Kuva: Reetta Virtanen.
Tällä viikolla juostavaan Joensuu-Jukolaan saapuu 16 500 kilpailijaa. Heistä arviolta 1 000 suunnistajaa kuuluu palkintosijoja vakavasti tavoitteleviin joukkueisiin. Suunnistajista 5 000 kuuluu harrastejoukkueisiin, ja loput osallistujat ovat enemmän tai vähemmän aktiivisia suunnistuksen harrastajia. Ulkomailta kilpailijoita odotetaan yli 20:sta eri maasta, yhteensä noin 3 000 henkeä.
Enon maastossa kilpailijoita odottaa noin 130 rastia. Viikonlopun aikana koneellisesti rastileimoja tarkistetaan 300 000 kappaletta. Karttoja harjoittelua, kilpailua ja palautusta varten on painettu lähes 40 000. Majoitukseen, kilpailukeskukseen ja pysäköintiin on puolestaan varattu aluetta yhteensä noin 30 hehtaaria. Erilaisia kaapeleita ja johtoja alueelle väliaikaisesti vedetään arvioituna yhteensä 20 kilometriä.
Ravintolapuolella on oma huiskeensa. Joensuu-Jukolaan on varauduttu 25 000 ruoka-annoksella ja kahvikupillisella. Kisamakkaroita tirisee viikonloppuna grillissä arviolta 10 000 kappaletta. Pullaa on varattu noin 5 000 kappaletta ja sämpylöitä 4 000. Viikonloppuna kisavieraita palvelevassa isossa grillissä valmistuu tapahtuman aikana 3 000 hampurilaisannosta.
Joensuu-Jukolaa on tukemassa 50 yhteistyökumppania. TV:n ja Yle Areenan välityksellä tapahtumaa seurasi viime vuonna läpi yön keskimärin 260 000 katsojaa. Sosiaalisessa mediassa Jukolan viestillä on Facebookissa 17 500, Instagramissa 4 000 ja Twitterissa 4 600 seuraajaa. Tapahtuman nettisivuilta tietoa löytyy viidellä eri kielellä, kun suomen lisäksi sivut on käännetty englanniksi, ruotsiksi, venäjäksi ja kiinaksi.
Suuri tapahtuma vaatii myös suuren työmäärän. Järjestäjien työmäärä on 5 vuoden aikana arvioitu olevan yhteensä 100 000 tuntia. Joensuu-Jukolasta 95 % tehdään talkoovoimin, ja tapahtumaa luomassa on 1 500 talkoolaista.