Joensuu-Jukola suunnistetaan 17.6.–18.6.2017 viikkoa ennen juhannusta. Suomen suurimman aikuisliikuntatapahtuman järjestelyistä vastaa ensimmäistä kertaa naiskilpailunjohtaja Arja Makkonen.
Joensuuta ennen kilpaillaan Lappee-Jukola Lappeenrannassa 18.-19.6.2016. Joensuu-Jukola suunnistetaan pohjoiskarjalaisessa vaaramaastossa Enossa 17.-18.6.2017 . Joensuu-Jukolan järjestää Kalevan Rasti.
Järjestelyitä tehdään hyvässä yhteistyössä Kaukametsäläiset ry:n, Suomen Suunnistusliiton ja Puolustusvoimien kanssa. Puolustusvoiminen yhteistyökumppanuus on erittäin merkittävä ja sopimuksen myötä Joensuu–Jukolaa tukee Kainuun prikaati.
Joensuu-Jukolan järjestelyoikeuden myönnettiin Kalevan Rastille vuonna 2011. Alusta asti suurimman vastuun on kantanut Jukolan viestin ensimmäinen naiskilpailunjohtaja Arja Makkonen. Hän on toiminut Kalevan Rastin puheenjohtajana vuosina 1994–1997 sekä 2005–2011, ja on yksi harvoista vuoden 2000 järjestäjistä, jotka ovat edelleen aktiivisesti mukana.
– Suurtapahtuman järjestäminen on pitkäjänteistä työtä. Ydinorganisaatio on koossa, mutta meille on tärkeää edelleen löytää osaavia ja innostuneita ihmisiä joukkoomme. Kilpailumaaston kartoitustyö valmistuu keväällä 2015 ja ratasuunnittelu on erittäin hyvässä vaiheessa, iloitsee Makkonen.
– Kilpailukeskus Enon koulukeskuksessa ja sen välittömässä läheisyydessä tuo omat haasteensa toimintojen sijoittelussa verrattain pienelle alueelle, mutta toisaalta riittävän kompakti alue tuo palvelut ja toiminnot lähelle toisiaan ja on kisavieraiden hyvin tavoitettavissa. Jukolan viesti on merkittävä tapahtuma, joka tarjoaa monenlaisia mahdollisuuksia esimerkiksi pakallisille yrityksille ja yhdistyksille, muistuttaa Makkonen.
Mari Aarikalla ainutlaatuinen näkemys Jukolasta
Joensuu-Jukolan logon on suunnitellut Venlojen viestin Paimiossa 1993 Rastikarhuissa voittanut Mari Aarikka, jolla on myös paljon muita Jukola-kokemuksia jaettavana.
– Jukolan olen saanut kokea monelta kantilta, mikä rikastuttaa näkemystäni tapahtumasta. Huippupuolella on tietysti merkittävintä Venlojen viestin voitto ja useamman kerran sijoittuminen kymmenen joukkoon. Myös aloitusosuudelta ensimmäisenä vaihtoon tulo Joutsenossa 1989 on hieno kokemus. Nyt kisaa näen kuntoilupuolelta ja ensikertalaisten tunnelmia onkin kiva kuunnella jälkilöylyissä, kertoo Aarikka.
– Järjestelytehtävissä olin Hiisi-Jukolassa, ja tapahtuman visuaalisen ilmeen luonut ja tuotteita suunnitellut Hiisi-Jukolaan 1999 ja Kytäjä-Jukolaan 2010. Mediapuolella tapahtumaa on tullut ikuistettua kameran takaa. Alle kouluikäisestä olen ollut tapahtumassa mukana ja juossut kaikki mahdolliset osuudet ja juoksukerrat – pari alaikäisenäkin. Ainoastaan viime vuonna juoksu jäi väliin selkäleikkauksen vuoksi. Jukolan viesti merkitsee itselle paljon, se on merkittävä ja hyvin järjestetty tapahtuma, josta ei voi olla poissa. Se on hieno liikuntatapahtuma koko perheelle, jossa huiput ja harrastajat kohtaavat, on tunnelmaa, jännitystä, hikeä ja suuren juhlan tuntua luonnon maisemissa, tiivistää Aarikka
– Logoa lähdin työstämään Jukolan viesti -tunnuksen ehdoilla tavoitteena selkeä kokonaisuus. Logon vauhdikkaat viivat kuvastavat viestin osuuksia, lamppujen valoviivoja ja myös maaston käyrästöä. Logon viivoitus antaa arvokkaan tunnelman Karjalan hengessä, väreinä tyypilliset alueen värit musta ja punainen. Jukola-tekstin A-kirjain ilman viivaa tulee Kalevan Rastin logosta, kuvailee Aarikka.
Uutisia aiheesta
26.2.2015 Yle Pohjois-Karjala: Joensuu-Jukolan järjestäminen vauhdissa: huiput ja harrastajat kohtaavat Harpatin maastossa
26.2.2015 Karjalainen: Enossa juostavan Jukolan viestin logo julki