Nuorten Jukola 1987

Ensimmäisen Nuorten Jukolan voittajaseura Rajamäen Rykmentti oli toisen viestin isäntänä. Asiasta oli päätetty jo vuotta voittoa aiemmin, joten sillä ei järjestämisajankohdan kanssa ollut mitään tekemistä. Innoissaan seura Nuorten Jukolaa 50-vuotisjuhlakilpailunaan vietti, vaikka varmaan jossakin taustalla kaihersi, ettei edellisvuoden voittoa päässyt puolustamaan.

Kilpailukeskuksena oli Nurmijärven Nummenpään kyläkenttä. Viereinen maasto oli tyypillistä keskiuusmaalaista maaseutumaista Salpausselän jatketta; ei mitään kaupungin läheistä ulkoilupuistoa. Kun vertaa Nummenpään maastoa ja ratoja 10-20 vuotta myöhempiin Nuorten Jukoliin niin ihmetyttää, että niistä nuorimmat niinkin hyvin selvisivät.

Osuus- ja ikäjako olivat samat kuin Lahdessa. Matkat olivat keskimäärin 4,0+4,1+2,7+2,7+4,5+5,0+6,4 km. Hajonnat olivat enemmillään 300 metriä ja niillä oli todellisia aikaeroja. Lähteviksi kirjattiin yksi joukkue enemmän kuin Lahdessa eli 194. Kartta oli 1:15.000 5 metrin käyrin. Tunnelma kisapaikalla oli todella hieno. Kannustusta annettiin niin omille kuin vieraillekin.

Viestille olivat ominaisia sijoitusten varsin suuret heitot. Suurimmat nousut olivat lähelle 100 sijaa osuudella ja pudotukset enimmillään luokkaa paljon yli 100 sijaa. 40-60 sijan heittoja sattui kymmenille joukkueille. Osittain isot pudotukset tietysti johtuvat siitä, että joukkueisiin kuului melko kokemattomia, mutta yllättäviä heittoja sattui joillekin hyvillekin. Alkuvaiheessaan viesti oli edellistä tasaisempi. Huiput saattoivat siten onnistuessaan ja vielä osuessaan lyhyemmälle hajonnalle tehdä mammuttinousuja. Tulosluettelosta voi myös päätellä, että eräiden isojen pudotusten taustalla on ollut joukkoharhailu.

Ensimmäiseltä osuudelta tuli johdossa sama tyttö kuin Lahdessakin, Oulun Suunnistajien (OuSu) Mari Lukkarinen. Lahdessa hänen etumatkansa oli vaihdossa 2.46. Nyt hän pani vielä paremmaksi. Eroa toisena vaihtaneeseen Espoon Rastin (EsRa) Mari Reinivuohon oli 5.14. Helsingin Suunnistajien (HS) Heli Kari tuli kolmantena 11 sekuntia Reinivuon jälkeen heti kannoillaan Tampereen Pyrinnön (TP) Riitta Korpela. Sitten vaihtoivat peräkkäin Lynxin Monica Boström (39.29) ja Oulun kakkosjoukkueen Sirpa Westerholm. Seuraavassa ryhmässä vaihtoivat Kalevan Rastin (KR – Joensuu) Heidi Haapasalo (31.12), Ruokolahden Suunnistajien (RuSu) Riikka Putkonen ja Karkki-Rastin (KaRa – Karkkila) Nina Liukkonen (31.19). Kymmenentenä vaihtoi Mesikämmenien (Helsinki) Kirsi Huhtinen (31.38) ja hänestä askeleen perässä myöhemmin tuttu nimi Reima-34:n (Espoo) Marika Mikkola. Reinivuosta lähtien jono oli lähes jatkuva, sillä 50. vaihtoi 5 ja 100. 8 minuuttia hänen jälkeensä.

