sijalla 184, Ikaalinen 447 ja Järvenpää 621.

Hiisi-Jukolassa kilpailtiin seitsemännen eli viimeisen kerran taiteilija Reijo Paavilaisen tekemästä pronssisesta kiertopalkinnosta, Metsäkukosta. Turun Suunnistajilla ja Haldenilla oli pisteitä eniten ennen Hiisi-Jukolaa. Kummallekaan ei lisäpisteitä kertynyt, mutta kun seuraavienkaan pistepussi ei juuri lisääntynyt, kärkeen jäi voimaan vuoden vanha tilanne. Sen mukaan voittaja oli Turun Suunnistajat, Halden toinen ja Rajamäen Rykmentillä oli kolmanneksi eniten pisteitä. Turku sai siten Metsäkukon omakseen.

Parhaat tulokset:

  1. 1. Bäkkelagets SK 1 NOR 7.40.10 (Alain Berger 54-1.14.31, Jostein Moe 89-2.38.08, Johan Ivarsson 33-4.00.57, Bo Engdahl 23-4.52.01, Jörgen Rostrup 9-5.35.41, Holger Hott Johansen 6-6.29.00, Björnar Valstad)
  2. 2. SK Pohjantähti 1 7.40.16 (Marko Vapa 12-1.11.34, Karri Mustonen 7-2.25.50, Keijo Parkkinen 3-3.52.59, Pasi Ikonen 1-4.42.13, Raimo Turtinen 1-5.28.51, Timo Karppinen 1-6.25.26, Teuvo Heimonen)
  3. 3. Delta 1 7.40.17 (Jarkko Huovila 19-1.12.52, Samuli Launiainen 3-2.23.42, Marko Loukkalahti 8-3.54.54, Petri Forsman 12-4.48.40, Jonne Lakanen 4-5.33.15, Miika Hernelahti 2-6.27.09, Jani Lakanen)
  4. 4. Tampereen Pyrintö 1 7.40.32 (Kari Laine 27-1.13.58, Sami Vähänen 21-2.30.41, Jarno Salmelin 25-3.59.13, Tuomo Haanpää 18-4.51.18, Jouni Mähönen 13-5.35.51, Jouni Kahelin 7-6.29.02, Jarmo Puttonen),
  5. 5. Kalevan Rasti 1 7.41.17 (Petri Vainio 63-1.14.46, Jouni Mäkäräinen 45-2.31.53, Harri Romppanen 24-3.59.12, Antti Tolonen 22-4.51.51, Jari Heikkinen 11-5.35.42, Mikael Boström 9-6.29.20, Simo Martomaa)

6. IK Hakarpspojkarna 1 SWE 7.42.31, 7. Leksands OK 1 SWE 7.43.07, 8. Nydalens SK 1 NOR 7.44.04, 9. Turun Metsänkävijät 1 7.44.11, 10. Farum-Tisvilde OK 1 DEN 7.44.45, 11. OK Orion 1 SWE 7.44.51, 12. Ikaalisten Nouseva Voima 1 7.45.10, 13. MS Parma 1 7.45.22, 14. Paimion Rasti 1 7.47.07, 15. IFK Lidingö 1 SWE 7.47.13.Jukolan viestin sanoman luki Valstad ruotsiksi, mutta suomeksi se kuuluu:

Jukolan viesti on tänä kesäisenä viikonvaihteena juostu halki sen länsisuomalaisen maiseman, missä pronssikauden aikana meri huuhtoi rantasärkkiä ja missä suomalainen maanviljelys ja asutus saivat alkunsa. Tätä muistaen me suunnistajat haluamme tervehtiä kaikkia maamme maaseudun perinteiden vaalijoita ja kotiseutukulttuurin kehittäjiä.
Teemme sen Impivaaran korpeen peltonsa raivanneiden Jukolan veljesten sanoin, Aleksis Kiven Seitsemään Veljekseen kirjaamina:
’Sinne rakentakaamme itsellemme iloinen pirtti päivänkaltevalle aholle,
ja siellä, pyydellen salojen otuksia,
elämme rauhassa kaukana maailman menosta ja kiukkuisista ihmisistä’
.

Eurajoella 13. kesäkuuta 1999

Jukolan viestin suunnistajat

Logo

Perustiedot

Päivämäärä:
13.06.1999
Paikka:
Lappi, Eurajoki
Järjestäjät:
Eura-Kauttuan Urheilijat, Eurajoen Veikot, Kiukaisten Urheilijat

Päätoimihenkilöt

Kilpailun johtaja:
Ilkka Koota
Ratamestari:
Mika Ruuhiala, Esa Helin (V)
Kilpailunvalvoja:
Pekka Nikulainen
Ratavalvoja:
Seppo Kuusisto, RaLu

Tulokset

Kartat

Jukolan Viesti
Appletti kuva
1. Osuus jpg – kuva

Kuvia


Hiisi-Jukola 1999. Hiisi-Jukolan peikko.
Hiisi-Jukola 1999. Kilpailujohtaja Ilkka Koota. Kuva: Hiisi-Jukolan nettiuutiset.
Hiisi-Jukola 1999. Nelosvoitto Suomeen Venloissa! Sen tekivät Tampereen Pyrintö, Kalevan Rasti, Liedon Parma ja Pargas IF. Kuva Jukka Liikari.
Hiisi-Jukola 1999. Ratamestari Mika Ruuhiala ja Esa Helin (Venlat). Kuva: Hiisi-Jukolan nettiuutiset.