IFK Göteborg lähtee vahvoilla joukkueilla molempiin viesteihin

Ruotsalainen IFK Göteborg on monien puheissa vahva ennakkosuosikki tänä viikonloppuna molemmissa viesteissä. Perjantai-iltana aurinkoisella Mikkelin torilla seuraa edustaa valmentaja ja puheenjohtaja  Lars Johansson, jolla on vahva luottamus omiinsa. 

 

– Venloissa toivon ehdottomasti, että olemme kolmen parhaan joukossa! hän hehkuttaa.

– Meillä on neljä hyvää joukkuetta, ja uskon, että saamme kolme niistä lopputuloksissa viidentoista parhaan joukkoon. Mutta Venlojen viesti on lyhyt ja nopea ja mitä vain voi tapahtua, pienetkin virheet voivat olla ratkaisevia. 

Kilpailijoista Johansson pitäää erityisesti Stora Tunaa vahvana suosikkina. 

– Tove Alexandersson ankkurosuudella on tietysti haastava vastus. Mutta myös meidän ankkurimme Sanna Fasth on tosi hyvässä kunnossa.

 

Göteborgin joukkueissa on useita nuoria tähtiä, jotka ovat myös eri maiden nuorten maajoukkueissa. Yksi heistä joutuu Jukolan viestin tulikokeeseen viime hetken vaihdoksen vuoksi. 

– Håvard Sandstad Eidsmo on sairastunut ja joutuu lähtemään kotiin. Hänen tilalleen ykkösjoukkueen viidennelle osuudelle nousee kakkosjoukkueesta Odin Ek. 

 

Tavoitteet myös Jukolan viestissä ovat korkealla. 

– Tähtäämme viiden parhaan joukkoon. Kasper Fosser on kovassa kunnossa. Jos hän pääsee lähtemään pari minuuttia kärjen takana ankkuriosuudelle, hän voi vielä saada sen kiinni. 

Toisaalta IFK Göteborgin leirissä muistetaan hyvin, mitä kaikkea viestissä voi tapahtua. Tämän vuoden Tiomilassa ykkösjoukkueen viestinviejä skippasi yhden rastin ja joukkue hylättiin. 

– Helsingin Suunnistajat on tietysti varmasti vahva. Tietysti myös Stora Tuna sekä Linné ovat ennakkoon suosikkeja. 

 

Vielä perjantai-illan mediatilaisuuden aikaan Göteborgin joukkueet olivat harjoittelemassa kahdella eri kartalla. 

– Moni meiltä on ollut täällä jo koko viikon. Muutenkin suunnistajamme ovat harjoitelleet nyt paljon Suomessa, myös siksi, että MM-kisat ovat täällä. 

Johanssonin mukaan Mikkelin seudun vaihtelevat  maastot vaikuttavat olevan aika samanlaisia kuin heidän kotitienoillaan Länsi-Ruotsissa. 

– Toki meidän huippumme ovat niin kokeneita, että pärjäävät kaikenlaisissa maastoissa, koska he ovat harjoitelleet ja kilpailleet eri puolilla Eurooppaa. 

 

Teksti: Heli Kauppinen

Kuva: Mika Luukkonen