Väliaikatuloksia 1. vaihdosta

Sama joukkue ja poikakin tuli keulassa toiselta osuudelta kuin Lahdessakin. Mikko Salonen vei Oulun viestiä – ja kovaa. Vaikka seuraavissa joukkueissa tapahtui pieniä muutoksia, hänen vauhtinsa oli rajua, sillä ero toisena vaihtaneeseen RuSun Heikki Liukkuun oli 8 minuuttia! Lynxin Jonas Henriksen nousi kolmanneksi heti perässään Rasti-Vihdin (RaVi) Erkki Hellsten (+8.04). Kangasalan Kisan (KangKi) Jari Kaaja vaihtoi yksin viidentenä ja parikymmentä sekuntia hänestä alkoi tiuha ja pitkä jono. Ero sijoilla 2-50 oli ajassa 6,5 minuuttia. Tulevan voittajan HS:n Kim Nylund etsi hiukan ja vaihtoi sijalla 14 9,5 minuuttia Oulusta, mutta siis vain 1.31 toisesta sijasta.

Vaihtoväliajat: 1. OuSu 52.05, 2. RuSu 1.00.02, 3. Lynx 1.00.03, 4. RaVi 1.00.09, 5. KangKi 1.00.35, 6. Keravan Urheilijat (KeU) Harri Eskelin 1.00.58, 7. KaRa Kari Laine 1.01.01, 8. Jyväskylän Kisa-Toverit (JKT) Jouni Kahelin 1.01.09, 9. Pieksämäen Veikot (PiVe) Jari Lehtonen 1.01.10, 10. Riihimäen Suunnistajat (RiSu) Mikko Vehmas 1.01.33.
Osuuden nopein oli Pieksämäen Veikkojen Jari Lehtonen 23.23 ja nostoa 83 sijaa, toisena Kahelin 23.41 (74 sijaa), sitten Kaaja 24.25 (59 sijaa), Hellsten 25.24 (42 sijaa) ja Malaxin Joakim Holmback 25.41 (55 sijaa).

Väliaikatuloksia 2. vaihdossa

Oulun viestiä jatkoi kolmannella osuudella Mikon pikkusisko Riitta. Lynxin Terhi Hyttinen saavutti häntä, sillä eroa vaihdossa oli enää 2.21. Vihdin Tanja Mähönen tuli yksin kolmantena (+3.06) ja hänen jälkeensä vaihtoivat runsaan minuutin sisällä Ruokolahti, Pieksämäki ja Karkki-Rasti. Jono harveni, sillä 50. joukkue oli jo toisestakin sijasta jäljessä 12 minuuttia. HS putosi lisää sijalle 24 ja eroa kärkeen oli 10.17.

Vaihdon tilanne oli: 1. OuSu 1.15.42, 2. Lynx 1.18.03, 3. RaVi 1.18.48, 4. RuSu Hannele Tiira 1.19.16, 5. PiVe Anne Lehtonen 1.20.01, 6. KaRa Teija Frosterus 1.20.03, 7. Eurajoen Veikot Saila Grönfors 1.21.01, 8. KR Päivi Pietarinen 1.21.23, 9. JKT Katja Talala 1.21.25, 10. Joutsenon Kullervo (JoKu) Tarja Japola 1.21.50.
Osuuden nopeimmat ajat: Kankaantaan Kisan Piia Kankaanpää 17.07, KooVeen Tanja Niemelä 17.22 ja Lynxin Hyttinen 18.10. Alle 19 minuutin pääsi lisäksi 8 tyttöä.

Väliaikatuloksia 3. vaihdossa

Oulun viestiä neljännellä osuudella vei Mikon ja Riitan veli Kari. Lynxin Max Packalen supisti entisestään eroa, mutta ei päässyt näkötuntumalle, koska ero vaihdossa oli 1.15. Kolmantena vaihtoi RaVin Simo Havukorpi 2 minuuttia Maxin jälkeen. Monet taivalsivat jo yksin, mutta pienryhmiäkin esiintyi. HS nousi 3 sijaa, mutta ero kärkeen kasvoi hiukan ja oli 11.35.

Tilanne toisen hajonnan täyttyessä oli: 1. OuSu 1.32.25, 2. Lynx 1.33.40, 3. RaVi 1.35.36, 4. RuSu Mika Tonder 1.36.20, 5. KeU Timo Sirola 1.37.56, 6. KaRa Tero Koponen 1.38.19, 7. KR Jani Riissanen 1.39.20, 8. JKT Aki Suvijärvi 1.39.27, 9. Reima Jussi Mäkilä 1.39.40, 10. PiVe Juha Kauppinen 1.39.49.
Nopeimmin osuuden kiersivät KangKin Mikko Lepo 14.27, Lynxin Packalen 15.27, HS-kakkosen nykyinen Helsingin Kauppakorkeakoulun professori Sami Torstila 15.30 ja Rauman Lukon Jan-Erik Sarparanta 15.52. Alle 17 minuutin pääsi vielä puolen toistakymmentä poikaa.
(Melkoinen yhteensattuma; juuri edellä olevia tilannetietoja tähän kirjoitettaessa lokakuussa 2005 radiossa haastateltiin neljäntenä vaihtanutta Mika Tonderia. Hän oli tehnyt Pihlajaveden norppiin liittyvän tohtorinväitöskirjan ja siitä radiossa hänen kanssaan juteltiin.)

Väliaikatuloksia 4. vaihdossa

Oulun viestinviejä loukkasi viidennellä osuudella jalkansa ja putosi sijalle 37. Vahvasti aloittanut joukkue oli siten pois voittokuvioista, kun vahvimmat kortitkin oli jo käytetty. Johtoon siirtyi Lynx Jussi Aumon viemänä. RaVin Jouni Mähönen vaihtoi toisena lähes minuuttia myöhemmin. Pojat olivat karussa, sillä Jounista oli lähes 4 minuuttia kolmanteen, TP:n Reko Marttiin, joka johti pitkää, osin tiuhaakin jonoa. Putkiosuus parin karkurin jälkeen kasasi siis joukon. HS aloitti Harri Salmisen hyvällä juoksulla paluun kohti kärkeä.

Vaihdon tilanne oli: 1. Lynx 2.04.11, 2. RaVi 2.05.05, 3. TP 2.08.58, 4. KangKi Panu Piiparinen 2.09.00, 5. KeU Ari Tidenberg 2.09.15, 6. KR Kari Juvaste 2.09.19, 7. KouRa Taneli Koho 2.09.21, 8. Reima Antti Väyrynen 2.09.26, 9. JoKu Marko Pitkänen 2.09.30, 10. HS 2.10.12.
Osuuden nopeimmat olivat: Reko Martti TP 25.04, Salminen HS +1.08, Heikki Haapamäki TY +3.02, Arto Haikonen RiSu 4.01, Piiparinen KangKi ja Pasi Liitiäinen SV +4.03. Parhaitten osuusaikojen erot olivat yllättävän selvät, vaikka osuus kesti parhailta vain selvästi alle puoli tuntia.

Väliaikatuloksia 5. vaihdossa

Tyttöjen kuudes osuus vaihtoi jälleen johdon. Ensimmäisenä ehätti ankkurinsa viimeiselle osuudelle saattamaan RuSun Johanna Tiira yhdeksän sekuntia ennen kuin HS:n Tiina Kainulainen, josta Lynxin Irene Liljeström oli 4 sekuntia ja Reiman Virpi Seppälä 5 sekuntia lisää. Näkötuntumalla edellisiin tuli vielä Kangasalan Pirjo Myllymäki, mutta sitten olikin jo pari minuuttia seuraaviin. Johanna nosti joukkueensa sijalta 11 suoraan kärkeen. Hänen osuusaikansa (42.22) oli vasta kymmenenneksi parhaan tienoilla, mutta kun monet hänen edellään lähteneet viipyivät 5-8 minuuttia häntä kauemmin, oli tuloksena johto tiukan loppukirin jälkeen.

Tilanne: 1. RuSu 2.52.39, 2. HS 2.52.48, 3. Lynx 2.52.52, 4. Reima 2.52.57, 5. KangKi 2.53.19, 6. TP Crisse Lumme 2.55.18, 7. RaVi Jaana Virta 2.57.14, 8. KaRa Virpi Laine 2.59.31, 9. JoKu Tessa Rautio 3.00.01, 10. KouRa Päivi Joukainen 3.00.04. Kerava ja KR putosivat kärkikymmeniköstä ja sinne palasivat siis RuSu ja KaRa.

Osuuden nopeimmat olivat: Lahden Suunnistajien Maarit Dahlman 39.54, KaRan Virpi Laine 40.51 ja tasa-ajalla Hämeenlinnan Suunnistajien Anniina Paronen ja KooVeen Eija Kujansuu. Alle 42 minuuttia pääsivät vielä Pargas IF:n Jeannette Järnström (41.36) ja Vakka-Rastin Reeta-Mari Kolkkala, 41.40.

Väliaikatuloksia 6. vaihdossa

Keskustelu voittajasta käsitti oikeastaan vain kaksi nimeä – HS:n Matti Karvonen vai Lynxin Kimmo Liljeström? Muilla ei uskottu olevan mahdollisuuksia. Matti lähti Lahdessakin toisena, mutta silloin Rajamäen Mika Virtasen 2,5 minuutin etumatka kesti. Nyt oli kyse vain sekuntien takamatkasta johtavaan Ruokolahteen. Tosin takaa-ajajatkin olivat lähempänä kuin edellisellä kerralla. Kummallakin arvuutetulla oli vahvat omat kannattajansa, ehkä enemmistö Karvosella. Olihan hän osoittanut jo muissa kisoissa aikamiehen otteita, jos kohta kova vauhti oli joskus tuonut ongelmiakin.

Matti ei kuitenkaan jättänyt arvuuttelulle sijaa. Varmasti ja kovalla, selvästi osuuden nopeimmalla vauhdilla hän eteni kohti maalia ja yleisön voimakkaasti osoittaessa suosiotaan Helsingin Suunnistajien joukkue tuuletti voittajana loppusuoralla. Sija parani yhdellä edellisvuodesta. Eikä se ollut mikä tahansa voitto. Se oli ylivoimainen. Suurin ero vieläkin (2005) Nuorten Jukolan historiassa. Kimmo joutui hiukan hakemaan, mutta säilytti hyvin toisen tilan. Hän ylitti maaliviivan, kun 8.16 oli kulunut Matin tulosta. RuSun Ilkka Kaasalainen tuli kolmantena lähes 6 minuuttia Kimmosta ja yli 14 minuuttia Matista. Vesa Forsblom nosti Kouvolan Rastin (KouRa) neljänneksi ennen Pyrinnön Heikki Tanhuaa. Kuudentena tuli maaliin Turun Suunnistajat, Janne Salmi. Lahdessakin hän oli ollut ankkurina. Siellä hänen joukkueensa TuS II päätyi sijalle 111, vaikka hän olikin osuutensa nopein. Nyt tuli plakettisija, mutta osuustuloksissa vasta toinen tila. Harvahkossa jonossa tulivat seuraavina Hämeenlinnan Suunnistajat, Kangasalan Kisa, Rasti-Vihti, Ounasvaaran Hiihtoseura ja yhdentenätoista IF Femman.

Osuuden nopeimmat olivat: Matti Karvonen HS 36.56, Salmi TuS 38.54, Jukka Erkkilä HlS 39.44, Jarmo Puttonen IPR 40.41, Sören Nymalm PIF 41.40, Petri Nieminen LS-37, 42.07, Esa Huovila KyS 42.10 ja Olli Turakainen EKP 42.18.

Lopputulokset joukkuejäsenillä

Lopputulokset vaihtokohtaisin sijoituksin

Logo

Perustiedot

Päivämäärä:
30.08.1987
Paikka:
Nurmijärvi, Nummenpää
Järjestäjät:
Rajamäen Rykmentti

Päätoimihenkilöt

Kilpailun johtaja:
Risto Pirinen
Ratamestari:
Timo Paulanto
Kilpailunvalvoja:
Ismo Turunen Iisu

Tulokset